Intiaanien pakkomuutot
Intiaanien pakkomuutot on yleisnimitys toimille, joilla Yhdysvallat siirsi intiaaniheimoja Mississippijoen itäpuolelta länsipuolelle. Toimenpiteisiin sisältyi sopimuksia, maakauppaa ja pakkosiirtoja, jopa aseellista sodankäyntiä. Muodollisesti toiminta perustui ”Asetukseen intiaanien siirtämisestä” (Indian Removal Act) vuodelta 1830, vaikka vastahakoisten intiaanien työntäminen yhä lännemmäs oli alkanut jo aikaisemmin. Kuuluisin ”toimenpiteistä” on Kyynelten polku -nimellä tunnettu cherokee-intiaanien pakkomuutto,[1] joka johti tuhansiin kuolonuhreihin.[2]
Viiden ”sivistyneen” heimon pakkomuutto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Kyynelten tie
Thomas Jeffersonin presidenttikaudesta alkaen Yhdysvaltojen politiikkana oli antaa intiaanien asua Mississipin itäpuolella, jos he sopeutuivat yhteiskuntaan. Tämä tarkoitti asumista yhdessä paikassa, maan viljelemistä, yksityistä maanomistusta ja demokratian hyväksymistä.
Vuonna 1830 viisi niin sanottua sivistynyttä heimoa asui edelleen Mississipin itäpuolella: chickasawit, choctawit, creekit, seminolit ja cherokeet. Monet heistä olivat omaksuneet useita euro-amerikkalaisen kulttuurin piirteitä, muun muassa kristinuskon.[1] Cherokeilla oli oma kirjoitusjärjestelmänsä, ja he julkaisivat sanomalehteä sekä cherokeen että englannin kielillä.
Kulttuurin mukautumisesta huolimatta heimojen asema ei ollut turvattu: jotkut eurooppalaissyntyiset kokivat heimojen läsnäolon uhkana rauhalle ja turvallisuudelle, koska monet intiaanit olivat taistelleet aiemmissa sodissa Yhdysvaltoja vastaan, usein Espanjan ja Yhdistyneen kuningaskunnan aseistamina. Toiset uudisasukkaat taas himoitsivat heimojen asuttamaa maata.
Vuoden 1830 asetuksen jälkeen valtio teki eri heimojen kanssa ”sopimuksia”, joiden mukaan nämä suostuivat muuttamaan länteen, muun muassa Oklahomaan ja Kansasiin. Cherokeet ilmoittivat, että heidän kanssaan tehty sopimus ei ole pätevä, sillä se ei ollut yhdenkään päätösvaltaisen cherokeen allekirjoittama. Georgialaisten himo päästä eroon cherokeista kiihtyi, sillä heidän maaltaan löytyi kultaa. Cherokeet julistivat maansa itsenäiseksi cherokee-valtioksi. Asiasta käytiin oikeutta Korkeimmassa oikeudessa asti. Cherokeiden muutolle asetettiin määräaika. Sen umpeuduttua 7 000 sotilasta pakotti 17 000 cherokeeta kulkemaan, enimmäkseen kävellen, pieni joukko jokilaivoilla, 1 200 mailia (1 800 kilometriä). Arviot kuumuuteen, vatsatauteihin ja nälkään kuolleiden määrästä vaihtelevat 424:stä (hallituksen silloinen virallinen luku) jopa 8 000 henkeen. 4 000 on yleisimmin kuultu arvio.
Vuonna 1835 seminolit kieltäytyivät lähtemästä Floridasta. Tästä syttyi toinen seminolisota, joka jatkui vuoteen 1842 ja päättyi Yhdysvaltojen voittoon.
Samoin vuonna 1835 noin 15 000 creek-intiaania pakotettiin muuttamaan Alabamasta ja Georgiasta Canadian River -intiaanireservaattiin.
Muita muuttoa vastustaneita heimoja olivat shawneet, ottawat, potawatomit, saukit ja foxit.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Indian Removal Act Encyclpedia Britannica. Viitattu 9.7.2013.
- ↑ Trail of Tears Encyclopedia Britannica. Viitattu 9.7.2013.