Islam Dugutšijev

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Islam Dugutšijev (s. 15. huhtikuuta 1966) on azerbaidžanilainen entinen kreikkalais-roomalaisen tyylin painija, nelinkertainen maailmanmestari, kaksinkertainen Euroopan-mestari ja olympiamitalisti. Hän edusti uransa aikana kansainvälisellä tasolla neljää joukkuetta: Neuvostoliittoa, IVY:ä, Venäjää ja Azerbaidžania. Kansallisuudeltaan hän on tšetšeeni.

Dugutšijev aloitti painiuransa vuonna 1978. Vuonna 1984 hän voitti 60-kiloisten sarjassa juniorien maailmanmestaruuden. Kaksi vuotta myöhemmin hän sijoittui ikäluokassaan 68-kiloisten sarjassa MM-hopealle. Vuonna 1989 hän voitti maailmancupissa 68-kiloisten sarjan.

Ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissaan, Poznanin EM-kisoissa 1990, hän voitti heti kultamitalin kukistettuaan loppuottelussa Romanian Petrica Cararen. Hän voitti kultaa myös saman vuoden syksyllä Ostian MM-kisoissa. Tuolloin loppuottelussa kukistui Jannis Zamanduridis. Dugutšijev uusi maailmanmestaruutensa myös seuraavana vuonna Varnan MM-kisoissa voitettuaan loppuottelussa Marthin Kornbakkin. 1992 Barcelonan olympialaisissa IVY:n edustajana hän saavutti hopeaa kärsittyään loppuottelussa tappion Unkarin Attila Repkalle.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Dugutšijev jatkoi kilpailemistaan Venäjän edustajana. Vuonna 1993 hän voitti kultaa sekä Istanbulin EM-kisoista että Tukholman MM-kisoista. Seuraavana vuonna hän jäi Ateenan EM-kisoissa pronssille, mutta voitti jälleen kultamitalin Tampereen MM-kisoista. 1995 Prahan MM-kisoissa hänen sijoituksensa oli kymmenes.

Myöhemmässä vaiheessa uraansa Dugutšijev kärsi loukkaantumisista mikä esti osallistumisen kilpailuihin. Hän ei enää mahtunut Venäjän joukkueeseen Sydneyn olympialaisiin vuonna 2000, mutta pääsi kisoihin Azerbaidžanin edustajana ja sijoittui kuudenneksi. Kilpailut jäivät hänen viimeisiksi arvokilpailuikseen.

Uransa jälkeen Dugutšijev on toiminut Venäjän nuorten maajoukkueen kakkosvalmentajana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]