Isidore Isou

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Isidore Isou, oik. Ioan-Isidor Goldstein, (29. tammikuuta 1925 Botoșani, Romania28. heinäkuuta 2007 Pariisi, Ranska) oli romanialaista syntyperää oleva kirjailija ja elokuvantekijä. Hän perusti 17-vuotiaana lettrismiksi kutsutun taidesuuntauksen.

Lettristinen taidesuuntaus sai alkunsa Ranskassa vuonna 1947 Gallimard-kustannusyhtiön julkaistua Isoun 400-sivuisen manifestin Introduction à une Nouvelle Poésie et une Nouvelle Musique (Johdanto uuteen runouteen ja musiikkiin). Lettristit pyrkivät kokonaistaideteokseen, jossa sekoittuisivat eri taidelajit: runous, maalaustaide, musiikki ja elokuva. Esimerkiksi Isoun teos Les journaux des Dieux (1950, 'Jumalten päiväkirja') sisältää tekstiä, nuottikirjoitusta ja piirroksia.

Isou oli dadaismin perustajan Tristan Tzaran maanmies ja ystävä, joka halusi osaltaan jatkaa dadaismin ja surrealismin aloittamaa avantgardistista taidesuuntausta. Siinä missä dada tuhosi sanat, lettrismi kävi nimensä mukaisesti kirjainten kimppuun. [1] Isou halusi korvata sanoihin perustuvan runouden kirjaimeen ja merkkiin pohjautuvalla estetiikalla.

Isou saavutti mainetta tammikuussa 1946 keskeyttämällä Michel Leirisin dada-luennon, joka pidettiin Tristan Tzaran La Fluite -näytelmän ensi-illan yhteydessä. Lettristit astuivat lavalle huutaen ”Riittää jo, tiedämme kaiken tämän! Haluamme jotain uutta, kertokaa meille lettrismistä!” Julistettuaan dadan kuolleeksi Isou alkoi lausua omia runojaan, joita juuri kukaan ei ymmärtänyt [2] . Vaikeaselkoisuus johtui paitsi Isoun romanialaisesta ääntämistavasta, myös siitä, että runot pohjautuivat varsinkin onomatopoeettisille äänteille. Isou keksi hypergrafiikan, joka salli taiteilijoiden käyttää muitakin symbolijärjestelmiä kuin latinalaisia aakkosia. Hän nimitti rajattomaksi runoudeksi (poèsie infinitésimale) lettrismiä, joka pohjautui vain kaikkein oleellisimpiin kielen merkkeihin. Isou piti itseään nerona, hänen mielestään maailman runous huipentui häneen itseensä [3] .

Cannesin elokuvafestivaaleilla esitettiin vuonna 1951 Isoun elokuva Traité de bave et d’éternité (Tutkimus kuolasta ja ikuisuudesta). Elokuvaa varten perustettiin varta vasten erillinen avantgarde-elokuvapalkinto, jonka se siis voitti. Isoun neljä ja puolituntisesta elokuvasta saatettiin festivaaleilla esittää ainoastaan ääninauha. [4] .

Viimeisin Isoun julkinen esiintyminen oli vuonna 2000, jolloin hän osallistui Sorbonnen yliopistossa järjestettyyn ”Cité de la Réussite” -tapahtumaan, jossa olivat mukana mm. Nobel-kirjailija Elie Wiesel ja YK:n pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali.

Teos La Créatique ou la Novatique (2004) on yhteenveto Isoun ajattelusta, jota hän kutsuu kladologiaksi (kreik. klados tarkoittaa 'oksa'). Hän määrittelee tehtäväkseen ”katkaista oksa ja tehdä siitä puu”.

Useimmat kirjallisuudenhistoriat eivät mainitse Isou’ta, eivätkä lettrismiä. Viime aikoina Isoun teoksista on kuitenkin alettu ottaa uusintapainoksia.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pyhtilä, Marko (2005) Kansainväliset situationistit – spektaakkelin kritiikki. Helsinki: Like.
  • Sjöberg, Sami (2002) ”Kirjaimen tuolla puolen”. Kulttuurivihkot 2002:1, ss. 30 – 33.
  • Sjöberg, Sami (2006) Nyt on hiljaisuus. Potentiaalinen merkintä Paul Kleen, Henri Michaux’n ja lettristien tuotannossa. Tampere: Tampereen yliopisto.

Tuotantoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Principes poétiques et musicaux du mouvement lettriste, 1946.
  • Introduction à une Nouvelle Poésie et une Nouvelle Musique, Paris, Gallimard, 1947.
  • Les Journaux des Dieux, 1950.
  • Introduction à une esthétique imaginaire, 1956.
  • Poèmes, 1958.
  • Initiation à la haute volupté, 1960
  • Chapitres et colonnes polyautomatiques lettristes, 1964
  • Les Champs de Force de la Peinture Lettriste, Avant- Garde, 1964.
  • Poèmes, 1964.
  • Histoire et rénovation de l'automatisme spirituel (1965-67)
  • Dix improvisations lettristes, 1966.
  • Oeuvres aphonistiques, 1967.
  • Mes définitions sur l’œuvre de Jean Cocteau, 2000
  • Mes réflexions sur André Breton, 2000
  • Contre l’internationale situationiste, 2000
  • La Créatique ou à la Novatique (1941-1976), 2004

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pyhtilä, Marko "Kansainväliset situationistit - spektaakkelin kritiikki", sivu 20-21. Like, 2005
  2. Pyhtilä, Marko "Kansainväliset situationistit - spektaakkelin kritiikki", sivu 20. Like, 2005
  3. Pyhtilä, Marko "Kansainväliset situationistit - spektaakkelin kritiikki", sivu 20. Like, 2005
  4. Pyhtilä, Marko "Kansainväliset situationistit - spektaakkelin kritiikki", sivu 21. Like, 2005

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]