Yhdistyneen kuningaskunnan vaakuna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Brittimonarkin vaakunasta yleisimmin käytetty versio, jota käytetään Englannissa, Walesissa ja Pohjois-Irlannissa

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan vaakuna on Yhdistyneen kuningaskunnan monarkin (tällä hetkellä kuningas Charles III) virallinen vaakuna (vain hänen roolissaan Yhdistyneen kuningaskunnan kuninkaana). Vaakunasta käytetään Skotlannissa eri versiota kuin Englannissa, Walesissä ja Pohjois-Irlannissa, joissa käytetään yleisintä versiota. Myös Britannian hallitus käyttää hieman eri versiota, joka perustuu Englannissa, Walesissä ja Pohjois-Irlannissa käytettyyn versioon. Hallituksen versio on käytössä esimerkiksi kaikissa Yhdistyneen kuningaskunnan passeissa.

Vaakunan kilpi on jaettu neljään osaan: heraldisen järjestyssäännön mukaisesti kentissä 1 ja 4 Englannin vaakuna (punaisessa kentässä kolme kultaista, kävelevää, kohtikatsovaa leijonaa), kentässä 2 Skotlannin vaakuna (kultaisessa kentässä punaisen liljakoroisen kaksoisreunuksen ympäröivä, punainen, ryntäävä leijona) ja kentässä 3 Irlannin vaakuna (sinisessä kentässä kultainen harppu). Englantia edustava leijona ja Skotlantia edustava yksisarvinen ovat kilven kannattelijat. Kilven kruunaa Tudor-kruunu, jonka päällä on koko Britannian (myyttinen) kansalliseläin/symboli eli leijona. Myös tällä leijonalla on Tudor-kruunu päässään. Vaakunan alaosassa lukee Yhdistyneen kuningaskunnan ranskankielinen motto Dieu et mon droit, eli Jumala ja oikeuteni.

Brittimonarkin vaakunan Skotlannissa käytettävä versio

Skotlannissa käytetään vaakunaa jossa kentissä 1 ja 4 on Skotlannin vaakuna ja kentässä 2 Englannin, sekä kentässä 3 Irlannin vaakuna. Skotlannin vaakunassa myös kilven kannattajat vaihtavat paikkaa ja esimerkiksi motto ja kruunu kilven päällä vaihtuvat.

Virallinen heraldinen selitys Englannissa, Walesissa, Pohjois-Irlannissa käytettävästä vaakunasta (Englanniksi):

"Quarterly, first and fourth Gules three lions passant gardant in pale Or armed and langued Azure (for England), second quarter Or a lion rampant within a double tressure flory-counter-flory Gules (for Scotland), third quarter Azure a harp Or stringed Argent (for Ireland), the whole surrounded by the Garter; for a Crest, upon the Royal helm the imperial crown Proper, thereon a lion statant gardant Or imperially crowned Proper; Mantling Or and ermine; for Supporters, dexter a lion rampant gardant Or crowned as the Crest, sinister a unicorn Argent armed, crined and unguled Proper, gorged with a coronet Or composed of crosses patée and fleurs de lis a chain affixed thereto passing between the forelegs and reflexed over the back also Or. Motto 'Dieu et mon Droit' in the compartment below the shield, with the Union rose, shamrock and thistle engrafted on the same stem."[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin ja Skotlannin kuningaskuntien vaakunat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kuninkaallinen vaakuna on yhdistelmä kuningaskunnista, jotka muodostavat Yhdistyneen kuningaskunnan, ja sen alkuperä voidaan jäljittää Englannin ja Skotlannin kuninkaiden ensimmäisiin vaakunoihin. Monia muutoksia tapahtui satojen vuosien aikana kun Yhdistynyt kuningaskunta ja sen hallitsijat saivat uusia alueita haltuunsa tai vaativat muita alueita itselleen, ja samalla lisäsivät niiden kuningaskuntien tai alueiden vaakunat Yhdistyneen kuningaskunnan vaakunaan. Alla oleva taulukko jäljittää Yhdistyneen kuningaskunnan vaakunat aina Englannin kuningas Richard I:n ja Skottien kuningas William I:n alkuperäisiin vaakunoihin, joiden epäillään olevan maailman vanhimmat vielä käytössä olevan valtakunnan vaakunat.

