Ilmoittelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Palmolive-saippuailmoitus The American Magazine -aikakauslehdessä vuonna 1915.

Ilmoittelu on mainontaa, jota julkaistaan maksua vastaan sanoma- tai aikakauslehdissä tai muissa säännöllisesti ilmestyvissä tai kertaluonteisissa painotuotteissa, kuten puhelinluetteloissa, yrityshakemistoissa, vuosikirjoissa, tapahtumien käsiohjelmissa jne. Ilmoittelu ja ilmoitus alkavat olla vanhentuneita termejä. Esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto suosittelee nykyisin mainos-sanan käyttöä ilmoitus-sanan sijasta kun puhutaan sanomalehdissä tapahtuvasta ilmoittelusta (siis esim. sanomalehtimainos, sanomalehtimainonta), jotta tavallinen lukija kykenee ymmärtämään paremmin ilmoittelun ja toimituksellisen aineiston eron.[1].

Ilmoittelu koostuu yleensä tekstiä ja kuvaa yhdistävistä eri kokoisista ilmoituksista, mutta siinä voidaan käyttää myös painotuotteen mukana tai välissä jaettavia, erikseen painettuja liitteitä. Hieman laajempi käsite on printtimainonta, johon ilmoittelun lisäksi luetaan usein myös erityiset mainospainotuotteet kuten esitteet, suoramainonta, julisteet ja painettu ulkomainonta.[2][3]

Sanomalehdissä ilmoittelu jaetaan sen sijainnin mukaan perinteisesti ennen tekstiä oleviin (et), tekstin joukossa oleviin (ts) ja tekstin jälkeisiin ilmoituksiin (tj). Lisäksi sanomalehdissä julkaistaan aiheen mukaisiin osastoihin luokiteltuja ilmoituksia useimmiten tekstin jälkeen. Luokitellut ilmoitukset ovat yleensä pieniä tekstipainotteisia ilmoituksia työpaikoista, asunnoista, perhetapahtumista yms.[4] Sanomalehtien liitteet voivat olla monisivuisia suurten vähittäiskauppaketjujen tarjouslehtisiä tai erillisiä, sanomalehtipaperia paksummalle materiaalille painettuja ja lehden väliin kirjapainossa syötettäviä mainosliitteitä.[5]

Aikakauslehdissä ilmoittelu (aikakauslehtimainonta) koostuu useimmiten näyttävistä ja värikkäistä kokosivun tai aukeaman kokoisista ilmoituksista, mutta pienempiäkin ilmoituskokoja on yleensä tarjolla. Aikakauslehtien liitteet voivat olla pelkkää mainontaa tai toimituksen laatimia teemaliitteitä, joissa sekä jutut että ilmoitukset nivoutuvat tietyn teeman kuten matkailun tai muodin ympärille.[6]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehdissä julkaistavat ilmoitukset ovat yksi vanhimmista mainonnan muodoista. Maailman ensimmäisenä maksettuna mainoksena pidetään Boston News-Letter -lehdessä Yhdysvalloissa vuonna 1704 julkaistua maksullista tiedotetta myytävänä olevasta kiinteistöstä. Vuonna 1729 Benjamin Franklin alkoi julkaista Pennsylvania Gazette -sanomalehdessään erillisiä mainoksille varattuja sivuja, ja hänen vuonna 1742 perustama General Magazine julkaisi ensimmäisenä mainoksia aikakauslehdessä.[7][8] Varhaisin suomenkielinen ilmoitus julkaistiin vuonna 1775 Suomenkielisissä Tieto-Sanomissa ja mainosti Frenckellin kirjapainon valmistamia kaunokirjoitusvihkoja.[9]

Lehdistön kehittyessä 1800-luvulta alkaen lehti-ilmoittelu oli toistasataa vuotta maailman tärkein mainonnan muoto, kunnes 1950-luvulta alkaen televisiomainonta ja 2000-luvulta alkaen verkkomainonta alkoivat horjuttaa sen valta-asemaa. Ensimmäiset mainostoimistot syntyivät Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla aluksi välittämään lehtien tarjoamia mainostiloja mainontaa tarvitseville yrityksille, sitten vähitellen myös auttamaan niitä muotoilemaan ilmoitusten tekstejä ja kuvitusta mahdollisimman tehokkaiksi.[10]

1900-luvun alkuun saakka ilmoitukset olivat tekstipainotteisia, koska silloinen painotekniikka ei vielä kyennyt toistamaan monimutkaisia piirroksia eikä valokuvia kovin hyvin. Teksti-ilmoitusten koristeena käytettiin korkeintaan karkeita piirtäjien painolaatalle kaivertamia, mustalla painettuja piirroskuvia. Tärkeä keksintö lehtimainonnan visualisoitumisessa oli autotypia, jolla piirrokset ja myös valokuvat kyettiin siirtämään kuvalaatalle fotokemiallisin menetelmin kaivertamisen sijasta. Näin alkoivat kehittyä kuvapainotteisia aikakauslehtiä, kuten Suomessa vuonna 1871 aloitettu Suomen Kuvalehti.[11] 1930-luvulla mainosvalokuva alkoi suuremman uskottavuutensa ja näyttävyytensä ansiosta syrjäyttää piirrosten käytön ilmoituksissa.[12]

