Ihmisaalto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee jalkaväen hyökkäystä. Ihmisaaltoja voidaan nähdä myös urheilustadioneilla ks. stadionaalto
Ranskalainen jalkaväki hyökkää ihmisaaltona 1913.

Ihmisaalto on sodankäynnissä jalkaväen tekemä suora hyökkäys vihollisen puolustusasemiin. Hyökkäyksessä joukot etenevät kohti puolustajaa ilman suojaa suurissa osastoissa luottaen lukumääräiseen ylivoimaan sekä ihmisaallon liikevaikutukseen. Ihmisaaltotaktiikka saattaa johtaa suuriin tappioihin hyökkäysryhmityksen altistuessa vihollisen asevaikutukselle. Ihmisaaltohyökkäys on tyypillinen huonosti varustautuneen, huonosti koulutetun tai yksinomaan lukumääräiseen ylivoimaansa luottavan armeijan taktiikka. Se on taktiikkana hyvin vanha, ja antiikin barbaarikansojen sotalaumahyökkäykset Rooman legioonia tai hellenistisiä falangeja vastaan voidaan rinnastaa ihmisaaltoihin.

Ihmisaalto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisaallon eräs määritelmä on suuren tiheän jalkaväkiosaston tekemä hyökkäys, jota ei yritetäkään naamioida tai suojata.[1] Hyökkäys suoritetaan usein suurella, lähinnä vain lähitaisteluun varustetulla sotilasjoukolla suorana rintamahyökkäyksenä vihollisen puolustusasemiin. Hyökkäystä saattaa edeltää tulivalmistelu, jonka jälkeen jalkaväki ryntää kohti vihollista, pyrkien lähitaisteluun vihollisen kanssa. Ihmisaaltohyökkäyksen onnistuminen vaatii hyökkääjältä nopeutta ja riittävän määrän sotilaita on päästävä vihollisen asemiin ennen vastatoimia. Ihmisaaltotaktiikka vaatii johtoa, joka kykenee hallitsemaan ja motivoimaan siihen osallistuvan aseellisen joukon[2].

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaunokirjallisen kuvauksen ihmisaallosta tarjoaa J.L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden runo "Luutnantti Zidén", joka kertoo Koljonvirran taistelusta 27. lokakuuta 1808 Iisalmen lähellä. Luutnantti Ziden saa rynnäkössä osuman ja menettää tajuntansa. Kun hän virkoaa, hän ei näe omia miehiään ja kiroaa näiden hitautta. Kun hänelle selitetään, että kaikki kaatuivat eturintamassa, Zidén kuolee hymy huuillaan: "Hurraa, sepä sukkela temppu, nyt kuollaan herroina siis!". Zidenin esikuva oli todellinen henkilö, Jakob Henrik Zidén. Zidén kaatui Koljonvirran taistelussa, jonka ruotsalaiset Johan August Sandelsin johdolla voittivat.[3]

Alexandr Suvorov käytti Napoleonin sodissa hyökkäysstrategiaa, joka oli yksinkertaista ja perustui nopeaan rynnäkköön. [4] Suvorovia pidetään yhtenä suurimmista sotastrategeista, ja hänet tunnetaan yhtenä harvoista sotapäälliköistä, joka ei hävinnyt yhtään käymäänsä taistelua.

Ensimmäisessä maailmansodassa käytettiin paljon ihmisaaltojen tapaisia massahyökkäyksiä, jotka kuitenkin epäonnistuivat usein, sillä sotilaat olivat helppo kohde konekiväärin, ja tykistön kaltaisille moderneille aseille hyökätessään avomaastossa kohti vihollisen juoksuhautoja, ja tappiot olivat usein hirvittäviä. Sodan aikana kehitettiin muita tekniikoita vihollisen asemiin etenemiseksi, muun muassa Hutier-taktiikka ja panssarivaunut.

Puna-armeija taisteli talvisodassa ihmisaalloin suomalaisia vastaan ja myöhemmin itärintamalla Saksan joukkoja vastaan toisessa maailmansodassa. Myös Japani käytti ihmisaaltoja itsemurhahyökkäyksissä, ”banzai-rynnäköissä”, Yhdysvaltain joukkoja vastaan toisessa maailmansodassa.

Pohjois-Korean ja Kiinan armeijat käyttivät ihmisaaltoja Korean sodassa.

1950-luvulla Việt Minh käytti menestyksellä ihmisaaltoja ranskalaisia vastaan Điện Biên Phủn taistelussa. Sama taktiikka epäonnistui Khe Sanhin taistelussa amerikkalaisia vastaan 1968; Yhdysvaltain merijalkaväki kykeni torjumaan ihmisaallot.

Irakin–Iranin sodassa Iran käytti ihmisaaltohyökkäyksiä jotka tuottivat massiivisia tappioita iranilaisille. Iranin ihmisaaltohyökkäykset usein koostui heikosti aseistautuneista tai jopa aseettomista sotilaista, Iran käytti myös teini-ikäisiä ja jopa lapsisotilaita ihmisaaltohyökkäyksissä.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. O'Dowd, Edward C. (2007), Chinese Military Strategy in the Third Indochina War, New York, NY: Routledge, ISBN 9780415414272, s. 145
  2. O'Dowd 2007, p. 144
  3. J. L. Runeberg: Luutnantti Ziden Vänrikki Stoolin tarinat.
  4. Montefiore, Simon Sebag: Ruhtinas Potemkin ja Katariina Suuri. (The Prince of Princes. The Life of Potemkin, 2004.) Suomentanut Ari P. Koskinen., s. 474. WSOY, 2006.
  5. Child Soldiers Global Report 2001 - Iran UNHCR