Englannin kuningaskunta Skotlannin kuningaskunta

Kilpi

Käyttöaika

Selitys

noin 1189 Mahdollinen tulkinta vaakunasta kuningas Rikhard I:n virallisissa valtakunnan dokumenteissa. Tämä on myös Plantagenet suvun vaakuna, johon Rikhard I kuului.
1198-1340

1360-1369

Rikhard I:n myöhemmin käytetty vaakuna, suurin osa hänen seuraajistaan käytti tätä vuoteen 1340 asti. Tämä vaakuna edustaa nykyäänkin Englantia Yhdistyneen kuningaskunnan vaakunassa.
1340-1360

1369-1395 1399-1406

Kuningas Edward III jakoi kilven neljään osaan ja lisäsi vaakunaan Ranskan muinaisen vaakunan kahteen kenttään (1 ja 4), vahvistaakseen hänen vaatimustaan Ranskan kruunusta ja valtakunnasta.
1395–1399 Kuningas Rikhard II lisäsi vaakunaan Edvard Tunnustajan epäillyn tunnuksen
1406–1422 Kuningas Henrik IV päivitti Ranskan vaakunat Englannin vaakunassa uudempaan versioon.
1422-1461

1470-1471

Kuningas Henrik VI puolitti vaakunaan niin että ensimmäisellä puoliskolla oli pelkästään Ranskan vaakuna, kun taas toisella puolella oli Englannin edellinen vaakuna, johon myös sisältyi Ranskan vaakunoita
1461-1470

1471-1554

Kuningas Edvard IV palautti vaakunan vanhempaan versioon
1554–1558 Kuningatar Maria I lisäsi vaakunaan aviomiehensä Kuningas Philipin vaakunan. Philip oli esimerkiksi Espanjan, Portugalin ja Napolin kuningas. Vaikka Englannin monarkin titteliin oli lisätty Irlannin kuningaskunta, tätä ei vielä näytetty tässä vaakunassa.
1558–1603 Kuningatar Elisabet I palautti vaakunan vanhempaan muotoon.

Kilpi

Käyttöaika

Selitys

1100-luku - 1558 Kuningas William I:n alkuperäinen vaakuna, jota käytetään vieläkin Skotlannin symbolina ja se edustaa Skotlantia Yhdistyneen kuningaskunnan nykyisessä vaakunassa.
1558–1559 Skotlannin kuningatar Maria Stuartin vaakuna, johon on lisätty hänen puolisonsa Ranskan kruununprinssi Frans II:n vaakuna.
1559–1560 Maria Stuartin myöhempi vaakuna ajlta jolloin hän oli myös Ranskan kuningatar
1560–1565 Maria Stuartin vaakuna ajalta kun hänen puolisonsa Ranskan kuningas Frans II oli kuollut.
1565–1603 Maria Stuart poisti Ranskan vaakunan Skotlannin vaakunasta kun hän meni uudelleen naimisiin Henry Stuartin kanssa. Alkuperäistä vaakunaa käytettiin Englannin ja Skotlannin kruunujen yhdistymiseen saakka.

Kruunujen yhdistyminen ja lyhyt tasavalta-aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skotlannin kuningas Jaakko IV kruunattiin myös Englannin ja Irlannin kuninkaaksi (Englannissa ja Irlannissa hänestä käytettiin nimeä Jaakko I). Samalla Englannin ja Skotlannin valtaistuimet yhdistyivät personaaliunioniin. Vaikka Jaakko I kruunattiinkin koko Ison-Britannian kuninkaaksi, Englannin ja Skotlannin kuningaskunnat eivät yhdistyneet, vaan niille jäi erilliset parlamentit ja lait. Tällä ajanjaksolla myös esiintyi Oliver Cromwellin diktatuurina johtama lyhyt tasavalta-aikakausi.

Kruunujen yhdistyminen (ja tasavalta-aikakausi)

Kilvet (Oikealla puolella oleva on Skotlannissa käytetty erillinen kilpi)

Dates

Details

1603–1689 Kruunujen yhdistymisen jälkeen vaakunat yhdistettiin. Englannissa (myös Walesissä) ja Irlannissa käytettyssä vaakunassa Englannin vaakuna (johon kuului myös Ranskan vaakuna) oli valta-asemassa kentissä 1 ja 4, kun taas Skotlannin vaakuna oli kentässä 2 ja Irlannin kentässä kolme. Skotlannissa käytetyssä vaakunassa Skotlannin vaakuna vaihtoi paikkaa Englannin vaakunoiden kanssa, jotta se olisi valta-asemassa.

1649–1654

Englannin tasavallan vaakuna sisällissodan jälkeen

1654–1655

Englannin, Skotlannin ja Irlannin protektokraatin (tasavallan) vaakuna.

1655–1659 Englannin, Skotlannin ja Irlannin protektokraatin (tasavallan) vaakuna, johon lisättiin diktaattori Oliver Cromwellin vaakuna.

1659–1660

Englannin, Skotlannin ja Irlannin protektokraatin (tasavallan) vaakuna.

1603–1689 Kaarle II palautti vaakunan takaisin monarkian palattua valtaan.

