Isla de Margarita
Näkymä Juan Griegon kaupungin rannalle
| Sijainti | |
|---|---|
| Saariryhmä | |
| Merialue | |
| Korkein kohta |
760 |
| Pinta-ala |
1 072 km² |
| Asukasluku |
n. 500 000 |
|---|---|
| Asutuskeskukset |
Isla de Margarita on Venezuelan Nueva Espartan osavaltioon kuuluva saari Karibianmerellä. Saaren pinta-ala on 1 072 km² ja sillä asuu noin 500 000 henkilöä. Matkailu on muodostanut tärkeän elinkeinon saarella.
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Margarita sijaitee Venezuelan koillisrannikolla noin 19 kilometriä mantereen Arayan niemimaasta Karibianmerelle. Hallinnollisesti se on osa Nueva Espartan osavaltiota, joka koostuu 70 saaresta. Margarita on niistä suurin. Pinta-alaa saarella on 1 072 km² ja se on noin 65 kilometriä pitkä. Muodoltaan saari koostuu kahdesta osasta, joita yhdistää kapea niemimaa. Saari on pääosin matala ja sen korkein kohta Cerros del Macanaon vuorilla on 760 metrin korkeudella merenpinnasta.[1]
Saaren suurin kaupunki ja tärkein satama on Pampatar. La Asunción on puolestaan Nueva Espartan osavaltion pääkaupunki.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saaren alkuasukkaita olivat guaqueríes-intiaanit.[2]
Kristoffer Kolumbus löysi saaren vuonna 1498. Löytämisensä jälkeen se tuli nopeasti tunnetuksi helmistä.[1] Kolumbuksen jälkeiset tutkimusmatkailijat Pedro Alonso Niño ja Cristóbal Guerra kutsuivat saarta helmien latinalaisen nimen mukaan nimellä Margarita. Koska saari ei soveltunut maatalouskäyttöön, saarelle asettuneiden pääelinkeino oli pitkään kalastus. Ylipäätänsä saarelle muodostui pitkälti merestä riippuvainen kulttuuri.[2] Osana Espanjaa Margarita muodosti vuosien 1525 ja 1864 välillä oman provinssinsa. Provinssilla oli ehkä hieman epätavallisesti varhain kaksi perättäistä naiskuvernööriä. Espanjan kuningas Kaarle I oli antanut saaren vuonna 1526 hallittavaksi Pedro Villalobosin leskelle Isabel Manriquelle, jota seurasi parin tytär Aldonza Villalobos Manrique.[2]
Saaren espanjalaiset siirtolaiset kärsivät alkuaikoina intiaanien hyökkäyksistä. Intiaanit tekivät iskuja vastauksena espanjalaisten mantereelle suuntaamista orjuutusretkistä.[1] 1600- ja 1700-lukujen välillä saarta ympäröivää merialuetta uhkasivat puolestaan ranskalaiset ja hollantilaiset merirosvot.[2] Vuonna 1755 saaren kauppaoikeudet annettiin Barcelonan kauppakomppanialle, siinä missä nykyisen Venezuelan oikeudet kuuluivat Caracasin kauppakomppanialle.[3] Vuonna 1777 provinssista tehtiin osa Venezuelan kenraalikapteenikuntaa.[2] Venezuelan itsenäisyyssodan puhjettua paikallinen sotaherra Juan Bautista Arismenti vapautti saaren skollisista joukoista, siinä missä espanjalaiset olivat muuten sodan tässä vaiheessa vallanneet suuren osan mantereesta. Saarelle saapunut Simón Bolívar järjesti niin sanotun kolmannen tasavallan (1816–1819) Margaritalla Santa Anan kylässä.[2]
1900-luvun alussa Saksan keisarikunta suunnitteli jopa saaren valtausta pahasti velkaantuneelta Venezuelalta ja maan lähetettyä Venezuelaan sotalaivoja tilanne johti kriisiin Yhdysvaltojen Monroen opin mukaisella väliintulolla. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä saari koki myös väestökatoa, kun sen asukkaita muutti töihin maan kasvavalle öljyteollisuuden paikkakunnille. Taloudellinen tilanne saarella alkoi kääntyä, kun siitä tuli tullivapaa-alue vuonna 1975. Matkailusta tuli huomattava tulonlähde ja saari on ollut tunnettu esimerkiksi hyvistä purjelautailurannoistaan.[2] Se on kuitenkin kärsinyt huomattavasti 2010-luvulta lähtien Nicolás Maduron presidenttikauden Venezuelan talouskriisistä.[4]
Väestö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saarella on noin 500 000 asukasta.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 Margarita Island Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.12.2025. (englanniksi)
- 1 2 3 4 5 6 7 Tomás Straka, Guillermo Guzmán Mirabal ja Alejandro E. Cáceres: Historical dictionary of Venezuela, s. 223-224, 329, 353. (3. painos) Rowman & Littlefield, 2018. ISBN 9781538109502 (englanniksi)
- ↑ Pekka Valtonen: Latinalaisen Amerikan historia, s. 100. (2. painos) Gaudeamus, 2001. ISBN 978-952-495-510-2
- 1 2 Venezuela's 'Pearl of the Caribbean' loses its luster France 24. 2.12.2024. Viitattu 22.12.2025. (englanniksi)