ISS year long mission

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Scott Kelly ja Mihail Kornijenko.

ISS year long mission oli tutkimushanke, jossa tutkittiin yhtämittaisen pitkäkestoisen avaruudessa olemisen vaikutuksia ihmiseen.[1] Hankkeen päävaihe koostui vuoden mittaisesta lennosta Kansainvälisellä avaruusasemalla. Tutkimukseen osallistui vuosina 2015-2016 342 päivää asemalla yhtä mittaa viettäneet Scott Kelly and Mihail Kornijenko.

Kelly ja Kornienko yhdessä Gennadi Padalkan kanssa laukaistiin ISS:lle maaliskuussa 2015 lennolla Sojuz TMA-16M. Kelly ja Kornienko osallistuivat hankeen myötä retkikuntiin 43, 44, 45 ja 46. Pari laskeutui 2. maaliskuuta 2016 Sojuz TMA-18M -aluksella yhdessä Sergey Volkovin kanssa.

Hankkeessa uutta aiempiin pitkäkestoisiin, noin vuoden mittaisiin yhtämittaisiin lentoihin verrattuna oli osallistujien aiempaa tarkempi lääketieteellinen tutkimus ennen lentoa, sen aikana ja sen jälkeen.[2] Lisäksi vertailukohtana voidaan käyttää Mark Kellyä, joka on Scott Kellyn identtinen kaksonen ja entinen astronautti.

Vertailu muihin pitkäkestoisiin lentoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mark ja Scott Kelly ovat identtisiä kaksosia ja kumpikin astronautteja.[3]

Vladimir Titov ja Musa Manarov viettivät 365 päivää Mir-asemalla joulukuusta 1987 joulukuuhun 1988. Sergei Avdejev vietti 379 päivää Mirillä 1999 ja Valeri Poljakov 437 päivää vuonna 1995. Ennen Year Long Missionia pisin lento ISS:llä oli Mihail Tjurin ja Michael López-Alegría 215 päivää. Pisin yhtämittainen naisen tekemä lento on Samantha Cristoforettin 199,7 päivää.

Hankeen tunnus.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jeffrey Kluger: Meet the Twins Unlocking the Secrets of Space: NASA's One-Year Mission with Mark and Scott Kelly Time. 18 Dec 2014. Viitattu 14.12.2015.
  2. Vuoden kestänyt avaruusmatka päättyy | Tiedetuubi www.tiedetuubi.fi. Arkistoitu 22.4.2016. Viitattu 16.9.2016.
  3. Eric Berger: Year-long mission the next step for Kelly, NASA houstonchronicle.com. 20 March 2015. Viitattu 14.12.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]