Huvivero

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Huviverollinen pääsylippu, 10 mk, josta veroa 10%

Huvivero oli 19151981 julkisissa näytännöissä ja huvitilaisuuksissa Suomessa kannettu vero. Huvivero perustui vuonna 1914 annettuun Venäjän keisarilliseen säädökseen ”Armollinen asetus julkisista näytännöistä ja huvitilaisuuksista kannettavasta väliaikaisesta verosta” (AsK 59/14).[1] Huviveron piiriin kuuluivat mm. konsertit, lavatanssit, teatterit, elokuvat ja tivolit. Huviveron tarkoitus oli velvoittaa huvitilaisuuksien järjestäjät ja välillisesti myös yleisö osallistumaan yhteiskunnan palvelujen kustannuksiin. Alkuun vero oli 10 % pääsymaksusta. Tämä nousi myöhemmin ollen 1916 20 % ja 1919 jo 25 %. Vuonna 1921 vero määrättiin erisuuruisena eri huveille: elokuvista 40 %, sirkusnäytöksistä, kabaree-esityksistä ja tansseista 50 % ja muista huvitilaisuuksista 10 %. Tämän jälkeen eri tilaisuuksien veroluokat muuttuivat useita kertoja. Huvivero kumottiin 1.1.1981.

Huvivero ei ole aina ollut lakisääteinen, vaan sen periminen on perustunut esimerkiksi lääninhallitusten ohjeisiin. Vuonna 1918 maistraatit velvoitettiin perimään huviveroa köyhäinhoidon rahoittamiseksi.[2]

Huviveroa kutsuttiin osin myös sotaveroksi. Keisarin armollisessa asetuksessa julkisista näytännöistä ja huvitilaisuuksista kannettavasta väliaikaisesta verosta joulukuussa 1914 säädettiin pääsymaksuista kannettavaksi sodan aikana erityinen valtiolle menevä vero. Vero säädettiin niin sanottuna sotaverona ilman eduskuntamme myötävaikutusta. Huvivero ymmärrettiin aluksi lähinnä ylellisyysveroksi.[3]

Vuodesta 1915 aina vuoteen 1981 saakka huvivero perittiin pääsylippujen leimaverona. Leimaveron perinnässä käytettiin alkuun tavallisia postimerkkejä, joissa oli ylimääräinen hammaste keskellä vaakasuoraan. Pääsymaksullisen tilaisuuden järjestäjien tuli anoa järjestämislupa ja ostaa näitä merkkejä. Ne kiinnitettiin pääsylippuun siten, että puolet postimerkistä oli pääsylipulla ja puolet sen kantaosalla. Tämä liitettiin poliisille toimitettavaan tilitykseen tilaisuuden jälkeen. Leimaveropostimerkkejä tunnetaan erilaisin arvoin runsaat sata. Ne olivat käytössä kesään 1920 asti.[4]

Vuonna 1920 käyttöön tulivat tuolloin ilmestyneet pienikokoiset leimamerkit. Vuoden 1922 alusta tulivat käyttöön huviveroliput, joita käytettiin veron perinnässä aina veron poistumiseen asti 1981. Lippu muodostui kolmesta osasta: kannasta, keskiosasta ja kuittiosasta. Kuittiosalla pääsi tilaisuuteen, keskiosa jäi ostajalle ja kantaosa oli myyjälle jäävä tarkastusosa. Liput painoi Suomen Pankin kirjapaino. Veroluokkia ja huviverolippuja on valmistettu ainakin seuraavia veroluokkia: 5, 10, 15, 20, 25, 30, 35, 45 ja 50 %. Lippuihin oli painettu pääsymaksun ja veron yhteishinta. Elokuvien verotus tapahtui vuoteen 1948 asti huviveron kautta. Tämän jälkeen käyttöön tulivat elokuvaveroliput.[2] Suurimmillaan 1960-luvulla huvivero oli 40 % pääsylipputuotoista.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • B.-E.Saarinen: Suomen ja Ahvenanmaan leimamerkit ja leimapaperit, erikoisluettelo 1998

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Perustuslakivaliokunnan lausunto 9/1992
  2. a b Kalevi Kivistö: Kulttuurin julkinen rahoitus 2006. EVA: Lahjoitukset kasvuun verovaroin (s. 9). Viitattu 6. toukokuuta 2007.
  3. Esko Linnakangas ja Leila Juanto: Verojen historia v.2016
  4. Avomaa, Pentti: Tarpeen tullen veroa on revitty parrastakin. Taloustaito, , 2017. vsk, nro 6, s. 47. Helsinki: Verotieto Oy.
  5. Historia Esiintyvät Taiteilijat ry. Viitattu 6. toukokuuta 2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.