Irène Némirovsky

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Irène Némirovsky
Irene Nemirovsky 25yo.jpg
Syntynyt 11. helmikuuta 1903
Kiova, Ukraina
Kuollut 17. elokuuta 1942 (39 vuotta)
Auschwitz, Puola
Ammatit kirjailija
Kansalaisuus venäläinen, ranskalainen
Esikoisteos David Golder, 1929
Tuotannon kieli ranska
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Irène Némirovsky, alun perin Irina Lvivna Nemirovska[1] (ukr.: Іри́на Львівна Неми́ровська), (11. helmikuuta 1903 Kiova, Ukraina17. elokuuta 1942 Auschwitz, Puola[2]) oli ukrainalaissyntyinen, sittemmin ranskalaistunut kirjailija.

Némirovsky syntyi vuonna 1903 Ukrainassa juutalaiseen pankkiiriperheeseen. Isän suku oli kotoisin Ukrainasta Nemirovin kaupungista. Isä Léon Némirovsky syntyi Jelizavetgradissa, äiti Fanny (Faïga) syntyi Odessassa.[3] Perhe pakeni Venäjän vallankumouksen alettua ensin Pietarista Moskovaan ja sieltä joulukuussa 1917 Suomeen Terijoen Mustamäelle ja toukokuussa Helsinkiin. Suomessa he asuivat maaliskuuhun 1919. Vallankumouksen jälkeisinä vuosina juutalaisia vainottiin Venäjällä kiihtyvään tahtiin, joten sinne ei ollut paluuta.Suomesta perhe siirtyi ensin Tukholmaan ja asettui sitten Pariisiin. Ranskassa he olivat jo aiemmin pitäneet tapana käydä vuosittain. Némirovsky on kuvannut Suomen-aikaa kokoelmaan Sunnuntai ja muita kertomuksia sisältyvissä kahdessa 1930-luvulla kirjoittamassaan novellissa "Aino" ja "Viinihuurut" sekä laajasti romaanissa Le Vin de solitude''. Teksteistä kuvastuu lämpimiä muistoja vaatimattomissa oloissa vietetyistä ajoista. Suomessa vietettyyn aikaan osui sisällissota, jota Némirovsky kuvaa novelleissaan.[4][5]

Némirovskyn suhde vanhempiinsa oli etäinen. Hän kasvoi yksinäisenä lapsena hoitajan ja kotiopettajan hoivissa. Isä keskittyi liiketoimiinsa, äiti kauneutensa hoitamiseen ja juhlimiseen. Kylmä äitisuhde kulkee Némirovskyn kirjojen läpikäyvänä juonteena.[6]

Némirovsky aloitti kirjoittajanuransa varsinaisesti 18-vuotiaana, mutta kirjoitti jo Suomessa ollessaan tekstejä, jotka ovat säilyneet. Hän kirjoitti ranskaksi, sillä käytännössä ranska oli hänen äidinkielensä. Hän puhui ranskaa niin kotiopettajansa kuin vanhempiensakin kanssa.[4] Ranskan lisäksi hän puhui venäjää, puolaa, englantia, vaskia ja suomea ja ymmärsi myös jiddišiä.[3] Hän solmi avioliiton Michel (Mihail) Epsteinin kanssa vuonna 1926. Heille syntyi tyttäret Denise (Denise Epstein, s. 1929) ja Élisabeth (myöh. Élisabeth Gille, 1937–1996)[7].

Némirovsky julkaisi vuonna 1929 esikoisteoksensa David Golder, joka oli menestys. Seuraavana vuonna ilmestyneestä romaanista Le Bal (Tanssiaiset, Gummerus 2007) on tehty sekä elokuvaversio (1931) että ooppera. Hän julkaisi elinaikanaan yksitoista teosta[4]. Postuumisti on julkaistu useita teoksia.

