Hōryū-ji

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hōryū-ji
法隆寺
Perustiedot
Sijainti Japani Ikaruga, Naran prefektuuri, Japani
Rakennustyyppi Temppeli
Uskonnollinen käyttö Buddhalaisuus
Arkkitehtuuri
Rakennuttaja Shōtoku Taishi
Valmistumisvuosi 600-luvun alku

Hōryū-ji (jap. 法隆寺, "kukoistavan lain temppeli") on Ikarugan kylässä Naran prefektuurissa Japanissa sijaitseva buddhalainen temppeli. Temppelin koko nimi on Hōryū gakumon-ji (jap. 法隆学問寺), suomeksi "kukoistavan lain opettamisen temppeli". Temppeli toimii myös seminaarina ja luostarina ja sitä pidetään yhtenä maailman vanhimmista puurakennuksista. Vuonna 1993 Hōryū-ji nimettiin yhdeksi Unescon maailmanperintökohteeksi ja lisäksi Japanin hallitus on listannut temppelin yhdeksi maan kansallisaarteista.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shōtoku Taishi päätti rakennuttaa temppelin 600-luvun alussa. Temppelin rakentajana toimi Kongō Gumi -niminen yritys; tähän aikaan temppeli tunnettiin nimellä "Ikaruga-dera" (jap. 斑鳩寺). Ensimmäinen temppeli valmistui vuonna 607. Se omistettiin Yakushille, joka oli parantamisen Nyorai (Buddhan ilmentymä). Toinen henkilö, jota temppelin rakentamisella haluttiin kunnioittaa, oli Shōtoku Taishin isä keisari Yōmei. Kaivaukset ovat osoittaneet, että alkuperäinen temppeli sijaitsi nykyisen temppelin itäosassa. Alkuperäinen temppeli tuhoutui salamaniskun seurauksena syttyneessä tulipalossa vuonna 670. Vuosien 670 ja 700 välillä temppeli rakennettiin uudestaan, mutta sen sijaintia muutettiin hieman. Hōryū-jia on sittemmin korjattu ja sen sijainti on siirtynyt myös 1100-luvun alussa, vuonna 1374 ja vuonna 1603. On arvioitu, että vain noin 15–20 prosenttia nykyisen Kondōn rakennusmateriaaleista on alkuperäisestä temppelistä.

Soga-klaani kukisti Shōtokun suvun valtataistelussa, ja suku hävitettiin. Sogat kuitenkin kunnioittivat kilpailevaa sukua ja sallivat temppelin jälleenrakennuksen. Temppelistä tuli myöhemmin merkittävä Hossō-buddhalaisuuden uskonnollinen keskus.

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Buddhist Monuments in the Horyu-ji Area Unesco. Viitattu 1.10.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]