1689–1694 Kuningas Vilhelm III:n (Skotlannissa II) ja kuningatar Maria II:n noustua yhdessä valtaan he liittivät vaakunansa yhteen. Wilhelmin vaakunassa (vasen puolisko kummastakin vaakunasta) oli myös lisätty päällimäiseksi Orania-Nassaun hallitsijasuvun vaakuna, koska hän kuului sukuun. Skotlannin versio vaakunasta toisti saman, mutta siinä oli taas Skotlannin vaakuna(t) valta-asemassa Englantiin verrattuna.

1694–1702 Maria II:n kuoleman jälkeen Vilhelm hallitsi yksin ja poisti edesmenneen vaimonsa vaakunapuoliskon.

1702–1707 Kuningatar Anna palautti vaakunan vanhempaan malliin ennen kuningaskuntien yhdistymistä.

Ison-Britannian kuningaskunnan sekä Ison-Britannian ja Irlannin (nykyään vain Pohjois-Irlannin) yhdistyneen kuningaskunnan vaakunat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1707 Englannin ja Skotlannin kuningaskunnat yhdistettiin Ison-Britannian kuningaskunnaksi. Irlanti pysyi erillisenä kuningaskuntana, mutta Britannian monarkki jatkoi Irlannin hallitsemista entiseen tapaan. Myöhemmin vuonna 1801 Irlanti yhdistettiin Ison-Britannian kuningaskunnan kanssa Ison-Britannian ja Irlannin kuningaskunnaksi. Valtakunnan nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa kun suurin osa Irlannista itsenäistyi vuonna 1922. Valtakunnan nimi on siis nykyään Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta.

Ison-Britannian kuningaskunnan, Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan vaakunat

Arms

Dates

Details

1707–1714 Yhdistymisen jälkeen Englannin ja Skotlannin vaakunat yhdistettiin kenttissä 1 ja 4. Ranskan vaakuna (joka oli vaakunassa vieläkin siksi että Ison-Britannian kuningaskunta jatkoi muinaista vaatimustaan Ranskan kruunusta) alennettiin kenttään 2 ja Irlannin itsenäinen kuningaskunta jatkoi kentässä 3

1714–1800 Hannoverin vaaliruhtinas valittiin Ison-Britannian kuninkaaksi Annan kuoleman jälkeen. Uusi kuningas Yrjö I (Iso-Britannia) vaihtoi neljänteen kenttään Hannoverin vaakunan

1801–1816 Vuonna 1801 Irlanti yhdistyi Iso-Britannian kanssa Yhdistyneeksi kuningaskunnaksi. Samaan aikaan kuningas Yrjö III luopui Englannin muinaisesta vaatimuksesta Ranskan valtaistuimesta, koska Yhdistynyt kuningaskunta teki rauhansopimuksen uuden Ranskan tasavallan kanssa. Ranskan vanha vaakuna poistettiin seurauksena lopullisesti. Järjestys oli sen jälkeen seuraava: 1. ja 4. kentässä Englanti, 2. kentässä Skotlanti ja 3. kentässä Irlanti. Keskellä muiden vaakunan osien päälle laitettiin Hannoverin vaakuna edustamaan kuninkaan sukua.

1816–1837 Vaakunaa muutettiin edustamaan sitä että Hannoverista oli tullut kuningaskunta (se oli aiemmin ollut vaaliruhtinaskunta)

1837– Hannoverin vaakuna poistettiin, koska Kuningatar Viktorianousi valtaistuimelle ja hän ei voinut olla Hannoverin kuningatar, koska Hannover ei sallinut naismonarkkeja. Tämä vaakunan versio on vielä nykyäänkin käytössä eikä sitä ole muutettu siitä lähtien vaikka valtakunnassa on tapahtunut monia muutoksia, esimerkiksi Brittimonarkin kruunaaminen myös Intian keisariksi (tai hallitsijan asema koko ihmiskunnan historian suurimman imperiumiun hallitsijana) sekä esimerkiksi Irlannin itsenäistyminen (Harppu sinisellä taustalla edustaa nykyään Pohjois-Irlantia).

[1][2]

Muut versiot:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannian hallituksen yleensä käyttämä yksinkertaistettu versio

Hallitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus (His Majesty's Government) käyttää monia eri versioita vaakunasta. Oikealla kuvassa nähtävä vaakuna on yleisin hallituksen versioista. Tämä versio esiintyy myös esimerkiksi:lähde?

Kuninkaallinen standaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyneen kuningaskunnan kuninkaallinen standaarilähde? on Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan monarkin lippu. Se on lippuversio vaakunan kilvestä. Skotlannissa käytetään omaa lippuversiota Skotlannissa käytettävästä kilvestä. Muissa Kansainyhteisön maissa, joissa kuningas Charles III hallitsee, käytetään lippuversiota kyseisen maan vaakunasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b British Monarchy (official website) royal.gov.uk.
  2. John Brooke-Little: Boutell´s heraldry. London: Frederick Warne LTD. ISBN 0723220964.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]