Tämä on lupaava artikkeli.

Isopussikaniini

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Isopussikaniini
Easter Bilby.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Vaarantunut [1]
Vaarantunut
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Osaluokka: Pussieläimet Marsupialia
Lahko: Pussimäyrät Peramelemorphia
Heimo: Pussikaniinit Thylacomyidae [2]
Suku: Macrotis
Laji: lagotis
Kaksiosainen nimi
Macrotis lagotis
(Reid, 1837)
Levinneisyyskartta
Isopussikaniinin levinneisyys
Isopussikaniinin levinneisyys
Synonyymit
  • Perameles lagotis Reid, 1837 [2]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Isopussikaniini Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Isopussikaniini Commonsissa

Isopussikaniini (Macrotis lagotis) on Australian puoliaavikoilla elävä uhanalainen nisäkäs. Se on luultavasti heimonsa ainoa elossa oleva laji. Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus lajin uudeksi suomenkieliseksi nimeksi oli ”isokorvapusseli”.[3]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isopussikaniiniuroksen ruumiinpituus on 30–50 senttimetriä ja naaraan pituus 29–39 senttimetriä. Painoa on 1–1,5 kilogrammaa.[4] Etujalat ovat vahvat ja niissä on viisi varvasta, joista kolmessa on kynnet. Takajalat ovat pitkät ja hoikat, ja niiden keskellä on kenguruiden tapaan yksi suuri keskivarvas, jota eläin käyttää sukimiseen.[5][6][7] Lajin korvat ovat pitkät ja karvattomat. Kuono on pitkä ja karvaton ja siten vaaleanpunainen.[8] Turkki on pehmeä ja silkkinen, väriltään sinertävänharmaa. Mustavalkea häntä on noin 25 senttiä pitkä, ja sen päässä harjatupsu.[4] Isopussikaniinin näkö on huono, mutta hajuaisti sen sijaan hyvä.[7]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isopussikaniinin levinneisyys kattoi aiemmin yli 70 prosenttia Australian pinta-alasta. Nykyään levinneisyys rajoittuu pääasiassa Tanamin-, Gibsonin- ja Isoon Hiekka-aavikkoon sekä läntisempään ja erilliseen populaatioon Boulian ja Birdsvillen välisellä alueella Queenslandissa. Sitä on nyt myös palautettu entisille elinalueilleen useille suojelualueille.[1]

Alalajeja tunnetaan kaksi. Läntinen M. l. lagotis elää läntisessä Australiassa ja M. l. sagitta Queenslandissä.[8]

Isopussikaniinin suosimaa Triodia-savannia Keski-Australiassa.

Isopussikaniinin tyypillistä elinympäristöä ovat harvakseltaan pensaita kasvavat puoliaavikot, missä on tarpeeksi pehmeää, vähäkivistä hiekka- ja savimaata pesäkolojen kaivamiseen.[4] Isopussikaniini tarvitsee lisäksi ajoittain toistuvia maastopaloja, jotka saavat sen sen ravintokasvit, kuten Yakirra australience -heinäkasvin kasvamaan. Se viihtyy myös avoimilla metsämailla sekä ruohostomailla. Lajia on tavattu myös kuivemmilta alueilta.[1]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isopussikaniini on yöeläin ja pysyttelee valoisan ajan jopa kolme metriä syvässä käytävässään. Se lähtee hämärän tultua kolostaan pariksi tunniksi etsimään ruokaa. Lajin asuttaman alueen tunnistaa helposti niiden kaivamista noin 10 senttiä syvistä koloista, jotka täplittävät niiden asuinaluetta.[4] Ne elävät pääasiassa yksikseen ja ovat yhdessä lähinnä lisääntymisen aikana.[9] Kolossa voi kuitenkin asua myös muita perheenjäseniä, kuten pariskunta ja poikasia nuoriin aikuisiin asti. Isopussikaniini on ahkera ja nopea kaivaja, ja sen reviirillä on useita koloja, jotka tarjoavat suojaa pedoilta.[4] Eläimet pysyttelevätkin yleensä 100 metrin etäisyydellä koloistaan ja käyvät useissa yön aikana ja asettuvat johonkin niistä päivän ajaksi.[10] Yleensä vain yksi koloista on avoinna, sillä isopussikaniinit kätkevät ne pienellä pensaalla, ruohomättäällä tai termiittikeon palasella.[7] Isopussikaniini elää vankeudessa korkeintaan kahdeksan vuotta.[9]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isopussikaniini on kaikkiruokainen. Ne paljolti kaivavat ravintonsa maasta. Pääosa sen ravinnosta koostuu kuitenkin kasvien maanalaisista osista, siemenistä, hedelmistä, hyönteisistä ja niiden toukista.[4] Ne syövät myös pieniä selkärankaisia.[9] Tarvitsemansa veden ne saavat ravinnostaan, etupäässä termiiteistä ja juurista.[4]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isopussikaniinien lisääntymiskausi on maalis-toukokuussa, jolloin naaras synnyttää noin 17 päivän kantoajan jälkeen 1–3 poikasta.[9] Poikaset kehittyvät pussissa noin 75 päivää. Pussista lähdön jälkeen ne viipyvät pesässä pari viikkoa, jossa emo käy niitä öisin imettämässä.[4]

Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Gouldin piirros isopussikaniinista vuodelta 1863.

Isopussikaniinia pidettiin vielä 1800-luvulla runsaslukuisena ja laajalle levinneenä,[4] mutta nykyään kanta on jatkuvasti laskemassa. Niiden määrän uskotaan laskeneen yli 10 prosenttia viimeisten kymmenen vuoden aikanamilloin?. Levinneisyys on nykyään laikuttainen ja aikuisten isopussikaniinien kanta on ehkä alle 10 000 yksilöä.[1] Aikaisemmin lajia verottivat turkismetsästys, myrkkysyötit ja kaniineille tarkoitetut ansat,[5] mutta tärkeimmät syyt lajin taantumiselle ovat vierasperäiset lajit, kuten niitä saalistavat ketut ja kissat, sekä ravinnosta kilpailevat ja elinympäristöä tuhoavat karjaeläimet ja kaniinit ja maastopalojen hallinta. Muita haittoja ovat kaivostoiminta ja tiekuolemat. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN luokittelee lajin vaarantuneeksi.[1]

Isopussikaniini on nykyään rauhoitettu Australiassa. Se myös kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen I. Sitä tavataan myös suojelualueilta.[4] Laji lisääntyy hyvin vankeudessa, minkä ansiosta vankeudessa syntyneitä isopussikaniineja on alettu menestyksekkäästi palauttaa entiselle levinneisyysalueelleen Länsi- ja Etelä-Australiaan.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Burbidge, A.A. & Woinarski, J.: Macrotis lagotis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 27.5.2017. (englanniksi)
  2. a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M.: Macrotis lagotis Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 9.10.2010. (englanniksi)
  3. Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Viitattu 9.10.2010.
  4. a b c d e f g h i j Elo, Ulla (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet – Nisäkkäät Osa 1, s. 138. Weilin-Göös, 1991. ISBN 951-35-4686-1.
  5. a b Bilby Facts and Figures (PDF) The Australian Bilby Appreciation Society. Viitattu 27.5.2017. (englanniksi)
  6. Greater bilby Australian Reptile Park. Viitattu 27.5.2017. (englanniksi)
  7. a b c Greater Bilby Australian Museum. Viitattu 27.5.2017. (englanniksi)
  8. a b c Greater bilby (Macrotis lagotis) ARKive. Viitattu 27.5.2017. (englanniksi)
  9. a b c d Macrotis lagotis – greater bilby Animal Diversity Web. Viitattu 27.5.2017.
  10. Greater bilby BBC Science & Nature. BBC. Viitattu 23.12.2008. (englanniksi) [vanhentunut linkki]