Iidesjärvi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Iidesjärvi
Näkymä Muotialasta Iidesjärvelle.
Näkymä Muotialasta Iidesjärvelle.
Sijainti Tampere
Valtio Suomen lippu Suomi
Koordinaatit 61°29′06″N, 23°48′32″E
Pinnankorkeus 77,3 m [1]
Pinta-ala 0,64182 km² [2]
Rantaviiva 6,14 km [2]
Suurin syvyys 3 m [3]
Tilavuus 0,00064 km³ [3]
Valuma-alue 34 km² [3]
Virtaus 0,26 m³/s [3]
Laskujoki oja Pyhäjärveen [1]
Järvinumero 35.214.1.001View and modify data on Wikidata
Iidesjärvi

Iidesjärvi [2][1] on Pirkanmaalla Tampereella sijaitseva järvi, joka kuuluu Kokemäenjoen vesistössä Vanajaveden–Pyhäjärven alueen Pyhäjärven alueeseen. Iidesjärvi on osa Viinikanojan valuma-aluetta.[2][1]

Maantietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvi on 2,2 kilometriä pitkä, 800 metriä leveä ja sen pinta-ala on 64 hehtaaria. Se sijaitsee Tampereen kaupungin itäosassa Kalevanharjun eteläpuolella ja Nekalan pohjoispuolella. Sitä ympäröivät Järvensivun, Vuohenojan, Muotialan, Nekalan ja Viinikan kaupunginosat. Järven valuma-alueella, jonka laajuus on 34 neliökilometriä (km²), on runsaasti peltoja ja asutusalueita. Iidesjärveen laskee kaksi suurempaa ojaa. Mutaoja laskee järven kaakkoispäähän Palvaanniemen eteläpuolella olevaan lahteen. Se tuo vettä Aakkulanharjulta Messukylän golfkentän läpi. Toinen on Vuohenoja, joka kulkee tiheästi asutun alueen läpi ja jota on oikaistu kaivamalla ja myös johdettu putkissa vaikeiden liikennejärjestelyjen alitse. Vuohenojan pohjoiseen Takahuhdin läpi virtaavaan haaraan yhtyy Alasjärvestä alkuunsa saava laskuoja. Se kerää Pappilasta asti valumavesiä. Ruotulan läpi tuleva oja yhtyy Vuohenojaan golfkentältä alkuunsa saava oja. Vuohenojaan yhtyy Hakametsän kohdalla idästä Kaukajärvestä alkuunsa saava laskuoja. Sen yläjuoksulle yhtyy heti Linnainmaalta ja Leinolasta alkava pohjoishaara. Oja virtaa matkallaan Hautalammin läpi ja seuraa sitten rautatietä Hakametsään. Vuohenoja laskee järveen Palvaanniemessä. Iidesjärven oma laskuoja on Viinikanoja, joka laskee Pyhäjärven Viinikanlahteen. Viinikanojan keskivirtaus on vaatimattomasti 0,3 kuutiometriä sekunnissa (m³/s). Veden laskennallinen viipymä järvessä on 28 vuorokautta.[2][1][3][4]

Järven rantaviivan pituus on 6,1 kilometriä. Järven lähiympäristö on rakennettu kaupunkimaisesti täyteen. Etelärannassa sijaitsee entinen Nekalan kaatopikka ja sen itäpuolella nykyinen puutarha. Nekalan itäpuolella on rantaan rakennettu puisto lammikoineen. Järven itäpää on suomaata ja järven matala ranta on ruohottunutta ja kasvamassa umpeen. Puhoonlahden eteläpuolella Palvaanniemessä sijaitsee Vuohenojan asuntoalue. Koko pohjoisrantaa seuraa kapea rannansuuntainen metsäalue, joka suojaa järveä rantaa seuraavalta tieltä.[2][1][4]

