Idia
Iyoba Idia | |
---|---|
Idian pään pronnsiveistos Berliinin etnologisessa museossa. | |
Valtakausi | 1400-luvun loppu |
Lapset | kuningas Esigie |
Idia oli Beninin kuningaskuntaa 1400-luvun lopulla hallinneen oban, eli kuninkaan Esigien äiti. Esigie perusti hänelle poliittisen arvonimen iyoban ja aseman hallinnossaan. Idiaa on kuvattu rohkeana taistelijana. Hänet mainitaan Esigien valloittaessa naapurinsa Igalan kuningaskunnan.
Esegie rakensi hänelle palatsin Beninin kaupungin ulkopuolelle ja antoi hänelle alueen hallittavakseen. Binien suullisessa traditiossa Idialla on useita ylistäviä nimityksiä, kuten Idia ne ekonorhue, joka tarkoittaa Idia, Orohuen kohtu. Idian kasvojen mukaan norsunluuhun kaiverrettuja tai pronssiin valettuja veistoksia on useissa museoissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa.[1]
Maine ja merkitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuninkaan äidillä Idialla ja hänen seuraajillaan oli huomattava poliittinen valta Beninin kuningaskunnassa. Ensimmäisen poikansa synnyttäneellä Idialla ei ollut muita lapsia, ja hän omisti elämänsä tulevan valtakunnan hallitsijan kasvattamiselle. Kuningataräitejä pidettiin tärkeinä sekä oba-kuninkaiden suojelijoina, että koko valtakunnan hyvinvoinnin ylläpitäjinä.
Beninin kuninkaan taistellessa naapurivaltoja vastaan Idia toimi poikansa poliittisena neuvonantajana, sekä omasi mystisiä voimia ja tunsi parantavia lääkkeitä. Nämä katsottiin oleellisiksi syiksi kuninkaan menestykseen taistelukentällä. Kuningas Esigie päätti palkita ja kunnioittaa äitiään. Idialle luotiin uusi asema hovissa, jota kutsuttiin iyobaksi, eli kuningataräidiksi, joka antoi hänelle merkittäviä poliittisia etuoikeuksia.[2]
Representaatiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Obat käyttivät seremonioissa norsunluusta veistettyjä naamioita, jotka edustivat iyobaa. Niiden tarkoituksena oli vapauttaa valtakunta pahoista henkisistä voimista. Esimerkki tällaisista naamioista on Metropolitan-museon kokoelmassa. Se on peräisin 1500-luvulta ja sen uskotaan kuvaavan itse Idiaa. Kaksi pystysuoraa, upotettua rautaa silmien välillä viittaa lääkkeitä sisältäviin viiltoihin, jotka olivat eräs Idian metafyysisen voiman lähde. Hovissa kuningataräidin poliittinen asema oli sama kuin vanhemman päällikön, ja hänellä oli oikeus tilata arvokkaita taideteoksia henkilökohtaisiin tarkoituksiin ja palvontamenoihin.[2]
Ensimmäinen kuningataräiti Iyoba Idia kehitti erityisen taitetun, kartiomaisen hiustyylin, jota kutsutaan ukpe-okhueksi. Siinä on korallihelmien verkko, joka muistuttaa papukaijan nokkaa. Se liittyi iyoban arvonimeen ja sitä käyttivät kaikki Idian seuraajat. Idian päätä muistuttava veistos valettiin pronssiin ja sijoitettiin esivanhempien alttariin kunnioittamaan hänen hallintoaikaansa. Tästä alkoi traditio, joka jatkui seuraavien oba-hallitsijoiden ajan. Prossiin valettujen päiden lisäksi Euroopan ja Yhdysvaltain museoissa on neljä 1500-luvulla norsunluuhun kaiverrettua riipusta, jotka kuvaavat Iyoba Idiaa. Beniniläinen kopio yhdestä näistä on British Museumissa.[3]
Kuvia nousunluuriipuksista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Idian norsunluuhun veistetty riipus. MET-museossa.
-
Nousunluuhun veistetty Idia. British Museum.
-
Idian pienoisnaamio, nousunluuta ja korallihelmiä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Toyin Falola, Ann Genova: Historical Dictionary of Nigeria. Scarecrow Press, 1.7.2009. ISBN 978-0-8108-6316-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.3.2021). (englanti)
- ↑ a b Women Leaders in African History: Idia, First Queen Mother of Benin www.metmuseum.org. Viitattu 14.3.2021.
- ↑ Bonnie G. Smith: The Oxford Encyclopedia of Women in World History. Oxford University Press, 2008. ISBN 978-0-19-514890-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.3.2021). (englanti)