Siirry sisältöön

Isaios Ateenalainen

Wikipediasta
Isaios
Ἰσαῖος
Henkilötiedot
Syntynytn. 420 eaa.
Khalkis
Kuollutn. 348 eaa.
Ammatti valtiomies, puhuja

Isaios (m.kreik. Ἰσαῖος, lat. Isaeus; n. 420–348 eaa.) oli antiikin kreikkalainen valtiomies ja puhuja, joka oli kotoisin Khalkiista ja toimi Ateenassa. Hänet luetaan yhdeksi kymmenestä attikalaisesta puhujasta.[1]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isaios oli Diagoraan poika ja syntyi Khalkiissa tai joidenkin mukaan Ateenassa – luultavasti siksi, että hän muutti sinne nuorena ja eli siellä suurimman osan elämästään. Hänen syntymä- ja kuolinajastaan ei ole tarkkaa tietoa, mutta kaikkien lähteiden mukaan hänen vaikutusaikansa sijoittui peloponnesolaissodan ja Makedonian Filippos II:n valtaannousun välille, eli hän eli noin vuosina 420–348 eaa.[1][2]

Isaios opiskeli puhetaitoa Ateenassa Lysiaan ja Isokrateen johdolla.[1][3] Myöhemmin hän kirjoitti oikeuspuheita muiden puolesta ja perusti Ateenaan retoriikan alan koulun, jossa myös Demostheneen sanotaan olleen hänen oppilaansa. Sudan mukaan Isaios opetti tätä ilmaiseksi, kun taas Plutarkhoksen mukaan hän sai opetuksesta 10 000 drakhmaa.[1][4] Lisäksi kerrotaan, että Isaios joko kirjoitti Demostheneen puheet holhoojiaan vastaan tai auttoi häntä siinä. Hänen elämästään ei tunneta tarkempia yksityiskohtia, eikä niitä tunnettu enää edes Dionysios Halikarnassoslaisen aikana, sillä Hermippos, joka oli kirjoittanut Isokrateen oppilaista, ei mainitse Isaiosta lainkaan.[1]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin aikana Isaioksen nimiin laitettiin 64 puhetta, joista kriitikot pitivät 50:tä aitoina.[5] Näistä on säilynyt nykyaikaan kaksitoista, ja niiden lisäksi tunnetaan katkelmia ja otsikot 55 puheesta. Säilyneet puheet käsittelevät kaikki kiistanalaisia perintöasioita, ja Isaios tunsikin erityisen hyvin perintöä koskevan lainsäädännön (Περὶ κλήρου, Peri klērou, ”Perinnöstä”).[1] Puheet ovat:

  • 1. Kleonymoksen perinnöstä (Περὶ τοῦ Κλεωνύμου κλήρου, Peri tū Kleōnymū klērū; lat. Cleonymus)
  • 2. Menekleen perinnöstä (Περὶ τοῦ Μενεκλέους κλήρου, Peri tū Menekleūs klērū; Menecles)
  • 3. Pyrrhoksen perinnöstä (Περὶ τοῦ Πύῤῥου κλήρου, Peri tū Pyrrhū klērū; Pyrrhus)
  • 4. Nikostratoksen perinnöstä (Περὶ τοῦ Νικοστράτου κλήρου <ἐπίλογος>, Peri tū Nikostratū klērū <epilogos>; Nicostratus)
  • 5. Dikaiogeneen perinnöstä (Περὶ τοῦ Δικαιογένους κλήρου, Peri tū Dikaiogenūs klērū; Dicaeogenes)
  • 6. Filoktemonin perinnöstä (Περὶ τοῦ Φιλοκτήμονος κλήρου, Peri tū Filoktēmonos klērū; Philoctemon)
  • 7. Apollodoroksen perinnöstä (Περὶ τοῦ Απολλοδώρου κλήρου, Peri tū Apollodōrū klērū; Apollodorus)
  • 8. Kironin perinnöstä (Περὶ τοῦ Κίρωνος κλήρου, Peri tū Kirōnos klērū; Ciron)
  • 9. Astyfiloksen perinnöstä (Περὶ τοῦ Ἀστυφίλου κλήρου, Peri tū Astyfilū klērū; Astyphilus)
  • 10. Ksenainetosta vastaan Aristarkhoksen perinnöstä (Πρὸς Ξεναίνετον περὶ τοῦ Ἀριστάρχου κλήρου, Pros Ksenaineton peri tū Aristarkhū klērū; Aristarchus)
  • 11. Hagniaan perinnöstä (Περὶ τοῦ Ἁγνίου κλήρου, Peri tū Hagniū klērū; Hagnias)
  • 12. Eufiletoksen puolesta (Υπὲρ Εὐφιλήτου, Hyper Eufilētū; Euphiletus)

