Ilona Harima
| Ilona Harima | |
|---|---|
| Ilona Hohenthal | |
_1966.jpg) Ilona Harima Luxorissa, Egyptissä vuonna 1966 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. maaliskuuta 1911 Vaasa |
| Kuollut | 9. kesäkuuta 1986 (75 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Taiteilija | |
| Ala | maalaustaide, piirustustaide |
Ilona Harima (vuoteen 1936 Hohenthal, vuodesta 1939 Rautiala, 4. maaliskuuta 1911 Vaasa – 9. kesäkuuta 1986 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari, jonka aihepiiri liittyi itämaiseen hengellisyyteen ja mystiikkaan. Maalaukset sisälsivät etenkin buddhalaista ja hindulaista symboliikkaa.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Harima syntyi Vaasassa pohjalaiseen kauppiasperheeseen toisena kahdesta lapsesta. Hänen isänsä Samuli Harima oli menestyvä liikemies, kauppaneuvos ja talouselämän vaikuttaja, kuten myös Ilona Hariman veli Jorma Harima. Äiti Anna o.s. Björklund oli puolestaan 13-lapsisen pappisperheen lapsista toiseksi vanhin. Perhe muutti Vaasasta Helsinkiin isän työn vuoksi 1918. Keskikoulun jälkeen Ilona Harima aloitti opinnot silloisessa Taideteollisuuskeskuskoulussa graafisen taiteen linjalla, mutta keskeytti turhautuneena parin vuoden jälkeen. Hän työskenteli jonkin aikaa piirtäjänä Suomen Mainostoimisto Ilmossa, mutta jatkoi omaa linjaansa vapaana taiteilijana. Idän mystiset uskonnot ja filosofiat kiinnostivat Harimaa jo nuorena. Erikoisesti Intia ja Tiibet olivat hänelle tärkeitä. Harima tutustui myös teosofiseen liikkeeseen ja liittyi Teosofiseen seuraan 1930-luvulla.[1]
Opintomatkalla Pariisiin 1932 Harima tutustui etenkin museoiden itämaisiin taidekokoelmiin. Pari vuotta myöhemmin hän teki opintomatkan Italiaan.[1]. Sotien jälkeen hän suunnitteli yhdessä puolisonsa Erkki Rautialan kanssa näyttelymatkaa Intian New Delhiin. Silloisen Suomen Intian-lähettilään, buddhalaisen kulttuuriin perehtyneen Hugo Valvanteen avusta huolimatta matka kariutui sodanjälkeisiin valuuttavaikeuksiin.[2]
Tyyli ja vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ilona Harima maalasi etupäässä pienikokoisia akvarellejä ja guasseja, usein pergamentille. Hän teki myös jonkin verran isompia öljyväritöitä sekä muutamia pienoisveistoksia. Tuotanto käsittää etupäässä henkilöaiheita, maisemapiirustuksia ja eläinaiheisia teoksia. Henkilöaiheet kuvaavat yleensä valaistuneita jumalolentoja ja enkeleitä, usein lapsia ja nuoria tyttöjä. Tavallisesti hahmot ovat eläinten, etenkin lintujen, tai mielikuvituksellisten kasvien ympäröimiä. Kuviin sisältyy myös runsaasti muuta symboliikkaa, kuten jumalallisia silmiä, liekkiaiheita, auringonkehriä ja valonsäteitä, lootuskukkia sekä veteen liittyviä vertauskuvia ja taivaankappaleita.[1]
Hariman maalaustyö jatkui 1930-luvulta kolmisenkymmentä vuotta, ja taiteilijan hengellinen maailmankatsomus syveni kaiken aikaa. Tämän ilmentäminen suoraan, vieläpä itämaisin aihein, poikkesi senaikaisesta suomalaisen taiteen valtavirrasta.[1] Harima asetti töitään vain harvoin näytteille tai myytäväksi, koska koki maalaavansa lähinnä itselleen. Hän kuitenkin lahjoitti töitään ystävilleen ja sukulaisilleen. Siten hänen omaperäinen tuotantonsa jäi sivujuonteeksi Suomen taidepiireissä. Tosin etenkin ensimmäinen näyttely Strindbergin taidesalongissa Helsingissä 1934 herätti runsaasti huomiota. Strindberg järjesti Hariman näyttelyt vielä vuosina 1946 ja 1960. Ateneumin taidemuseoon koottiin pienimuotoinen näyttely Hariman satavuotissyntymävuonna 2011.[1][3]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ilona Hariman eno oli arkkitehti ja graafikko Matti Visanti.[1]
Teoksia kokoelmissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ateneumin taidemuseo, Helsinki
- Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö, Helsinki
- Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, Mänttä
- Tikanojan taidekoti, Vaasa
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ilona Harima. Valaistumisen tiellä (Arkistoitu – Internet Archive). Toim. Helena Hätönen ja Riitta Ojanperä. Helsinki: Valtion taidemuseo. Kuvataiteen keskusarkisto [julkaisu] 23 (2011). ISBN 978-951-53-3392-6. Näyttelyjulkaisu.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Anttonen, Erkki: Idän henkisyys Suomen taiteessa: Ilona Harima. Ananda 2011:4, s. 23–25. ISSN 1795-8016
- Kokkinen, Nina: Ilona Harima ja mediaalinen taide. Hengen aarteet. Esoteerisuus Suomen taidemaailmassa 1890–1950, s. 92-99. Helsinki: Parvs 2020. ISBN 978-952-7226-52-0.
- Konttinen, Riitta: Naistaiteilijat Suomessa keskiajalta modernismin murrokseen, s. 456–458. Helsinki: Tammi 2008. ISBN 978-951-31-4105-9.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kirjav@ Valtion taidemuseon kirjaston kokoelmatietokanta
- "Kummallisten" taulujen maalaaja - Ilona Harima, Seura, 30.11.1938, nro 48, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||||||||||
