Hyökkäys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee sotatointa. Edvard Iston maalauksesta Hyökkäys (maalaus) on eri artikkeli.

Hyökkäys on taistelulaji, jonka tavoitteena on vihollisen taisteluvoiman tuhoaminen tai vihollisen nujertaminen niin, että se pitää taistelun jatkamista hyödyttömänä. Tavallisesti päämääränä on myös tietyn maa- tai vesialueen valtaus.[1][2] Hyökkäystä voidaan nimittää myös offensiiviksi.[3]

Hyökkääjä voi valita sopivan ajankohdan sekä haluamansa paikan, hyökkäyssuunnan ja hyökkäystavan. Merkittävää on myös se, että hyökkääjällä on aloite hallussaan. Taitavasti johdetut, hyvin koulutetut ja muutenkin tasokkaat joukot mahdollistavat vahvemmankin vihollisen voittamisen, mutta yleensä hyökkäys edellyttää vähintään paikallista ylivoimaa ainakin tulituskyvyn osalta. Hyökkäyksen valmistelu ja valittava menetelmä määräytyy vastustajan lukumäärän ja puolustuskyvyn mukaan.[1][2]

Strateginen hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Strategisessa hyökkäyksessä sodan voittamiseen pyritään pääasiassa hyökkäämällä. Se on tavallisesti kykyihinsä luottavan, hyökkäävää politiikkaa harjoittavan valtion tai liittoutuman käyttämä sodankäynnin muoto. Siinä päämäärään pyritään ilma-, maa- ja merivoimien sotatoimien avulla. Strategisen hyökkäyksen avulla vastustaja yritetään taivuttaa hyökkääjän tavoitteisiin lyömällä sen joukot hajalle, alueita valtaamalla sekä nujertamalla vastustajan henkiset ja taloudelliset voimavarat niin, että vastapuoli ei kykene suunnitelmalliseen puolustustaisteluun.[1]

Hyökkäyslajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyökkäyslajeja ovat:

  • Rintamahyökkäys kohdistuu suoraan vihollisen puolustusasemaan ja siitä seuraa hyökkääjälle yleensä runsaita henkilötappioita ja materiaalin menetyksiä.[1]
  • Sivustahyökkäys kohdistuu puolustukseen ryhmittyneen joukon sivuosaan ja se on mahdollista tavallisesti vain liikkuvassa sodankäynnissä.[1]
  • Saarrostushyökkäyksessä pääjoukot yrittävät edetä vihollisryhmittymän sivustojen kautta joukon selustaan eli sen takana olevalle alueelle katkaisemaan yhteydet apujoukkoihin, ja lopuksi tuhoamaan saarroksiin joutuneen vihollisosaston. Kaksipuolinen saarrostus on vaikuttavuudeltaan tehokkain, mutta edellyttää ainakin paikallista ylivoimaa. Joka puolelta saarrettua sotilasosastoa ja sen hallussaan pitämää aluetta kutsutaan motiksi. Pienellä joukolla tehtyä saarrostushyökkäystä nimitetään koukkaukseksi.[1]
  • Kohtaamishyökkäys tarkoittaa hyökkäystä kohti sellaista joukkoa, joka ei ole valmistautunut puolustamaan itseään. Tavallisesti kohteena on liikkeellä oleva vihollisosasto.[4]
  • Vastahyökkäys on omaan puolustusasemaan tai sen osaan tunkeutuneen vastustajan takaisin lyömiseksi tehty rynnäkkö. Myös muun menetetyn alueen takaisin valtaamiseksi tehtyjä toimia nimitetään vastahyökkäykseksi tai vastaoffensiiviksi.[5]
  • Ylimenohyökkäykseksi nimitetään vesistön yli suoritettua hyökkäystä.[1]
  • Yllätyshyökkäys on hyökkäystyyppi, jossa vihollisen tai kohteen kimppuun käydään kohteen sitä aavistamatta.[6]

Jos hyökkäyksen suorittaa yksi puolustushaara tai aselaji yksinään tai sellaisella on merkittävä osuus offensiivissa, käytetään siihen liittyviä nimityksiä kuten ilmahyökkäys, panssarihyökkäys, tykistöhyökkäys ja niin edelleen.[1]

Suuriin hyökkäysoperaatioihin liittyy yleensä yhdistettyjä operaatioita eli maahanlasku ja maihinnousu.[1] Ilmateitse kuljetettujen joukkojen tekemä maahanlasku alkaa tavallisesti lento- ja ohjushyökkäyksellä, joita seuraa maahan laskettavien joukkojen rynnäkkö.[7] Maihinnousussa mereltä tulevat joukot hyökkäävät vastustajan valvonnassa olevalle rannikolle tai saarelle maa-, meri- ja ilmavoimien yhteisenä sotatoimena.[8]

Hyökkäyksen suorittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyökkäämään komennetut joukot keskitetään valitulle alueelle, ja jaetaan taistelevaan osaan ja varalle jäävään reservijoukkoon. Vihollista lähimpänä olevista joukoista muodostetaan iskuporras, tulitukiporras ja reservi. Pääosa sotilaista ja käytettävissä olevasta tulesta keskitetään kohtaan, jossa vihollisen puolustus arvioidaan heikoksi, jotta kyetään nopeaan ja varmaan vastustajan nujertamiseen.[1]

Etulinjan joukot siirtyvät lähtöasemaan ja muodostavat hyökkäysryhmityksen. Tavallisesti hyökkäys aloitetaan tulivalmistelulla, joka suunnataan vihollisen etulinjaan, komentopaikkoihin, reserviin ja lopuksi valittuun murtokohtaan. Kun tulivalmistelu päättyy, iskuporras etenee vihollisen puolustusasemaan. Sisäänmurtokohtaa laajennetaan sivuille päin, jotta joukkojen eteneminen voi jatkua häiriöttä. Reservit etenevät sinne, missä niiden avusta nopeimmin hyödytään. Kun läpimurto on toteutettu, muuttuu hyökkäys takaa-ajoksi, johon keskittyvät nopeaan liikkeeseen kykenevät moottoroidut joukot.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Otavan iso tietosanakirja. Osa 3, palstat 986–987, hakusana hyökkäys. Helsinki: Otava, 1963.
  2. a b Uusi tietosanakirja. Osa 8, palstat 143–145, hakusana hyökkäys. Helsinki: Tietosanakirja oy, 1962.
  3. Otavan iso tietosanakirja. Osa 6, palsta 592, hakusana offensiivi. Helsinki: Otava, 1963.
  4. Nykysuomen sanakirja. Hakusana kohtaamishyökkäys. Helsinki: WSOY, 1951–1961.
  5. Nykysuomen sanakirja. Hakusana vastahyökkäys. Helsinki: WSOY, 1951–1961.
  6. yllätyshyökkäys. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2022.
  7. Otavan iso tietosanakirja. Osa 5, palstat 1031–1032, hakusana maahanlasku. Helsinki: Otava, 1963.
  8. Uusi tietosanakirja. Osa 13, palstat 365–366, hakusana maihinnousu. Helsinki: Tietosanakirja oy, 1963.