Islam Indonesiassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Istiqlalin moskeija Jakartassa on Kaakkois-Aasian suurin
Majapahitin kuningaskunta suurimmillaan 1365

Indonesia on väkiluvultaan maailman suurin islamilainen maa. Vuonna 2010 siellä oli 207 miljoonaa muslimia. He edustivat islamin sunnalaista muotoa ja sen lakikoulukunnista shafi'ilaisuutta. Indonesian väestöstä 87 % oli muslimeja, 10 % kristittyjä ja 3 % lähinnä hinduja tai buddhalaisia.[1]

Indonesian islamisoitumisessa on omat erikoispiirteensä: se tapahtui myöhään, oikeastaan vasta 1500-luvulla ja lisäksi rauhallisen kehityksen eikä pyhän sodan tuloksena.[2] Indonesia on myös etäällä islamin vanhoista ydinalueista eikä ole koskaan kuulunut keskiaikaisiin islamilaisiin kalifaatteihin. Kaakkois-Aasian saarten islamisoituminen oli tulos monta sataa vuotta kestäneestä rauhallisesta prosessista, jossa kauppayhteydet olivat tärkeässä asemassa uskonnollisen innovaation leviämisessä.

Paikallinen islam alkoi saada lisäpiirteitä Kaakkois-Aasian aikaisemmista uskonnoista, mutta toisaalta islamin eri virtaukset ovat levinneet myös Indonesiaan. Niistä esimerkkeinä ovat suufilainen mystiikka, rationaalinen mu'tazilismi sekä ääri-islamilainen terrorismi, kuten Al-Qaida.[3]

Indonesia ei ole virallisesti islamilainen valtio. Sen lainsäädäntö perustuu maalliseen lakiin. Maan hallinnollisen hajanaisuuden takia šariaan pohjautuvaa alueellista lainsäädäntöä löytyy kuitenkin monista sen provinsseista.[4]

Islamin leviäminen Indonesiaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demakin sulttaanikunta laajimmillaan

Indonesia on käsitteenä uusi, sillä nimi alkoi vakiintua vasta 1800-luvulla.[5] Ennen islamin tuloa Kaakkois-Aasian saarilla vallinneet alkuperäisuskonnot olivat jo osittain väistyneet hindulaisen ja buddhalaisen korkeakulttuurin tieltä.[6] Islamin leviäminen alueelle oli merkittävä muutos, mutta samalla se on huonosti tunnettu tapahtumasarja. Muslimikauppiaita oli ilmeisesti asettunut Indonesian saarille jo satoja vuosia ennen islamin yleistymistä.[7] Varhaisin islamilainen hautakivi on löydetty Itä-Jaavalta vuosimerkintänä 1082.[8] On oletettu, että uskonto alkoi levitä kauppiaitten mukana 1200-luvun lopulla nykyisen Gujaratin tienoilta Lounais-Intiasta, minne islam oli juurtunut jo varhain.[9] Muitakin Intian alueita on ehdotettu. [10] Uskotaan, että myös kiinalaiset kauppiaat olisivat levittäneet islamia.[11]

Kahtena seuraavana vuosisatana eli 1300- ja 1400-luvuilla Kaakkois-Aasian saariston alkuperäisväestöä alkoi kääntyä islaminuskoon.[12] 1400-luvulla Jaavan pohjoisrannikolla oli useita muslimiprinssien perustamia satamakaupunkikuningaskuntia. [8] Kuitenkin vasta 1500-luvulta lähtien aiheesta alkaa olla tarkempia tietoja. Useita vuosisatoja kestänyt penetration pacifique alkoi rannikkoalueiden kauppapaikoilta ja eteni sisämaahan.[12]

Huomattavin muutos tapahtui 1500-luvun alussa, kun Jaavalla Majapahitin hindukuningaskunta (1293–1527) kaatui ja tilalle tuli Demakin islamilainen sulttaanikunta, joka oli Jaavan saaren ensimmäinen.[9] Islamista tuli 1500-luvun kuluessa Jaavan ja Sumatran saarien yleisin uskonto. [13]

Islamin luonne Indonesiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koraanikoulu Jaavalla. Kuria pitää ohuen kepin avulla muita hieman vanhempi lapsi. Lapset opettelevat lausumaan ulkoa arabiankielistä Koraania.

Voidakseen laajentua hindulaisen ja buddhalaisen korkeakulttuurin ja alkuperäisuskontojen hallitsemille alueille islamin piti osoittaa joustavuutta ja muuntautumiskykyä. Seurauksena oli indonesialainen islamin muoto, jossa esiintyi jälkiä myös animismista, hinduismista ja buddhalaisuudesta.[14] Islamin tietyt yhtäläisyydet hindulaisuuden kanssa luultavasti helpottivat uuden uskonnon juurtumista. Sellaisia olivat pyhien tekstien rituaalinen lukeminen (Koraani vs. tantrat), asketismi, mystiikka (suufilaisuus vs. jaavalaiset gurut) sekä uskonnollisiin opettajiin kohdistuva kunnioitus.[8]

Indonesian islamille on toisaalta aina ollut tyypillistä pyrkimys puhdistaa islamia vieraista vaikutteista. Siihen pyrki myös vuonna 1912 perustettu Muhammadiyah -liike, jonka tavoitteisiin kuului kasvattaa muslimeita vastustamaan hollantilaista siirtomaaherruutta.[6] Liike perustui islamin rationaaliseen tulkintaan keskiaikaisen mu'taziliittisen teologian hengessä.[15] Vuonna 1926 perustettiin Nahdlatul Ulama (NU) kouluttamaan islamilaisia uskonoppineita, jotka voisivat korvata entiset itseoppineet imaamit. Muhammadiyah -liike korosti nykyaikaisen koulutuksen merkitystä modernisaation välineenä. Liikkeen kouluissa oppimäärät olivat julkisten koulujen kaltaisia, mutta täydennettynä uskonnollisella oppimäärällä. Liikkeellä on yli 14 00 uskonnollista koulua ja noin 60 yliopistoa eri puolilla Indonesiaa. Monet opettajista ovat saaneet koulutuksensa länsimaissa. 1980-luvulla liike alkoi perustaa uskonnollisia sisäoppilaitoksia (pesantren), jotka perustuivat islamilaiseen uusplatonismiin.[16]