Némirovsky kääntyi vuonna 1939 katoliseksi[4] ja kirjoitti myös kahteen antisemitistiseen lehteen[8]. Hänet pidätettiin 13. heinäkuuta 1942 ja vietiin Auschwitziin,[4] jossa hän kuoli lavantautiinlähde? 17. elokuuta. Myös hänen puolisonsa kuoli Auschwitzissa, mutta tyttäret pelastuivat.[4]

Némirovskyn Denise-tytär piti 50 vuoden ajan hallussaan äitinsä sota-aikana kirjoittamaa muistikirjaa lukematta sitä. Lopulta hän antoi kirjan julkaistavaksi, ja vuonna 2004 ilmestyneestä Suite françaisesta (suom. Ranskalainen sarja, Gummerus 2005) tuli suuri menestys ympäri maailman. Teos oli alun perin tarkoitettu useampiosaiseksi, mutta Némirovsky ehti saada siitä ennen kuolemaansa valmiiksi vain kaksi osaa.

Perheen ollessa Suomessa isä vei varoja säilytykseen asianajotoimisto Dittmar & Indreniukselle. Inflaation myötä arvonsa menettäneet ruplat jäivät sinne, mutta niiden omistajaa selvitetään Ranskassa, jossa sukulaisia on edelleen. Asia tuli ilmi, kun oikeushistorian dosentti Mia Korpiola sattui lukemaan asianajotoimiston historiikkia ja muisti vastikään lukemansa Némirovskyn romaanin Veren polte ja siinä olevat elämäkertatiedot.[9]

Némirovskylle myönnettiin vuonna 2004 Renaudot-palkinto postuumisti ilmestyneestä teoksesta Ranskalainen sarja.[10] Chaleur du sang (Veren polte, Gummerus 2008) löytyi Némirovskyn arkistosta 2007[11].

Pitkän proosan lisäksi Némirovsky kirjoitti kaikkiaan viitisenkymmentä novellia, joista muutamia ilmestyi lehdissä salanimellä vielä vuonna 1940 tapahtuneen julkaisukieltoon asettamisen jälkeenkin.[12]

Emmanuel Moynot'n sarjakuva Ranskalainen sarja: Myrsky kesäkuussa (Jalava, 2016, suom. Marja Luoma) pohjautuu Irène Némirovskyn romaaniin.[13]

Saul Dibb on ohjannut Némirovskyn romaaniin perustuvan elokuvan Ranskalainen sarja (2014).

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennettuja novelleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Porvarillinen komedia, suom. Leena Rantanen, Nuori Voima 1/2014
  • Kaiku (L'Echo, 1934) ja Tuntematon (1941), kaksi Irène Némirovsky novellia, suom. Leena Rantanen, Parnasso 4/2015 s. 52–58 (kokoelmasta Les vierges et autres nouvelles, Denoël, 2009)
  • Pelko, suom. Leena Rantanen, Parnasso 1/2018 s. 46–47 (ilm. kokoelmassa Les vierges et autres nouvelles, Éditions Denoël, 2009)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Erika Wottrich, Swenja Schiemann: Ach, sie haben ihre Sprache verloren: Filmautoren im Exil (s. 93 (Google Books)) (englanniksi)
  2. Anissimov, s. 8, 21
  3. a b Anissimov, s. 8
  4. a b c d e f Outi Hytönen: Maailman salaperäisin maa. Parnasso, 5/2017, s. 25–30. Otavamedia.
  5. Anissimov, s. 13, 14
  6. Anissimov, s. 8–9
  7. Mia Korpiola, Kassakaapista löytyi kirjailijan rupla-aarre, Helsingin Sanomat 30.1.2011 sivu C 1
  8. Carmen Callil: The Dogs and the Wolves by Irène Némirovsky The Guardian. 10.10.2009. Viitattu 1.12.2017. (englanniksi)
  9. Esa Mäkinen, Sattuma vei rahakuoren jäljille, Helsingin Sanomat 30.1.2011 sivu C 1
  10. Kyltymättömän itsekkyyden kirjailija. Parnasso, 2015, nro 4, s. 58. Otavamedia.
  11. Christopher Benfey: In the Heart of the Country The New York Times. 21.10.2007. Viitattu 30.11.2017. (englanniksi)
  12. Leena Rantanen: Postuumi novelli. Parnasso, 1/2018, s. 47. Otavamedia.
  13. Ranskalainen sarja: Myrsky kesäkuussa Tietosanoma. Viitattu 30.11.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olivier Philipponnat ja Patrick Lienhardt: La Vie d'Irène Némirovsky. Paris: Grasset/Denoël 2007. ISBN 978-2-246-68721-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]