Intiaanikantajat
Intiaanikantajat olivat Uudessa Maailmassa juhtien asemassa valloituksen alkuvaiheessa. Espanjalaisten omaa ja intiaanien avulla hankittua omaisuutta oli kuljetettava valtavia matkoja. Rajoituksia oli vaikea soveltaa käytäntöön.
Suuret ilmastolliset erot olivat kantajille kohtalokkaita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pitkistä matkoista, raskaista taakoista ja suurista korkeuseroista johtuen polut olivat todellisia kärsimysten teitä. Ylängöltä kotoisin olevat tamemet, kantajat, nääntyivät kantamustensa alle rannikon kuumuudessa. Suuret ilmastolliset erot olivat niihin tottumattomille intiaaneille kohtalokkaita. Teiden ja polkujen varsia reunusti loppuun ajettujen intiaanien luurangot.Taakan paino kohdistui suurelta osin kantajan niskaan, mecapalin, nahkaisen otsavyön kautta. Tamemet, kuten kantajia nimitettiin, ikään kuin työnsivät taakkaa otsallaan eteenpäin, samalla kun kannattelivat taakkaa selkänsä päällä. Polkujen ja teiden tasaisuus helpotti kantamista.
Määräysten avulla koetettiin helpottaa kantajien asemaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuninkaallisin määräyksin yritettiin kyllä rajoittaa kantamusten painoa ja kuljettavien matkojen pituutta. Suurin virallisesti hyväksytty kantomatka oli kaksikymmentä leguaa eli yli sata kilometriä. Taakka sai olla korkeintaan kahden arroban eli 23 kilon painoinen. Intiaanien puolustaja Bartolomé de las Casas mainitsee lastien kuitenkin olleen jopa neljä arrobaa. Hernán Cortésin ollessa Espanjassa kuninkaan käskystä selvittelemässä Uuden-Espanjan epäselviä asioita Kaarle V antoi 4. huhtikuuta 1528 Uudessa-Espanjassa korkeinta valtaa käyttävän ensimmäisen audiensian noudatettavaksi tiukat ohjeet siitä, miten intiaanikantajien tukalia oloja oli parannettava.
Veracruzin satamassa oli työn teettämisestä omat määräyksensä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Espanjalaiset toivat laivoillaan paljon tavaraa San Juan de Ulúaan, joka tänään tunnetaan Veracruzin nimellä, samoin kuin silloiseen Veracruziin, eli nykyiseen Antiguaan. Laivojen lastit oli purettava ja kuljetettava sisämaahan. Tähän kaikkeen tarvittiin runsaasti ihmistyövoimaa koska juhtia oli tuohon aikaan vähän. Satamien lastinkäsittelijöiden ja kantajien suojelemiseksi ylenmääräiseltä rasitukselta, antoi Kaarle V määräyksen laivoista puretun tavaran kuljettamisesta. Määräyksin yritettiin helpottaa kantajien tukalaa asemaa.
Sadan vuoden kuluttua oli ainakin osittain siirrytty vankkureihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1617 Filip III antoi määräyksen, josta ilmenee, että kuljetuksissa oli paljolti siirrytty juhtien vetämiin vankkureihin. Tuokaan liikenteen muoto ei ollut aivan tuskatonta. Carreterojen kovasta elämästä vielä vajaat sata vuotta sitten kertoo B. Travenin teos Vankkurit. Alexander von Humboldt liikkui 1800-luvun ensimmäisinä vuosina Meksikossa. Hän arvioi Veracruzista Meksikon ylängölle nousevaa tietä, jota pitkin liikkui tuhansien kantojuhtien ja miesten nauha:
»Veracuzista lähtevä tie on monin paikoin ahdas ja vaivalloinen. Tuskin Amerikasta löytyy mistään muualta yhtä vaivalloista tietä.»
Viranomaiset suhtautuivat joustavasti antamiinsa määräyksiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtamerien välille ei ollut löydetty vesitietä. Suuri määrä materiaalia oli silti siirrettävä valtamerten välisen kannaksen poikki. Tykit ja ankkurit olivat raskaita siirrettäviä. Tilanne pakotti viranomaiset joustamaan päätöksissään.
Uuden Espanjan toinen audiensia oli kuitenkin edeltäjäänsä paljon tunnollisempi valvoessaan intiaanien oikeuksia. Vuoden 1532 huhtikuussa uusi audiensia lähettää kuningattarelle kirjeen, jossa kerrotaan Cortésin Tehuantepequen ja Acapulcon satamissa rakenteilla olevista laivoista ja miten Cortés oli menetellyt väärin, pakottaessaan intiaanit kantajiksi Coatzacoalcossa. Toisen audiensian paikalle lähettämät virkamiehet käännyttivät Cortésin kantajat takaisin Coatzacoalcosiin. Audiensia lähetti kuningattarelle raportin tapahtuneesta. Raportissa kerrotaan, miten Cortés tulee joutumaan oikeuden eteen.
Helmikuussa 1533 kuningatar antoi Uuden Espanjan audiensialle määräyksen ratkaista intiaanikantajien ongelman tavalla, joka ei kuitenkaan estäisi valtamerten välisiä kuljetuksia.
Itsensä kannatuttaminen intiaaneilla kielletään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Espanjalaisille ei riittänyt intiaanien käyttäminen pelkästään tavaroiden kantajina, vaan he myös saattoivat kannatuttaa itsensä riippumatossa tai kantotuolissa. Kaarle V antoi 10.11. 1536. määräyksen, jolla intiaaneilla itsensä kannatuttaminen kiellettiin:
»Asemaansa katsomatta ei yhdelläkään espanjalaisella ole lupa itse käyttää, tai antaa jollekin suostumusta tulla intiaanien kantamaksi riippumatossa tai kantotuolissa, paitsi jos kyseessä on vakavasti sairaan kantaminen. Kiellon rikkomisesta seuraa sadan kultapeson sakko, josta puolet Rahakamarillemme ja toinen puoli ilmiantajan ja tuomion päättäneen tuomarin kesken jaettavaksi. Se, joka on saanut intiaaneilta palvelusta, korvatkoon intiaaneille aiheuttamansa vahingot, niiden laadun ja määrän huomioon ottaen.»
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Cortés, Hernán; Cartas y relaciones. Buenos Aires 1945.Martínez, José Luis; Documentos cortesianos. Meksiko 1992.
- Humboldt, Alejandro de; Ensayo politico sobre el Reyno de la Nueva España. Meksiko 1991.