Iljušin Il-38

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Iljušin Il-38
Il-38 elokuussa 1986.
Il-38 elokuussa 1986.
Tyyppi kaukomeritiedustelu- ja sukellusvenetorjuntakone
Alkuperämaa Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto
Valmistaja Iljušin
Ensilento 1967
Valmistusmäärä 100

Iljušin Il-38 on neuvostoliittolainen merikaukotiedustelukone, joka kehitettiin Iljušin Il-18:n pohjalta. Konetta valmistettiin noin 100 kappaletta pitkä- ja lyhytrunkoisena vuoden 1957 ensilennon jälkeen vuoteen 1971 mennessä. Koneessa on kaksi pommisäiliötä ja neljä Ivšenko AI-20M turbiinimoottoria.

Syyskuussa 2002 solmittiin modernisointisopimus, missä koneisiin asennetaan Leninetšin Morskoi Zmei - avioniikka (elektronisen sodankäynnin laitteet), jonka tarkoituksena on havaita ja tunnistaa sukellusveneitä 150 kilometrin säteeltä. Laitteisto voi olla liitettynä Glonassiin ja sillä voi havaita myös ilmamaaleja.

Konetyyppien käyttäjämaita ovat Intia, Kiina, Pohjois-Korea, Romania, Syyria, Ukraina, Vietnam, Venäjä sekä jotkin edellä mainitsemattomat IVY-maat.

Iljušin Il-38 modernimpi tutkavalvontakone on Beriev A-50. Il-38:a vastaava länsimainen konetyyppi oli P-3 Orion.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1997 Venäjällä oli 38 Iljušin Il-38 konetta, ja niitä on ollut sijoitettuna ainakin Pohjoisen laivaston meritiedusteluilmarykmenttiin Kuolan niemimaalle Kilpajärvelle ja Tyynenmeren laivaston meritiedusteluilmarykmenttiin Korsakoviin. Muun muassa seuraavat Iljušin Il-38-koneyksilöt ovat käytössä:

  • Venäjän laivaston ilmavoimat:
    • "punainen 06"
    • "punainen 07"
    • "punainen 08"
    • "punainen 09"
    • "punainen 11"
    • "punainen 21", numero 10807
    • "punainen 22", numero 11006
    • "punainen 23"
    • "punainen 71", numero 082011106
    • "punainen 79"
    • numero 10410
    • numero 10906
    • numero 10907
    • numero 10908
    • numero 10909
    • numero 11206
    • numero 11208
  • Luganskin teknillinen koulu:
    • "punainen 10", numero 10106

Intia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koneita on toimitettu myös Intian ilmavoimille, aluksi syyskuussa 1977 kolme kappaletta (tunnukset IN301, IN302, IN303) ja edelleen vuonna 1983, kun koneita kehitettiin uudelleen sukellusvenetorjuntaan sopiviksi, kaksi konetta lisää (tunnukset IN304 [1], IN305 [2]). Näistä koneista Intian ilmavoimien käytössä on enää kolme yksilöä, (IN301, IN303 ja IN305), 1. lokakuuta 2002 tapahtuneiden onnettomuuksien jälkeen.

Intia on ilmoittanut tilaavansa kaksi konetta lisää.[1]

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 3 (lentäjät ja lentoinsinööri) +9
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&036.090000036,90 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&037.042000037,42 m
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&010.017000010,17 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&01400.&&&&001 400 m²
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&035000.&&&&0035 000 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&&065500.&&&&0065 500 kg
  • Hyötykuorma: &&&&&&&&&&&09000.&&&&009 000 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&04.&&&&004 × Ivšenko AI-20 -potkuriturbiinia; &&&&&&&&&&&03130.&&&&003 130 kW (&&&&&&&&&&&04200.&&&&004 200 hv) per moottori

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0724.&&&&00724 km/h
  • Lentomatka: &&&&&&&&&&&09500.&&&&009 500 km
  • Lakikorkeus: &&&&&&&&&&011000.&&&&0011 000 m

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Donald, David: The encyclopedia of world aircraft, s. 534. Leicester: Blitz Editions, 1997. ISBN 1-85605-375-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. India to buy more Russian spy planes Military Aviation News. 23.7.2007. DefenceTalk.com. Viitattu 6.9.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]