Indalecio Prieto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Indalecio Prieto vuonna 1936.

Indalecio Prieto (30. huhtikuuta 1883 Oviedo, Espanja11. helmikuuta 1962 México, Meksiko)[1][2] oli espanjalainen poliitikko. Hän oli yksi sosiaalidemokraattisen Espanjan sosialistisen työväenpuolueen (PSOE) johtajista ja vaikutusvaltainen etenkin Espanjan toisen tasavallan aikana 1930-luvulla.

Varattomassa perheessä Bilbaossa varttunut Prieto liittyi PSOE:en vuonna 1899.[1] Hän työskenteli nuorena El Liberal -nimisen sanomalehden toimittajana.[2] Vuonna 1911 hänet valittiin Espanjan ensimmäisenä sosialistina maakuntaneuvostoon ja ensimmäisen maailmansodan aikana hänestä tuli PSOE:n paikallinen johtaja Baskimaalla. Osallistuttuaan vallankumoukselliseen lakkoliikkeeseen hän oli maanpaossa Ranskassa vuosina 1917–1918.[1] Prieto valittiin Espanjan edustajainhuoneeseen Bilbaon edustajana vuonna 1918.[2] Kenraali Miguel Primo de Riveran diktatuurin aikana 1920-luvulla Prieto kannatti täydellistä oppositioon asettumista ja ajautui erimielisyyksiin ammattiyhdistysjohtaja Francisco Largo Caballeron kanssa, joka hyväksyi yhteistyön uuden hallinnon kanssa. Yhdessä muiden poliittisten johtajien kanssa Prieto allekirjoitti kesällä 1930 niin sanotun San Sebastiánin sopimuksen, joka merkitsi sosialistien liittoutumista muiden tasavaltalaisten puolueiden kanssa.[1][2] Prieto joutui tämän vuoksi pakenemaan uudelleen Ranskaan aina tasavallan julistamiseen saakka.[2]

Prieto toimi Espanjan valtiovarainministerinä toisen tasavallan ensimmäisessä hallituksessa vuonna 1931 ja yleisten töiden ministerinä Manuel Azañan hallituksessa vuosina 1931–1933. Hän käynnisti monia suuria infrastruktuurihankkeita. Koska radikaali vasemmisto arvosteli hallitusta liian hitaista uudistuksista, Prieto ilmoitti hallituksen kaatumisen jälkeen syksyllä 1933 sosialistien ja tasavaltalaisten liiton päättyneeksi.[1] Vuoden 1934 epäonnistuneen vallankumouksellisen kansannousun yhteydessä hän joutui jälleen pakenemaan Ranskaan.[2] Myöhemmin Prieto tuki kansanrintamaksi kutsutun vasemmistopuolueiden liiton muodostamista. Kansanrintama nousi Espanjassa hallitusvaltaan vuonna 1936, mutta sosialistien sisäinen jakautuminen Prieton ja Largo Caballeron kannattajiin esti Prietoa tulemasta hallitukseen. Espanjan sisällissodan puhjettua Prieto kuitenkin toimi laivastoministerinä Largo Caballeron johtamassa hallituksessa syyskuusta 1936 toukokuuhun 1937 sekä sen jälkeen sotaministerinä Juan Negrínin hallituksessa toukokuuhun 1938 saakka.[1] Hänet syrjäytettiin sotaministerin tehtävästä keväällä 1938, koska varsinkin hallituksessa asemaansa vahvistaneet kommunistit katsoivat hänen vajonneen liialliseen pessimismiin sodan lopputuloksen suhteen.[2][3]

Tasavallan kukistumisen jälkeen Prieto eli loppuelämänsä maanpaossa Meksikossa. Hän toimi PSOE:n johtajana vuoteen 1950.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Indalecio Prieto (englanniksi) Spartacus Educational. Viitattu 3.11.2015.
  2. a b c d e f g h Indalecio Prieto (espanjaksi) Biografías y Vidas. Viitattu 3.11.2015.
  3. Jyrki Juusela: Suomalaiset Espanjan sisällissodassa 1936–1939, s. 50, 228. Atena, Jyväskylä 2003.