Vedenlaatu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järven vedenlaatua on tutkittu vuodesta 1980 lähtien ja sitä seurataan nykyään vuosittain. Järvi luokitellaan reheväksi tai ylireheväksi järveksi. Sen sisäinen kuormitus on peräisin vuosikymmenten takaa. Aluksi järven ympäristö oli peltosvaltaista asuttua seutua. Asutuksen levittyä järven ympäristöön johdettiin järveen hule- ja jätevesiä. Näiden mukana tulleet ravinteet ja haitta-aineet ovat painuneet järven pohjan sedimenttiihin. Järven etelärannalla ollut Nekalan kaatopaikka kuormitti ja kuormittaa järveä edelleen.[3]

Järveen ei muodostu kesäisin sen mataluudesta ja laajuudesta johtuen lämpötilakerrostumista. Siksi veden happipitoisuus on kesällä hyvä kaikissa syvyyksissä. Talven jääkansi kuitenkin mahdollistaa talvella veden lämpötilakerrostumisen. Laskuojien mukanaan tuomat kloridit (maantiesuola) vajoavat alusveteen ja vahvistavat näin harppauskerrosta. Vaikka järvessä esiintyy happivajausta, ei se kasva kovin suureksi. Järven vettä on ilmastettu talvisin vuodesta 1982 lähtien [5] ja eliöillä onkin ilmastuslaitteen ympäristössä happea paremmin käytettävissään. Ilmastaminen ei kuitenkaan auta koko järven hapetuksessa, sillä suolaantunut alusvesi ei tuuletu kovin tehokkaasti.[3]

Vesi ei ole hapanta vaan pikemminkin emäksistä. Koko 2000-luvun aikana pintaveden happamuustaso ei ole laskenut avovesikaudella pH-arvoa 8 alemmaksi. Veden puskurikyky happamoitumista vastaan on myös hyvä. Sen mitattu arvo on ollut 0,8–1,1 moolia litrassa vettä (mol/l). Hapenvähyys ja emäksisyys aiheuttavat yhdessä ravinteiden liukenemisen takaisin vedeen pohjan sedimenteistä. Tätä kutsutaan sisäiseksi kuormitukseksi ja juuri se on pääsyy järven rehevöityneeseen tilaan. Rehevöityminen aiheuttaa Iidesjärvessä runsasta kasvillisuutta, joka kerää ravinteita tehokkaasti itseensä, mutta vapauttaa sitä takaisin veteen lahotessaan talvella. Lahoaminen kuluttaa talvella myös veteen liuennutta happea. Kesäisin rehevöitynyt vesi sametuttaa sitä, kun humus ja levät lisääntyvät. Vapautuneet ravinteet laskevat Viinikanojaa myöten Pyhäjärveen. Iidesjärven vedessä on 10 kertaa enemmän fosforia kuin Pyhäjärvessä. Vedenlaatu on välttävä.[3]

Nekalan kaatopaikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa järven ongelmista johtuvat etelärannan Nekalan kaatopaikasta, joka oli käytössä vuosina 1929−1958. Sitä käytettiin epävirallisesti sen sulkemisen jälkeenkin.[6] Kaatopaikalle ei oltu rakennettu tiivistä pohjaa ja jätteitä kaadettiin myös suoraan järveen ja sen rantakosteikkoon. Näin Iidesjärvellä sijainneen soistuneen lahden paikalle muodostui uutta maa-aluetta. Kaatopaikka tuottaa edelleen jonkin verran kasvihuonekaasua metaania, vaikka sisäiset hajoamistoiminnot ovat vähentyneet. Osa sadevedestä pääsee imeytymään jätteeseen, joka huuhtoutuu Iidesjärveen.[7][8]

