I-52

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
I-52
I-52.
I-52.
Naval Ensign of Japan.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Kuren laivastoarsenaali
Kölinlasku 18. maaliskuuta 1942
Laskettu vesille 10. marraskuuta 1942
Palveluskäyttöön 18. joulukuuta 1943
Palveluskäytöstä 10. joulukuuta 1944
Loppuvaihe upotettu 24. kesäkuuta 1944
Tekniset tiedot
Uppouma 2 095 t (standardi)
2 564 t (pinnalla)
3 644 t (sukelluksissa)
Pituus 106,9 m (vesiraja)
108,5 m (kokonaispituus)
Leveys 9,3 m
Syväys 5,12 m
Koneteho 4 700 bhp (pinnalla)
1 200 shp (sukelluksissa)
Nopeus 17,7 solmua (pinnalla)
6,5 solmua (sukelluksissa)
Miehistöä 101
Aseistus 2 × 140 cm/40 tykkiä
2 × 25 mm ilmatorjuntatykkiä
6 × 53 cm torpedoputkea

I-52 oli keisarillisen Japanin laivaston C-luokan sukellusvene toisessa maailmansodassa. Alus upotettiin kesäkuun lopussa 1944 Atlantin valtamerellä.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus tilattiin Kuren laivastontelakalta osana vuoden 1941 hankintoja. Sen köli laskettiin 18. maaliskuuta 1942 ja alus laskettiin vesille 10. marraskuuta. Se otettiin palvelukseen 28. joulukuuta 1943.[1]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akselivaltojen Japanin ja Saksan välillä oli aluksi rahtilaivaliikennettä. Kun tämä kävi mahdottomaksi, tavaroita kuljetettiin rahtisukellusveneillä. Rahtia akselivaltojen välillä yritettiin kuljettaa sukellusveneillä viisi kertaa. Japanilainen sukellusvene I-8 onnistui pääsemään saksalaisten miehittämään Ranskaan ja takaisin Japaniin, ja Saksan laivaston sukellusvene U-511 Lorientista Penangiin Malakan niemimaalla.

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus aloitti neitsytmatkansa 10. maaliskuuta 1944 Kuresta Sasebon kautta Singaporeen. Aluksen rahtina oli 9,8 tonnia molybdeenia, 11 tonnia volframia, 2,2 tonnia kultaa, kolme tonnia oopiumia ja 54 kiloa kahvia. Mukana ollut kulta oli maksu saksalaisesta optiikasta. Lisäksi matkalla oli 14 matkustajaa. Singaporessa alukseen kuormattiin 120 tonnia tinaa, 59,8 tonnia kautsua ja 3,3 tonnia kiniiniä, minkä jälkeen se jatkoi matkaansa Intian valtameren poikki Atlantille.

Japanin Saksan laivastoattasea kontra-amiraali Kojima Hideo ilmoitti 6. kesäkuuta alukselle Normandian maihinnoususta, minkä vuoksi sen määränpää vaihdettiin Norjaan. Alukselle ilmoitettiin myös oppaaksi määrätyn Saksan laivaston sukellusveneen paikka ja kohtaamisaika. Nämä tiedot kuitenkin kuultiin ja purettiin.

Alus kuljetti Japanista Saksaan kultaa maksuksi sotamateriaalista. Lorientista aluksen piti kuormata 800 kilogrammaa uraanioksidia, mikä saatiin selville Ultran avulla. Japanin oletettiin aikovan valmistaa uraanioksidin avulla niin kutsutun likaisen pommin.

Alus kohtasi 22. kesäkuuta Atlantin valtamerellä noin 1 500 kilometriä länteen Kap Verden saarilta Saksan laivaston sukellusveneen U-530, joka toimitti sille polttoainetta, Naxos FuMB 7 -tutkanpaljastimen sekä Enigma-salauslaitteen. Lisäksi alukselle siirtyi kaksi tutkaoperaattoria sekä saksalainen yhteysupseeri.

Yhdysvaltain laivasto lähetti saattuetukialus USS Boguen sekä hävittäjät USS Francis M. Robinsonin, USS Haverfieldin, USS Swenningin, USS Willisin ja USS Janssenin alueelle tehtävänään tuhota japanilainen sukellusvene. USS Boguelta lähtenyt TBF Avenger -torpedopommittaja havaitsi 23. kesäkuuta hieman ennen puoltayötä sukellusveneen, minkä jälkeen lentokone hyökkäsi ilman näkyvää tulosta. Seuraava Avenger löysi sukellusveneen uudelleen, ja pudotti akustisen torpedon. Seuraavana aamuna USS Janssen löysi paikalta raakakumia, silkkiä sekä ruumiinosia.[2]

Päälliköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kameo Uno – 28. joulukuuta 1943 – 29. kesäkuuta 1944

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miller, David: The Mystery of the Last Voyage of Japanese Submarine I-52. Warship, 1996, XX. vsk, s. 25–30. Lontoo: Conway Maritime Press. ISBN 0-85177-685-X. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nishida
  2. Miller 1996, s. 27–29.