Vain 8 % Kaakkois-Aasian muslimeista on tehnyt pyhiinvaelluksen Mekkaan.[17] Šariaa kannattaa yleiseksi laiksi 77 %.[18] 1990-luvulta lähtien islam on muuttunut näkyvämmäksi katukuvassa, sillä esimerkiksi islamilaisen huivin eli hijabin käyttö on yleistynyt, samoin rukoilu moskeijassa.[19]

Poliittinen islam[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indonesian politiikassa islam on ollut näkyvä tekijä, vaikka sisäisesti jakautuneena eri ryhmiin. Vuoden 1955 vaaleissa, jotka olivat poikkeuksellisen vapaat, islamilaiset puolueet saivat 43 % parlamenttipaikoista. Tällöin ne yrittivät tehdä Indonesiasta šariaan perustuvan islamilaisen valtion. Yritys kaatui Sukarnon valtaantuloon, parlamentin hajottamiseen ja vuoden 1945 perustuslain vahvistamiseen. Kun Suharto tuli valtaan 1965 islamilaiset puolueet yrittivät uudelleen nousta hallitsevaan asemaan, mutta Suharto päätyi varmistamaan valtansa mieluummin armeijan tuella. Suharto käytti kuitenkin hyväkseen militantteja islamistisia ryhmiä kukistamaan itseään vastaan noussutta oppositiota. Tällaisia ryhmiä olivat muun muassa Laskar Jihad ja FPI, jotka ovat jatkaneet ja laajentaneet toimintaansa Suharton jälkeen. Armeija on käyttänyt niitä välineenään Indonesian yhtenäisyyden puolustamisessa. Esimerkiksi Itä-Timorilla nämä liikkeet vastustivat sen itsenäistymistä. Länsi-Papualla Laskar Jihad on vainonnut kristittyjä. Suharto käytti islamistisia ryhmiä työrukkasinaan, koska ei voinut länsimaisen painostuksen takia turvautua avoimesti armeijan apuun.[20]

Saudi-Arabia on pyrkinyt levittämään wahhabilaista islamia Indonesiaan rahoittamalla muun muassa madrasoja, joissa koulutetaan uskonoppineita. Jusuf Wanandi katsoo, että Israelin-Palestiinan konflikti vaikutti muslimien mielialoihin myös Indonesiassa ja vahvisti lännenvastaisuutta, sillä USA:n katsottiin Israelia tukemalla asettuneen samalle jatkumolle muslimimaita miehittäneiden siirtomaavaltojen kanssa.[20]

Indonesian muslimit ovat jakautuneet monissa mielipiteissään. Radikaalia islamismia kannattavat piirit ovat suppeita, mutta ovat saaneet paljon näkyvyyttä. Ne ovat potentiaalisesti vaarallisia maassa, jossa demokratian tila on hauras ja kriisit toistuvia.[20] Poliittista demokratiaa kannatti Indonesian muslimeista vain 64 %.[18]

Vuoden 1999 vaaleissa islamilaiset puolueet saivat enää 10 % äänistä.[21]

Ahmadiyyamuslimeita arvioidaan olevan Indonesiassa noin 400 000. Liikkeeseen kuuluvat katsovat, ettei Muhammed ole islamin viimeinen profeetta, minkä vuoksi heitä pidetään harhaoppisina muiden muslimien keskuudessa. Ahmadiyyamuslimien tekemä käännytystyö lasketaan jumalanpilkaksi, josta voidaan Indonesiassa rangaista 5 vuoden vankeustuomiolla. Vuonna 2010 Indonesian uskonnollisista asioista vastaava ministeri Suryadharma Ali sanoi haluavansa kieltää ahmadiyyaislamin kokonaan.[22][23]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Padan pusat statistik 2010
  2. Kersten 2017, s. 23
  3. Juha Kulmanen: Ääri-islamin nousu Indonesiassa 27.03.2014. Yle.
  4. Bush 2018, s. 174
  5. Kersten 2017, s.1
  6. a b Wanandi 2002, s. 105
  7. Ricklefs s. 3
  8. a b c Indonesia Encyclopaedia Britannica. Viitattu 9.1.2022.
  9. a b Wanandi 2002
  10. Kersten 2017, s. 15
  11. Riflecks s. 7
  12. a b Kersten 2017, s. 14
  13. Ricklefs 1991, s. 12–14
  14. Wanandi 2002, s. 105
  15. Martin ym. 1997, s. 139–142
  16. Wanandi 2002, s. 106
  17. Pew Research Center, 2012, Complete Report PDF, s. 56, 157
  18. a b Pew Research Center, 2013
  19. Islam in Indonesia Indonesia Investments. Viitattu 9.1.2022.
  20. a b c Wanandi 2002, s. 106–110
  21. Wanandi 2002, s. 106–107
  22. Qasim Rashid: Explainer: The Ahmadiyya in Indonesia New Naratif. 28.3.2019. Viitattu 23.4.2022. (englanniksi)
  23. Religious Affairs minister wants Ahmadis banned 9.1.2010. asianews.it. Viitattu 23.4.2022. (englanniksi)