International Trot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
International Trot
Kilpailun vuonna 1995 voittanut His Majesty ja valmentaja Stefan Melander (oik.).
Kilpailun vuonna 1995 voittanut His Majesty ja valmentaja Stefan Melander (oik.).
Kilpailupaikka Yonkers Raceway, Yonkers, New York
Maa  Yhdysvallat
Perustettu 1959
Matka 1 ¼ mailia (2 011 m)
Rotu lämminveriset
Kilpailuennätys 12,6a (Papagayo E, 2015)
Voitokkain hevonen Ideal du Gazeau (3)
Voitokkain ohjastaja Jean-Rene Gougeon ja Eugene Lefevre (3)
Ensimmäinen palkinto 500 000 $ (2015)

International Trot on vuonna 1959 New Yorkissa ensimmäistä kertaa järjestetty kansainvälinen ravikilpailu, jota on myös kutsuttu ravihevosten epäviralliseksi MM-kilpailuksi. Se järjestettiin 36 kertaa vuosina 1959–1995 ja jälleen 20 vuoden tauon jälkeen 2015. Vuoteen 1988 saakka kilpailupaikkana oli Long Islandilla sijainnut Roosevelt Raceway, jonka lopetettua toimintansa International Trot siirtyi Yonkers Racewaylle.[1]

Suomalaishevosista International Trotiin on kutsuttu Charme Asserdal, joka vuonna 1979 sijoittui kolmanneksi Heikki Korven ajamana.[2] Vuonna 2015 mukaan kutsuttiin lämminveristen suomenmestaruuden syyskuussa voittanut Seabisquit, mutta hevonen ei kuitenkaan osallistunut kilpailuun.[3]

Voittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Voittaja Ohjastaja Voittoaika
1959 Ranska Jamin Jean Riaud 18,0a
1960 Alankomaat Hairos II Willem Geersen 16,6a
1961 Yhdysvallat Su Mac Lad Stanley Dancer 15,7a
1962 Kanada Tie Silk Keith Waples 16,6a
1963 Yhdysvallat Su Mac Lad Stanley Dancer 15,7a
1964 Yhdysvallat Speedy Scot Ralph Baldwin 15,7a
1965 Ranska Pluvier III Gunnar Nordin 17,7a
1966 Yhdysvallat Armbro Flight Joe O'Brien 17,1a
1967 Ranska Roquepine Henry Levesque 21,1a
1968 Ranska Roquepine Jean-Rene Gougeon 18,7a
1969 Ranska Une de Mai Jean-Rene Gougeon 16,2a
1970 Kanada Fresh Yankee Joe O'Brien 17,1a
1971 Ranska Une de Mai Jean-Rene Gougeon 16,8a
1972 Yhdysvallat Speedy Crown Howard Beissinger 17,1a
1973 Yhdysvallat Delmonica Hanover John Chapman 16,8a
1974 Yhdysvallat Delmonica Hanover John Chapman 16,8a
1975 Yhdysvallat Savoir Delmer Insko 15,6a
1976 Ranska Equileo Bernard Froger 16,2a
1977 Italia Delfo Sergio Brighenti 16,7a
1978 Yhdysvallat Cold Comfort Peter Haughton 15,2a
1979 Yhdysvallat Doublemint Peter Haughton 18,7a
1980 Yhdysvallat Classical Way John Simpson Jr 17,1a
1981 Ranska Ideal du Gazeau Eugene Lefevre 15,7a
1982 Ranska Ideal du Gazeau Eugene Lefevre 17,6a
1983 Ranska Ideal du Gazeau Eugene Lefevre 17,2a
1984 Ranska Lutin d'Isigny Jean-Paul Andre 14,6a
1985 Ranska Lutin d'Isigny Jean-Paul Andre 15,1a
1986 Tanska Habib Ulf Thoresen 16,1a
1987 Ruotsi Callit Karl O Johansson 16,4a
1988 Yhdysvallat Mack Lobell John Campbell 15,0a
1989 Yhdysvallat Kit Lobell Berndt Lindstedt 15,2a
1990 Ranska Reve d'Udon Yves Dreux 13,9a
1991 Yhdysvallat Peace Corps Stig H. Johansson 13,9a
1992 Ruotsi Atas Fighter L Torbjörn Jansson 16,2a
1993 Yhdysvallat Giant Force John Patterson Jr 13,1a
1994 ei kilpailtu
1995 Ruotsi His Majesty Stefan Melander 12,8a
1996–2014 ei kilpailtu
2015 Norja Papagayo E Ulf Ohlsson 12,6a

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yonkers Resurrects International Trot, and Hopes Simulcast Money Follows 9.10.2015. The New York Times. Viitattu 11.10.2015.
  2. Pesu, Vili: "Charme pysyy aina vaan", IS-Veikkaaja 1/2012, s. 22–31. Viitattu 11.10.2015.
  3. Ravureiden MM juostaan ilman Suomen mestaria 20.9.2015. Hevosurheilu. Viitattu 11.10.2015.