Imani Williams

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Henkilötiedot
Syntynyt10. joulukuuta 1999
West London, Lontoo, Englanti[1][2]
Ammatti laulaja, lauluntekijä
Muusikko
Aktiivisena 2016-
Tyylilajit house, pop
Levy-yhtiöt Sony Music Entertainment

Imani Williams (s. 10. joulukuuta 1999 Lontoo, Englanti) on brittiläinen laulaja-lauluntekijä.[2] Hänet tunnetaan parhaiten esiintymisestään vuonna 2016 julkaistulla Sigalan ja DJ Freshin kappaleella "Say You Do", joka pääsi Britannian singlelistan sijalle 5. sekä Skotlannin singlelistan sijalle 2. Lisäksi hän on saavuttanut pienempää suosiota samana vuonna julkaisemallaan kappaleella "Don't Need No Money", joka myös pääsi viiden parhaan joukkoon Britteinsaarten singlelistoilla. Sigalan ja DJ Freshin lisäksi Williams on tehnyt yhteistyötä muun muassa Tiggs Da Authorin, Belly Squadin, Mike Perryn ja Pixie Lottin kanssa.[3]

"Williams" aloitti musiikinteon 10-vuotiaana sanoittamalla kappaleen, jota hän muunteli seuraavan neljän vuoden aikana ennen kuin hänen musiikinopettaja esitteli tämän levy-yhtiölle.[2][4] Ennen tätä hän oli opetellut tanssimista 8-vuotiaasta lähtien.[4] Hän on opiskellut musiikintekoa BRIT Schoolissa.[2][5]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartistina

Vierailevana artistina

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.