Biologian olympialaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

International Biology Olympiad (IBO), kansainväliset biologian olympialaiset, on kansainvälinen biologiakilpailu toisen asteen opiskelijoille. Ensimmäinen IBO järjestettiin vuonna 1990 Olomoucissa, entisessä Tšekkoslovakiassa, jolloin kilpailuun osallistui kuusi maata. IBO oli alun perin lähes vain entisten itäblokin maiden välinen kilpailu, mutta sittemmin se on laajentunut koko maailman kattavaksi biologiakilpailuksi. Viimeisimpään IBO:on Tsukubassa, Japanissa osallistui 56 maata. Suomi on osallistunut IBO:on vuodesta 1997.

Karsinta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen edustusjoukkueeseen valittavat opiskelijat karsitaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäiseen vaiheeseen saavat osallistua kaikki lukiolaiset, eivät kuitenkaan yli 20-vuotiaat tai yliopisto-opintoja suorittaneet. Tehtävät voi kunkin lukion opettaja halutessaan tilata itse Biologian- ja maantieteen opettajien liitolta BMOL ry:ltä ja järjestää karsintakokeen halukkaille opiskelijoille. Karsintakokeen noin kymmenen parhaiten suorittanutta valitaan valmennuskurssille Helsingin yliopistoon, jossa opiskelijoille opetetaan lähinnä käytännön laboratorio- ja muita töitä, joita ei ole lukiossa käsitelty.

Kaupungit, joissa IBO on järjestetty ja suomalaiset voittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulevat IBO:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Official Statement from the IBO2020 Organizing Committee: Regarding the Status of the Event Regarding COVID-19. 26.3.2020. The 31st International Biology Olympiad 2020. Arkistoitu 26.3.2020. Viitattu 24.10.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]