Iijoen kutsu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Iijoen kutsu
Kirjailija Kalle Päätalo
Kieli suomi
Kustantaja Gummerus
Julkaistu 1990
Sivumäärä 648
Sarja: Juuret Iijoen törmässä
Edeltävä Oman katon alle
Seuraava Muuttunut selkonen
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Iijoen kutsu on Kalle Päätalon Juuret Iijoen törmässä -sarjan 20. osa. Teos on ilmestynyt vuonna 1990 Gummeruksen kustantamana.[1]

Kirjan tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalle työskentelee rakennustyömaan mestarina päivisin ja iltaisin viimeistelee uuden omakotitalonsa sisä- ja ulkotöitä. Ennen yli voimiensa työskentelevä Kalle on nyt muuttunut väsyneeksi ja haluttomaksi. Kirjoittamisen intoa olisi, mutta muut työt vievät liikaa aikaa. Kallesta tuntuu, että hän on jo menettänyt parhaat ikävuotensa. Oman lapsen kaipuu iskee myös, ja sen korvikkeeksi Kalle hankkii koiran, Lainan tätä vastustaessa. Avioliitto muuttuu taas säröisäksi.

Pääsiäislomalla Kalle matkustaa kotipitäjäänsä Taivalkoskelle. Hän saa tietää kunnan hakevan rakennusmestaria. Paikka tuntuu olevan jo valmiiksi päätetty Kallelle. Lopulliseen päätökseen vaikuttaa vanhan koti-ikävän lisäksi myös turhautuminen kirjoittaa Tampereelle keskentekoisessa kodissa. Kalle ja Laina hyvästelevät tutut maisemat ja muuttavat pohjoiseen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.