Kymmenen näistä puheista tunnettiin jo varhaisrenessanssin ajoista ja julkaistiin kreikkalaisten puhujien kokoelmissa, mutta yhdestoista, Menekleen perinnöstä, julkaistiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1785 firenzeläisen käsikirjoituksen pohjalta (Th. Thyrwitt, Lontoo, 1785). Sittemmin se ilmestyi myös Bibliothek für alte Literatur und Kunst -sarjassa (1788, osa III) ja Johann Caspar von Orellin toimittamana Zürichissä (1814). Vuonna 1815 Angelo Mai löysi uuden version puheesta Kleonymoksen perinnöstä, josta hän julkaisi suurimman osan Milanossa (1815) ja myöhemmin uudelleen teoksessaan Classici Auctores e Codicibus Vaticanis (osa IV, s. 280, Rooma, 1831).[1]

Isaioksen puheet sisältyivät varhaisiin kreikkalaisten puhujien kokoelmiin, joita ovat julkaisseet muun muassa Aldus Manutius, Henri Estienne eli Henricus Stephanus, Johann Jakob Reiske, Immanuel Bekker sekä Johann Georg Baiter ja Hermann Sauppe. Erillispainoksena julkaistiin ensimmäisinä Reisken ja Taylorin huomautuksin varustettu laitos (Leipzig, 1773) sekä G. H. Schäferin toimittama laitos (Leipzig, 1822). Myöhempi erillispainos oli G. F. Schömannin kriittisin huomautuksin ja selityksin varustettu laitos (Greifswald, 1831).[1]

Muut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isaios kirjoitti myös retoriikkaa käsitteleviä teoksia, kuten teoksen nimeltä Yksityisiä taitoja (Ἰδίαι τέχναι, Idiai tekhnai), joka on sittemmin kadonnut.[1][6]

Arviointia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksandrialaiset grammaatikot lukivat Isaioksen yhdeksi kymmenestä attikalaisesta puhujasta niin sanotussa aleksandrialaisessa kaanonissa. Vaikka Isaioksen puheet sijoitettiin kaanonissa viidenneksi, yksikään grammaatikko ei tiettävästi kirjoittanut niistä kommentaareja lukuun ottamatta Didymos Khalkenterosta.[1][7]

Dionysios Halikarnassoslainen kirjoitti kuitenkin laajan arvion Isaioksesta, ja verrattaessa säilyneitä puheita hänen huomioihinsa, voidaan todeta seuraavaa: Isaioksen puhetaito muistuttaa monin osin hänen opettajansa Lysiaan tyyliä – molempien kieli on puhdasta, selkeää ja tiivistä – mutta siinä missä Lysias on yksinkertainen ja sulokas, Isaios pyrkii hienostuneempaan muotoon, kuitenkaan menettämättä puheidensa voimaa ja vaikuttavuutta. Sama henki näkyy tavassa, jolla hän käsittelee aiheitaan: puheet on jaettu taitavasti osiin ja argumentit punoutuvat taidokkaasti kertomuksen eri osiin. Tämä tekee puheista kuin maalauksia, joissa valo ja varjo on jaettu harkitusti vaikutelman aikaansaamiseksi. Tämän tyylin vuoksi häntä myös kritisoitiin ja epäiltiin – ikään kuin hän olisi yrittänyt johdattaa kuulijoitaan harhaan. Hän oli yksi ensimmäisistä, jotka lähestyivät poliittista puhetta tieteellisesti, mutta tämän taiteen huippu saavutettiin vasta Demostheneen aikana.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k Smith, William: ”Isaeus (1)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. ↑ Dionysios Halikarnassoslainen: Isaios 1; Pseudo-Plutarkhos: Kymmenen puhujan elämäkerrat (Vitae decem oratorum) 839; Anonyymi: γένος Ἰσαίου.
  3. ↑ Fotios: Bibliotheke, Cod. 263; Dionysios Halikarnassoslainen ja Plutarkhos, samat kohdat.
  4. ↑ Plutarkhos: Ovatko ateenalaiset maineikkaampia sodassa kuin viisaudessa (De gloria Atheniensium) 350c; Fotios, ed. Bekker.
  5. ↑ Pseudo-Plutarkhos: Kymmenen puhujan elämäkerrat (Vitae decem oratorum) 839.
  6. ↑ Pseudo-Plutarkhos: Kymmenen puhujan elämäkerrat (Vitae decem oratorum) 839; Dionysios Halikarnassoslainen: Epistula ad Ammonium 1.2.
  7. ↑ Harpokration, hakusanat γαμηλία ja πανδαισία.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Isaeus: Isaeus. (Translated by E. S. Forster. Loeb Classical Library 202.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1927. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Isaeus. Perseus. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Isaios_Ateenalainen&oldid=23341194”