Ihmisoikeudet Afganistanissa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee ihmisoikeuksien toteutumista Afganistanissa.

Ihmisoikeuksia turvaavat kansainväliset sopimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afganistan on ottanut käyttöön Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeussopimuksista joukkotuhontasopimuksen (vuonna 1956), rasisminvastaisen sopimuksen (1983), mutta ei sen lisäpöytäkirjaa, taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimuksen (1983), mutta ei sen vapaaehtoista lisäpöytäkirjaa, kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien sopimuksen (1983), mutta ei sen 1. vapaaehtoista lisäpöytäkirjaa, eikä 2. lisäpöytäkirjaa kuolemantuomioiden lopettamisesta; on ottanut käyttöön sopimuksen sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan (1983), apartheidin vastaisen sopimuksen (1983), naisten syrjinnän vastaisen sopimuksen (2003), mutta ei sen 1. lisäpöytäkirjaa, eikä 2. vapaaehtoista lisäpöytäkirjaa; on ottanut käyttöön kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen ja alentavan kohtelun vastaisen sopimuksen, ja sen 2. vapaaehtoisen lisäpöytäkirjan (2018), lasten oikeuksien sopimuksen (1994), mutta ei sen 1. lisäpöytäkirjaa, ja sen 2. vapaaehtoisen lisäpöytäkirjan lasten osallisuudesta aseellisissa yhteenotoissa (2003), 3. vapaaehtoisen lisäpöytäkirjan lasten myymisestä, lasten seksinmyynnistä ja lapsipornosta, mutta ei 4. vapaaehtoisten lisäpöytäkirjaa viestinnästä, vammaisten oikeuksien sopimuksen (2012) ja sen vapaaehtoisen lisäpöytäkirjan (2012) Se ei ole ottanut käyttöön Yhdistyneiden kansakuntien julman, epäinhimillisen tai alentavan kohtelun vastaista sopimusta, jonka se allekirjoitti vuonna 1985, eikä sen 1. lisäpöytäkirjaa, jota se ei ole allekirjoittanut. Se ei ole allekirjoittanut apartheidin urheilussa kieltävää sopimusta, siirtotyöntekijäsopimusta eikä tahdonvastaisten katoamisten vastaista sopimusta.[1]

Afganistanissa ei ole otettu käyttöön Kansainvälisen työjärjestön alkuperäis- ja heimokansasopimusta[2].

Kuolemanrangaistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afganistanin lainsäädännössä on voimassa kuolemanrangaistus. Lokakuussa 2014 tuomion täytäntöönpanoa odotti yli 400 tuomittua, joista sata oli saanut lopullisen päätöksen maan korkeimmalta oikeudelta. Viestintävälineiden mukaan vuonna 2017 teloitettiin viisi tuomittua. Afganistan ei julkaise virallisia lukuja.[3]

Sodaksi määriteltävä väkivalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyneiden kansakuntien Afganistanin avustustoiminta UNAMA:n mukaan vuoden 2017 aikana tehdyissä hyökkäyksissä haavoittui 7015 ihmistä, jotka eivät olleet taistelijoita (siviiliä); ja kuoli 3438 ihmistä, jotka eivät olleet taistelijoita.[4].

Lehdistönvapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalainen Toimittajat ilman rajoja -järjestö listaa vuosittain maailman lehdistön vapauden kirjoittaa mistä tahansa asioista. Vuonna 2017 Afganistanin sijoitus parani kaksi sijaa sijalta 122 (41,64 virhepistettä) sijalle 120 (39,46 virhepistettä), kun järjestö arvioi 180 valtion lehdistönvapauden. Vuoden 2018 elokuuhun mennessä on surmattu 11 toimittajaa ja yksi media-avustaja. Vuonna 2017 surmattiin ainakin 15 toimittajaa ja muuta viestintävälineiden työntekijää. Monet heistä kuolivat varta vasten mediaa vastaan suunnatuissa väkivallanteoissa. Islamilainen tasavalta ja Taliban-järjestö ovat estäneet joillain alueilla tiedonsaannin. Joissain maakunnissa Taliban käski viestintävälineitä maksamaan uusia veroja kiristämällä niitä. Monet paikallisviranomaiset ja kuvernöörit eivät hyväksy viestintävälineiden riippumattomuutta, ja poliisi ja sotilaat ovat olleet väkivaltaisia toimittajia kohtaan. Afganistanissa on väkivallan ilmapiiri. Ilmapiiri ja lisääntyvät uhkaukset ovat saaneet monet naispuoleiset toimittajat lopettamaan toimittajantyöt. Afganistanin viestintävälineiden edustajat ja viranomaiset reagoivat uhkauksiin perustamalla yhteistyökomiteoita suojelemaan toimittajien ja viestintävälineiden turvallisuutta.[5]

Oikeus saada sairaanhoitoa ja terveydenhoitoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalaisen Washingtonin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan oikeus saada kunnollista terveydenhoitoa heikkeni vuosien 2005 ja 2013 välisenä aikana. 56 % vastanneista ihmisistä ei saanut ollenkaan terveydenhoitoa vuonna 2013, kun aiemmin ilman terveydenhuoltoa jäi 31 % ihmisistä. 55 %:n saatavilla ei ollut vuonna 2013 sellaista terveydenhoitoa, mitä he olisivat tarvinneet (23 %:n saatavilla ei ollut heidän tarvitsemaansa hoitoa vuonna 2005). Matka lähimpään terveyskeskukseen kasvoi ja asfaltoitujen teiden määrä väheni.[6]

Sellaisten ihmisten määrä yli kolminkertaistui, joilla oli vamma, eikä heitä varten ollut ollenkaan terveydenhoitoa. Tutkimusta tehneen tutkijan mukaan terveydenhuollon työntekijät tarvitsevat lisäkoulutusta hoitaakseen vammoja ja käsitelläkseen vammaisuuteen liittyvää leimaamista. Lisäksi tulee lisätä lähetteitä, ilmaisten kuljetusten tarjoamista, ja sairaalahoidon saatavuutta.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. United Nations Maintenance Page treaties.un.org. Viitattu 5.8.2018. (englanniksi)
  2. Countries that have not ratified this Convention www.ilo.org. Viitattu 5.8.2018. (englanniksi)
  3. The Death Penalty in Afghanistan www.deathpenaltyworldwide.org. Viitattu 5.8.2018. (englanniksi)
  4. Afganistanin itsemurhaiskuissa vuonna 2017 ennätysmäärä siviiliuhreja 15.2.2018. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 5.8.2018.
  5. Afghanistan : Victims of the security situation | Reporters without borders RSF. Viitattu 5.8.2018. (ranskaksi)
  6. a b Access to health care has declined in Afghanistan - Futurity Futurity. 26.7.2017. Viitattu 5.8.2018. (englanniksi)