Kaatopaikkaa koskevan vuoden 2008 riski- ja toimenpidekartoituksen mukaan alueen pintamaassa, jätetäytössä, kaatopaikan sisäisessä vedessä, suotovedessä, kaatopaikan ulkopuolisessa maassa ja Iidesjärven pohjakerrostumassa esiintyy haitta-aineita. Niitä voi kulkeutua alueelta ilmaan, Iidesjärveen sekä sen ulkopuolelle. Kartoituksen mukaan terveys- ja ympäristöriskien hallitsemiseksi ja vähentämiseksi tärkeää on kaatopaikan suotovesien hallinta ja jätetäytön peittäminen. Kaatopaikan ja Iidesjärven väliin jäävästä suotovesilammikosta otetussa näytteessä havaittiin muun muassa korkea bariumin pitoisuus, kohonnut PAH-pitoisuus ja melko korkea kloorattujen orgaanisten yhdisteiden pitoisuus. Kaatopaikan täyttöalueen sisäisestä vedestä otetut näytteet sisälsivät merkittäviä bariumin ja sinkin pitoisuuksia, korkeita bentseenin-, ksyleenin- ja tolueenin pitoisuuksia sekä korkeita öljyhiilivety pitoisuuksia ja PAH-pitoisuuksia. Kaatopaikalta on löytynyt myös merkkejä syanidista ja kynnysarvon alittavia DDT-pitoisuuksia. Vuonna 1994 kaatopaikalta mitattiin maaperän haitallisen pitoisuuden raja-arvon ylittävät kupari- ja sinkkipitoisuudet sekä ohjearvon ylittävät kadmiumn-, kromin-, elohopean-, nikkelin-, lyijyn- ja arseenin pitoisuuksia. PCB-yhdisteiden määrä oli alle ohjearvon.[6][7][8][9][10]

Ympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rehevä Iidesjärvi on merkittävä hyönteis- ja lintukohde Pirkanmaalla. Vuonna 2001 hyönteisiä tavattiin 1 217 lajia. Järvi on kuulunut valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan vuodesta 1982 lähtien. Rannat ovat reheviä viitoja, ruovikoita ja saraikkoja. Luhdat ovat laajimmillaan järven itäpäässä, missä sijaitsee järven ainoa lintutorni.[7]

Iidesjärven vesikasvien määrä väheni 1940-luvulta 1990-luvulle saakka, minkä jälkeen lajisto on alkanut palautua. Vesikasvien perusteella järven tila oli heikoimmillaan vuonna 1991, jolloin uposkasvit olivat käytännössä hävinneet järven pääaltaasta. Sen myötä vähenivät myös uposkasveja ravintonaan käyttävät vesilinnut, joihin väheneminen alkoi 1980-luvun puolivälissä.[5]

Virkistys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokonaisuudessaan Iidesjärven veden laatu on ollut viime vuosina välttävä tai tyydyttävä. Laatua heikentävät erityisesti järveen johdetut hulevedet sekä järven sisäinen kuormitus. Iidesjärven virkistyskäyttöä heikentävät myös sen rehevyys ja säännölliset leväesiintymät. Järven särkivaltaista kalakantaa on vahvistettu reheviin järviin soveltuvilla lajeilla kuten erilaisilla karppikalojen lajeilla.[3]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järven luonteenpiirteet juontuvat esihistoriaan, jolloin Suur-Längelmäveden vedet laskivat Iidesjärven kautta Pyhäjärveen. Maankohoaminen kuitenkin tyrehdytti sittemmin tämän yhteyden.[3]

Vuoden 1953 peruskartan mukaan Nekalan siirtolapuutarha oli jo perustettu ja se on vuosien aikana laajentunut kovasti.[11][12] Nekalan kaatopaikka on vuoden 1953 kartassa varsin pieni, mutta jo seuraavassa painetussa kartassa se oli kaventanut järven selkää huomattavasti.[13][14]

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iidesjärven nimi esiintyy vanhoissa kartoissa muodossa ”Jrijärwi” (1758) ja ”Ihrijärwi” tai ”Iirehjärwi” (1783).[15][16] Nimiarkistossa esiintyvät myös muodot ”Iilesmotti” ja ”Iilismotti”, samat -monttu -loppuisina sekä ”Iiresjärvi”.[16] Näiden vanhojen hämäläisten l- tai r-äänteen sisältävien nimimuotojen pohjana on dentaalispirantin sisältävä sana iiðes.[16] Sama nimiaines esiintyy myös Iisalmen kaupungin ruotsinkielisessä nimessä Idensalmi, kunnannimissä Ii ja Iitti sekä Suonenjoen Iisvesi, ja nämä nimet kuulunevatkin saman etymologisen selityksen pariin.[16] Muinaistutkija Mikko Heikkilä on esittänyt, että etymologia näille nimille olisi peräisin sanasta hiisi.[16]

