Islamilainen musiikki

Kuva 1700-luvun Osmanien valtakunnasta esittää musiikin esittäjiä ja kuulijoita. Soittimet ovat tamburiini ja ektar, yksikielinen Intiasta tullut soitin.

Islamilainen musiikki tarkoittaa muslimien uskonnollisissa tilaisuuksissa esitettyä musiikkia tai muslimimaailmassa esitettyä musiikkia yleensä. Islamilainen maailma ulottuu Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään, Afrikan sarveen, Iraniin, sekä Keski- ja Etelä-Aasiaan ja käsittää noin 2 miljardia muslimia.

Vaikka islam on suhtautunut kielteisesti kaikkeen musiikkiin, tietyntyyppinen laulu ja soitto on toisinaan käytössä muslimien uskonnollisissa rituaaleissa. Perinteisesti se on rajoittunut lauluun ja tamburiinin käyttöön. Arabialainen käsite tällaiselle musiikille on nashid.

Keskiajan islamilaisessa maailmassa eliitti pystyi ottamaan erivapauksia uskonoppineiden kieltämiin maallisiin iloihin. Esimerkiksi Córdoban hallitsijahovissa al-Andalusissa kuultiin musiikkia. Sen esittäjät olivat kristittyjä orjia, yleensä naisia, eivät muslimeita. Tunnetuin esiintyjä oli Persiasta 800-luvun alussa saapunut aikansa kohuttu muotimaailman kuuluisuus Ziryāb, tarinan mukaan vapautettu orja.

Hadith -perinne

Koraanissa musiikkia ei kielletä, mutta 800-luvulta alkaen koottu laaja islamilainen perimätieto sisältää haditheja, joissa kielto esiintyy. Arvovaltaisimmissa hadith -kokoelmissa on toistakymmentä kertomusta Muhammedin suhtautumisesta asiaan. Useimmat ovat kielteisiä: soittimet ovat Saatanan instrumentteja, niiden kuulijat muutetaan sioiksi ja apinoiksi, ja maa nielee heidät. Muutamassa hadithissa suhtautuminen on myönteisempää. Eräässä tarinassa Abu Bakr yllättää Muhammedin kuuntelemassa musiikkia ja huomauttaa musiikin olevan Saatanasta. Muhammed vastaa sopuisasti: jokaisella kansalla on juhlansa, ja tämä on meidän juhlamme.

Uskonoppineiden lausuntoja musiikista

Keskiajalta peräisin oleva šariakäsikirja Reliance of the Traveller, joka edustaa shafi'i -koulukunnan käsityksiä, tuomitsee jyrkästi musiikin. Käsikirja kertoo, että ylösnousemuksen päivänä Jumala valaa lyijyä niiden korviin, jotka ovat kuunnelleet laulajattaria. Soittimista mandoliini, luuttu, symbaali, huilu ja jousisoittimet ovat kiellettyjä. Tamburiinia saa käyttää häissä, ympärileikkauksissa ja vastaavissa juhlissa, mutta pitkärumpu kuba on laiton soitin. Laulaminen on sallittua häissä ilman säestystä.

Salafistit suhtautuvat jyrkän kielteisesti lauluun, soittoon ja tanssiin. Heidän näkemyksiään löytyy liikkeen ylläpitämiltä internetsivuilta, joilla uskonoppineet antavat fatwoja myös musiikista.

Ajatollah Khomeini ilmaisi arvovaltaisen islamilaisen kannan musiikkiin ottaessaan vastaan Radio Iranin johtajat Qomissa. Hän kehotti heitä taistelemaan musiikkia vastaan ”kaikin voimin”. Khomeini lausui:

Musiikki turmelee nuortemme mielet. Musiikin ja oopiumin välillä ei ole eroa. Molemmat aiheuttavat veltostumista eri tavoin. Jos haluatte maanne olevan itsenäinen, kieltäkää musiikki. Musiikki on maan ja nuorison pettämistä.

Tapaamisessa yliopisto-opiskelijoiden kanssa imaami totesi, että musiikin tuominen Iraniin oli ”ulkomaalaisten juoni”, jonka tarkoitus oli ”johtaa nuorisomme harhaan”.

Lähteet

• Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). A Classic Manual of Islamic Sared Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Palva, Heikki; Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri. Otava, 2016. ISBN 978-951-1-30568-2
• Taheri, Amir: The Spirit of Allah: Khomeini and the Islamic revolution. Adler & Adler, 1986. Archive.org.