Neliväripainatuksen yleistyessä alettiin käyttää värivalokuvia ja värillisiä piirroksia sekä lehtien toimituksellisessa aineistossa että ilmoituksissa, ensin aikakauslehtien kansissa ja takasivuilla, sitten niiden sisäsivuilla ja 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä myös sanomalehdissä.[13] Näin ilmoittelu pysyi televisiomainontaa värikkäämpänä mainosmuotona aina 1960-luvun lopulle, jolloin mustavalkoiset tv-lähetykset alkoivat muuttua värillisiksi. Vain elokuvateattereissa saattoi siihen saakka nähdä värillisiä mainoselokuvia.[14]

Lehtimainonnan muita valtteja kalliiksi koetun televisiomainonnan ohella olivat sanomalehti-ilmoitusten nopeus ja laaja tavoittavuus muun muassa vähittäiskauppojen tarjousmainonnassa[15] sekä aikakauslehtien kyky tavoittaa koko kansan sijasta pienempiä osayleisöjä.

[16]

Yhdysvalloissa ilmestyvien sanomalehtien mainostulot (kuvassa inflaatiokorjattuina) ovat viime vuosina romahtaneet mainonnan ja luokiteltujen ilmoitusten siirtyessä yhä enemmän verkkoon. (Lähde: Newspaper Association of America)

Vuonna 1995 sanomalehti-ilmoittelun osuus kaikesta mediamainontaan Suomessa käytetystä rahasta oli 54 prosenttia, ilmaisjakelulehtien 4 ja aikakauslehtimainonnan 14 prosenttia. Vuonna 2013 vastaavat osuudet olivat 35, 5 ja 9 prosenttia. Televisiomainonnan osuus on kasvanut hieman (21 ja 23 %), mutta suurin kasvaja mainosmuodoista on verkkomainonta (vuonna 1995 käytännössä 0 %, vuonna 2013 jo 21 prosenttia).[17][18]

Kannatusilmoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kannatusilmoituksella tarkoitetaan ilmoitusta, jonka julkaisemisen motiivi on tukea yleishyödyllistä tahoa tai aatteellista järjestöä ostamalla ilmoitustila kyseisen yhteisön julkaisusta, kuten urheilukilpailujen käsiohjelmasta.[19] Joskus tukija (yritys tai yksityishenkilö) haluaa jäädä tuntemattomaksi, jolloin kannatusilmoituksessa saattaa lukea vain esim. Varattu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heinonen, Visa ja Konttinen, Hannu: Nyt uutta Suomessa! Suomalaisen mainonnan historia. Helsinki: Mainostajien liitto, 2001. ISBN 952-5262-10-3.
  • Kuutti, Heikki ja Puro, Jukka-Pekka: Mediasanasto. Jyväskylä: Atena, 1998. ISBN 951-796-094-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ilmoitus-sana jää historiaan – tilalle mainos myös sanomalehtiin 2015. Julkisen sanan neuvosto. Viitattu 28.11.2018.
  2. Rope, Timo: Lanseerausmarkkinointi, s. 108-109. Porvoo: WSOY, 1999.
  3. Printti, Mainostajan hakemisto. Viitattu 26.9.2014.
  4. Kuutti & Puro 1998 s. 48
  5. Kuutti & Puro 1998 s. 91
  6. Kuutti & Puro 1998 s. 91
  7. Maxey, Cris Cleo: Brief History of Classifie Ads, Sooper Articles 18.3.2011. Viitattu 25.9.2014.
  8. Ad Age Advertising Century: Timeline, Advertising Age. Viitattu 26.9.2014.
  9. Heinonen & Konttinen 2001 s. 21.
  10. Heinonen & Konttinen 2001 s. 34.
  11. Heinonen & Konttinen 2001 s. 30–31, 91.
  12. Heinonen & Konttinen 2001 s. 92.
  13. Heinonen & Konttinen 2001 s. 241.
  14. Heinonen & Konttinen 2001 s. 168, 206.
  15. Heinonen & Konttinen 2001 s. 233.
  16. Aikakauslehdet, Mediaopas. Viitattu 26.9.2014.
  17. Heinonen & Konttinen 2001 s. 279.
  18. Mediamainonnan osuudet 2013, Sanomalehtien Liitto (Lähde: Mainonnan Neuvottelukunta & TNS Gallup Oy). Viitattu 26.9.2014.
  19. Kannatusilmoitus, Mainostajan hakemisto. Viitattu 26.9.2014.