Isamu Tamotsu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Isamu Tamotsu (29. marraskuuta 191931. toukokuuta 2000) oli japanilainen karateka. Hän kehitti Shōrinji-ryū Renshinkan karaten tyylisuunnan.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamotsu syntyi Amaminsaarilla, Japanissa kaksilapsiseen perheeseen. Hänen isänsä hukkui myrskyssä Tamotsun ollessa vielä hyvin nuori. Hänen äiti elätti kahta poikaansa kutojana ja perhe usein muutti paikasta toiseen työn perässä.[1]

Tamotsu aloitti kamppailulajien harjoittelemisen hyvin nuorella iällä. Hän aloitti harrastamisen judolla, jossa hän saavutti Tadao Nakaharan ohjaamana 3. danin arvon. Nuoruus vuosina Tamotsu joutui tappeluihin ja sai huomata, ettei pärjännyt pelkästään judolla, kuin yksittäisiä henkilöitä vastaan.[1] Sitä vastoin useamman hyökkääjän käydessä päälle selviytyminen oli hankalempaa. Tämän johdosta 13-vuotiaana Tamotsu alkoi harjoittelemaan taiwanilaista kenpoa Roshi Shin opettamana.[1]

Toisen maailmansodan aikana Tamotsu oli kaksi vuotta pioneerina Kiinan Mantšuriassa. Tuona aikana hän kiinnostui kiinalaisesta kenposta, jossa Tamotsun opettajana toimi O Shi Hei.[1] Sodan jälkeen Tamotsu palasi Kagoshimaan, jossa hän harjoitteli Daito-ryu- ja Hakko-ryu-jujutsua sekä kenjutsua.[1] 1950-luvun alkupuolella hän sai idean karaten tyylisuunnan perustamisesta. Tamotsu halusi tyylisuuntaansa katat, joilla olisi mahdollisimman pitkä historia ja perinne. Hän matkusti harjoittelemaan shōrin-ryūta Okinawan saarelle Zenryō Shimabukuron luokse, jonka opetuksessa hän harjoitteli puoli vuotta.[2] Tamotsu palasi Kagoshimaan, jossa hän aloitti tyylisuunnan opettamisen.[3] Katoja hän opetteli Okinawa karaten eri ohjaajien parissa. Ananku ja Chinto katat Tamotsu opetteli Shimabukuron opissa, joka kehotti opettelemaan Joyen Nagazaton ohjaamana Chinto ja Tokumine no kon bo-katatselvennä. Sittemmin Tamotsu opetteli Kusanku-katan Yonaha-nimiseltä henkilöltä. Loput tyylisuuntansa katat (wanshu, seisan, gojushiho ja bassai) Tamotsu opetteli Nagazatolta.[1]

Perustettuaan tyylisuuntansa 1955 Kagoshimassa Tamotsulla oli aluksi viisi oppilasta. Tuolloin yksi hänen oppilaista oli hänen kuusivuotias poikansa Iwao Tamotsu. Perhe keräsi rahaa ruokaan harjoitusten jälkeen pesemällä astioita ravintoloissa.[1] Tamotsun saatua enemmän mainetta karateohjaana hänen tyylisuuntansa harrastajien määrä kasvoi Japanissa. Tamotsusta tuli samalla ensimmäinen karateohjaaja, jonka Kiinan opetusministeriö kutsui vuonna 1965 esittelemään ja opettamaan Shōrinji-ryū Renshinkan karatea.[1][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Style and History Viitattu 9.6.2014
  2. Lisää seibukan historiaa fssk.org Viitattu 2.4.2012
  3. Tyylisuunta ja historia renshinkan.fi Viitattu 1.4.2012 (englanniksi)
  4. History renshinkan.org Viitattu 9.6.2014 (englanniksi)