Eräänä mahdollisena etymologiana on mainittu muinaisskandinaavinen sana iða 'takaisinpäin virtaava vesi joessa', mutta äänteellisesti ensitavun pituus on vaikeasti johdettavissa tällaisesta muodosta.[16] Kansanetymologia, jonka mukaan järven nimi tulisi iilimadoista, on mahdoton, koska määriteosan toisen tavun konsonanttivaihtelu l~r~d ei voi perustua iili-sanaan.[16]

Erään selityksen mukaan nimi tarkoittaa 'kuivumassa olevaa järveä'.[17] Tamperelaiset ovat käyttäneet Iidesjärvestä myös toista nimeä ”Motari”, minkä perusteella Nekalassa lähellä järven rantaa sijaitseva kuja on nimetty Motarinkujaksi vuonna 1982.[18]

Panoraamakuva Iidesjärvestä
Panoraamakuva Iidesjärvestä

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Karttapaikka: Iidesjärvi, Tampere (sijainti maastokartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 13.9.2019.
  2. a b c d e f SYKE: Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 21.12.2016.
  3. a b c d e f g h i j Iidesjärvi 15.04.2015. Tampere: Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Viitattu 21.12.2016.
  4. a b Karttapaikka: Iidesjärvi, Tampere (sijainti ilmavalokuvassa) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 13.9.2019.
  5. a b Tampereen Iidesjärven linnustoselvitys 2011 Tampereen kaupunki.
  6. a b Iides.fi | Ajankohtaista Iidesjärveltä www.iides.fi. Viitattu 29.7.2016.
  7. a b c Tampereen kaupunki: Iidesjärven perhepuiston ideakilpailu (Ympäristö ja luonto) web.archive.org. 2.7.2014. Viitattu 29.7.2016.
  8. a b IIDESJÄRVEN OSAYLEISKAAVA SELOSTUS (s. 32) 2014. Tampereen kaupunki / Kaupunkiympäristön kehittäminen / Maankäytön suunnittelu.
  9. Jaana Montonen: Ikurin vanhan kaatopaikan ympäristöriskinarviointi (s. 11) Tutkimusraportti YMPÄRISTÖVALVONNAN JULKAISUJA 1/2006. 2006. Tampereen kaupunki.
  10. IYJM 2010: Iidesjärven ympäristö- ja maisemaselvitys. Tampereen kaupunki. Tampereen infratuotanto liikelaitos, suunnittelupalvelut. Selvitykset ja arvioinnit 2009, tarkistettu 2. 8. 2010.
  11. Vanhat painetut kartat: Peruskartta 1:20 000. 2123 11 Messukylä. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1953. Kartta Vanhat painetut kartat-palvelussa (JPG) (viitattu 21.12.2016)
  12. Vanhat painetut kartat: Peruskartta 1:20 000. 2123 11 Messukylä. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1991. Kartta Vanhat painetut kartat-palvelussa (JPG) (viitattu 21.12.2016)
  13. Vanhat painetut kartat: Peruskartta 1:20 000. 2123 08 Naistenmatka. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1953. Kartta Vanhat painetut kartat-palvelussa (JPG) (viitattu 23.12.2016)
  14. Vanhat painetut kartat: Peruskartta 1:20 000. 2123 08 Naistenmatka. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1961. Kartta Vanhat painetut kartat-palvelussa (JPG) (viitattu 23.12.2016)
  15. Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 92–93. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.
  16. a b c d e f g Mikko Heikkilä: Iidesjärvi ja Iisalmi pisteenä Iin päälle – tutkielma Suomen Ii-alkuisten paikannimien alkuperästä ja suhteesta lapinraunioihin. Muinaistutkija, , nro 3/2015, s. 30-48. Suomen arkeologinen seura.
  17. Yrsa Rekola, Aku Huurre ym.: Tampereen kaupunkimittausyksikön karttanimistö selityksineen Tampereen kaupunki - Yhdyskuntapalvelut. Viitattu 10.4.2015.
  18. Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 118. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]