Ibrahim Abboud

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ibrahim Abboud

El-Ferik Ibrahim Abboud (26. lokakuuta 1900 Suakin, Sudan9. syyskuuta 1983 Khartum) oli sudanilainen poliitikko, joka johti Abdullah Khalilin siviilihallinnolta vallan kaapannutta sotilasryhmää 18. marraskuuta 1958. Hän pysyi sotilasjuntan johdossa lokakuun loppuun 1964 saakka, toimi sitten pari viikkoa presidenttinä kunnes vetäytyi vallasta. Hänen epäonnistumisensa johtui muun muassa siitä, ettei hän väkivaltaisista toimenpiteistään huolimatta kyennyt taltuttamaan Sudanin eteläosan uskonnollisia ja etnisiä kapinaliikkeitä, jotka vastustivat Abboudin islamilaistamispyrkimyksiä.[1][2]

Sotilaskasvatusten saanut Abboud ylennettiin kenraalimajuriksi 1954. Hän ei aiemmin ollut osallistunut politiikkaan, mutta nousi valtaan sotilasvallankaappauksen myötä. Erityisesti kaupunkilaisten ja virkamiesten epäsuosiossa ollut Abboud tunnettiin kannattajien keskuudessa ”hyväntahtoisena diktaattorina”, joka muun muassa neuvotteli Egyptin Nasserin kanssa sopimuksen Niilin veden käytöstä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bra böckers lexikon, 1973
  2. El-Ferik Ibrahim Abboud, Sudan.net (internet archivessa). Viitattu 26.10.2014.
  3. Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 7. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Ibrahim Abboud