Interpersoonallinen psykoterapia

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Interpersoonallinen psykoterapia (IPT) on aikarajattu ja vaiheittain etenevä erityisesti masennuksen hoitoon kehitetty terapiamuoto. IPT:n on kehittivät Gerald L. Klerman ja ja Myrna M. Weissman, jotka tutkimusryhmänsä kanssa 1984 tekivät psykoterapiaohjeiston vaihtoehdoksi ja lisäksi masennustilan lääkehoidolle.[1] Työ perustui jo käytössä olleisiin terapiakäytäntöihin ja depression lääketieteelliseen malliin.[2] Ajatuksena oli erityisesti hoidon tehon tieteellinen todentaminen. IPT:n vaikuttavuutta on tutkittu laajalti ja siitä on tehty sovelluksia useiden psykiatristen sairauksien hoitoon (depressio, PTSD, paniikkihäiriö, sosiaalinen fobia, epävakaa persoonallisuushäiriö, syömishäiriöt (bulimia) ja kaksisuuntainen mielialahäiriö).[2]

Suomeen IPT on rantautunut, koska masennuksen esiintyvyys on lisääntynyt ja on tarvittu erityisesti sitä varten kehitetty hoitomuoto. Suomessa IPT:tä käytetään polikliinisessä depression hoidossa monilla paikkakunnilla.[2]

IPT:ta voidaan käyttää kunhan on tehty psykodiagnostinen tutkimus sekä kartoitettu ajankohtainen elämäntilanne haastattelun ja lähisuhteiden kartoituksen avulla. Tämän pohjalta voidaan fokusoida hoito keskeiselle ongelma-alueelle, rajata hoidon aika ja keskittyä potilaan nykyisiin ihmissuhteisiin, joka on selkein ero verrattuna aikuisten pitkään psykodynaamiseen terapiaan. IPT on lyhytkestoinen hoitomuoto, jonka kesto on ennakolta sovittu ja kestää vähintään 12 korkeintaan 16 viikoittaista ennalta sovittua istuntoa silloin, kun on kyse depression akuutista hoidosta. Viikoittaista harvajaksoisempaa hoitoa ei suositella.lähde?

IPT:ssa ajatellaan, että negatiiviset tapahtumat voivat johtaa mielialan laskuun. Tällä tavoin masentunut ihminen helposti vähentää sosiaalista toimintakykyään ja altistuu uudelleen negatiivisille tapahtumille. IPT-terapiassakävijä voi käyttää mainitun yhteyden ymmärtämistä ongelmiensa ratkaisussa. Yhteyden ymmärtäminen myös sinänsä lieventää masennusta. IPT:ssa ajatellaan lisäksi, että pelkkä ymmärtäminen ei takaa hoidon onnistumista, vaan on kyse myös elämän konkreettisesta muuttamisesta.lähde?

Kokeneelle psykoterapeutille IPT on hyvä työkalu depressiivisten potilaiden hoidossa, varsinkin hoidon alkuvaiheessa. IPT on etenemiseltään varsin nopeaa. Tavoitteena on, että potilaat hyötyisivät ajallisesti asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta.lähde?

IPT:n toimintatapa on melko lähellä psykodynaamista terapiaa, mutta monet interventiot ovat yhteneväisiä kognitiivisten terapioiden kanssa.lähde?

Toisaalta pitkässä psykodynaamisessa terapiassa hoidon tavoitteena voidaan usein kuvata olevan pitkäaikaisten ongelmien ratkaiseminen ja persoonallisuuden rakenteiden aiheuttamat vaikeudet. Pidempi hoito tulee kysymykseen potilailla, jotka eivät ole hyötyneet IPT:sta, tai joilla on persoonallisuushäiriöstä johtuvia ongelmia. Näissä tapauksissa terapiatyö voi jatkua joko saman psykoterapeutin ohjauksessa, mikäli hänellä on riittävä koulutus ja yhteistyön jatkaminen katsotaan tarpeelliseksi, tai potilas voidaan ohjata toiselle psykoterapeutille.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hasse Karlsson ja John Markowitz: Interpersoonallinen psykoterapia depression hoidossa Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 118(17):1760-1765. 2002. duodecimlehti.fi. Viitattu 10.7.2016.
  2. a b c Lönnqvist, J., Henriksson, M., Marttunen, M. & Partonen, T. (toim.): Psykiatria, s. 789–795 Karsson, H.: Interpersonaalinen psykoterapia. 11. uudistettu painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2014. ISBN 978-951-656-490-9.
  • Kontunen, Jarmo; Karlsson, Hasse & Larmo, Anneli. Interpersoonallinen psykoterapia. Depression fokusoitu hoitomenetelmä. Edita. 2007.