Isak Heikka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Isak Iisakinpoika Heikka (1891 Liminka3. huhtikuuta 1938 Karhumäen piiri, Neuvostoliitto[1]) oli suomalainen ammattiyhdistysaktiivi ja toimittaja. Vuosina 1929–1930 hän toimi Suomen ensimmäisen ammatillisen keskusjärjestön Suomen Ammattijärjestön (SAJ) puheenjohtajana.

Ennen vuoden 1918 sisällissotaa Heikka toimi muun muassa sosiaalidemokraattisen puolueen organisaattorina Oulun läänin pohjoisessa vaalipiirissä. Venäjällä tapahtuneen helmikuun vallankumouksen ja tsaarinvallan luhistumisen jälkeen hän oli maaliskuussa 1917 perustamassa Tornion työväenneuvostoa. Saman vuoden lokakuussa työväenneuvosto muodosti Heikan johtamassa kokouksessa paikkakunnalle työväen järjestyskaartin. Sisällissodan yhteydessä teloitettiin lukuisia Meri-Lapin ja Oulun seudun työväenliikkeen voimahahmoja, mutta Heikka onnistui pakenemaan Ruotsin puolelle ja piileskelemään siellä syksyyn 1918 saakka.[2]

Sisällissodan jälkeen Heikka kuului SDP:n radikaaliin siipeen ja oli toukokuussa 1920 mukana Helsingissä jäljestetyssä Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen perustavassa kokouksessa.[2] Kommunistien päästyä valtaan SAJ:ssä vuonna 1921, valittiin Heikka vuosikymmenen lopulla sen viimeiseksi puheenjohtajaksi. Hänen aikansa järjestön johdossa päättyi sen syyskuussa 1930 kommunistilakien nojalla tapahtuneeseen lakkauttamiseen. Tämän jälkeen Heikka joutui äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen muiluttamaksi ja siirtyi Neuvostoliittoon, jossa hän työskenteli Petroskoissa ilmestyvän Karjalan Sanomien toimittajana.[3] Heikka vangittiin Stalinin vainojen yhteydessä vuonna 1937 ja teloitettiin Karhumäen piirin Sandarmohissa huhtikuussa 1938.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Heikka, Isak Isakovitch (Iisakki Iisakinpoika?) Uhreja – teloitettujen suomalaisten ja karjalaisten nimiluettelo. Viitattu 28.6.2015.
  2. a b Aatsinki, Ulla: Tukkiliikkeestä kommunismiin. Lapin työväenliikkeen radikalisoituminen ennen ja jälkeen 1918, s. 74, 131, 231, 264. Tampere University Press, 2009. ISBN 978-951-44757-4-0. Teoksen verkkoversio
  3. KARJALAN KOMMUUNISTA KARJALAN SANOMIIN Karjalan Sanomat. Viitattu 28.6.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Soukola, Timo: Isak Heikka Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.