Islam Ukrainassa
Osa artikkelisarjaa |
Islam maittain |
---|
Afrikka |
Aasia |
Eurooppa (Lähi-Itä) |
Pohjois-Amerikka |
Oseania |
Etelä-Amerikka |
Islam on vähemmistöuskonto Ukrainassa. Merkittävin islamin kannatusalue on perinteisesti ollut Krimin niemimaa, jolla asuu Krimin tataareja. Krimin lisäksi Ukrainan muslimeja asuu maan isoissa kaupungeissa. Yhteensä muslimeja on arvioilta noin miljoona.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Islam saapui Ukrainaan tataarien mukana 1400-luvulla. Krimin kaanikunta itsenäistyi 1449, mutta jo 1470-luvulla siitä oli tullut Ottomaanivaltakunnan vasalli. Kun Krim päätyi Venäjän alaisuuteen ensimmäisen kerran vuonna 1783, Krimin tataarit joutuivat venäläisten vainon kohteeksi.[2]
Krimin tataarien karkotus 1944 aiheutti Krimillä muslimien väestön merkittävän vähenemisen. Krimin tataarit saivat palata Krimille vasta 1980-luvun lopulla.[3]
Krimin vuoden 2014 kansanäänestyksessä Krimin tataarit pelkäsivät joutuvansa samanlaisen vainon kohteeksi kuin neuvostoaikana, ja merkittävä osa muslimiväestöstä boikotoi kansanäänestystä. Krimin valtauksen jälkeen arviolta noin kymmenen prosenttia Krimin tataareista on muuttanut muualle Ukrainaan.[4] Krimin valtaus on myös paikallisten islamilaisten yhteisöjen mukaan katkaissut välit Krimin ja muun Ukrainan muslimien välillä.[5]
Nykyään
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 2009 arvion perusteella Ukrainassa on 445 erilaista muslimiyhteisöä.[6] Maassa on yli 160 moskeijaa, joista tunnetuimpia ovat Kiovan Al-Rahma, Harkovan katedraalimoskeija, Harkovan Al-Barok ja Mariupolin moskeija.[7]
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on iskenyt myös muslimiväestöön. Mufti Sajid Ismahilov arvioi, että Ukrainan noin miljoonasta muslimista 750 000 asuu sellaisilla alueilla, jotka eivät enää ole Ukrainan hallinnassa.[5] Näillä alueilla muslimien kerrotaan joutuneen syrjinnän kohteeksi asettuessaan Kremliä vastaan.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Muslims in Ukraine keep faith despite challenges 4.6.2018. Anadolu Agency. Viitattu 8.3.2022. (englanniksi)
- ↑ Crimean Tatars 2014. Encyclopedia of Ukraine. Viitattu 8.3.2022. (englanniksi)
- ↑ Crimean Tatars: ’Religious persecution made us more strong and united’ TRT World. 19.4.2019. Viitattu 8.3.2022. (englanniksi)
- ↑ Nils Adler: Ukraine: Rising tensions put Crimean Tatar Muslims at risk again 10.2.2022. Al Jazeera. Viitattu 8.3.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Ukrainian Muslims root for Ukraine KyivPost. 11.2.2016. Viitattu 8.3.2022. (englanniksi)
- ↑ Духовное Управление мусульман Украины islamyat.org. Arkistoitu 2009. Viitattu 8.3.2022. (ukraina)
- ↑ Mosques in Ukraine. Read about the most interesting ones Укр-Прокат. 26.1.2021. Viitattu 8.3.2022. (englanti)
- ↑ Ukrainian mufti fears for his country's Muslim community The National. 4.3.2022. Viitattu 8.3.2022. (englanniksi)