Hunzat

Hunzat
Hunzien lippu.
Kolme hunzanaista Hunzanlaaksossa Pakistanissa.
Väkiluku	noin 87 000
Merkittävät asuinalueet Chitral, Hunza,  Pakistan Hari Parbat, Jammu ja Kashmir,  Intia
Kielet	burušaski, khowar
Uskonnot	islam (ismaililaisuus, šiialaisuus), šamanismi
Infobox OK

Hunzat eli burushot ovat melko vähälukuinen vuoristokansa, joka elää Pohjois-Pakistanin Hunzassa, Nagarissa ja Chitralin piirikunnassa sekä Gilgit-Baltistanin laaksoissa. Vuonna 1959 hunzien väkiluku oli noin 25 000 henkilöä, mikä on huomattavasti enemmän kuin aiemmissa väestönlaskennoissa vuosina 1894 ja 1934, jolloin heidän määränsä oli 6 000 ja 15 000 henkilöä. Pienempi ryhmä hunzia (noin 350 henkilöä) elää myös Intian Jammun ja Kashmirin osavaltiossa, jonne he kulkeutuivat 1800-luvulla, kun alueelle muutti kaksi Hunzan ja Nagarin entistä ruhtinasta perheineen. Alueen muut etniset ryhmät tuntevat heidät nimellä Botraj.

Hunzien puhuma kieli burušaski on isolaattikieli eli sillä ei ole tunnettuja sukukieliä. Sen uskotaan olevan jäänne muinaisesta alkuperäiskielestä, jota aikoinaan puhuttiin suuressa osassa Pohjois-Intiaa ennen arjalaisten valloittajien saapumista. Hunzat tunnetaan myös väitetystä pitkäikäisyydestään ja poikkeuksellisen hyvästä terveydestään.

Historia

Hunzat hallitsivat omaa ruhtinaskuntaansa satojen vuosien ajan, kunnes se joutui brittien hallintaan vuonna 1892. Sittemmin hunza-alueet ovat kuuluneet Pakistanille vuodesta 1947. Tuona vuonna tapahtunut Intian jako katkaisi Intian ja Pakistanin hunzien yhteydet.

Legendan mukaan Hunzanlaakson ensimmäiset asukkaat olisivat olleet kolme Aleksanteri Suuren armeijan sotilasta, jotka perustivat kolme ensimmäistä hunzakylää Baltitin, Ganeshin ja Altitin. Hunzan ja Nagarin ruhtinaskuntien hallitsijasuvut jopa väittävät epävirallisesti polveutuvansa itse Aleksanteri Suuresta, ja totta onkin, että hunzat ovat huomattavasti vaaleaihoisempia ja siten "eurooppalaisemman" näköisiä kuin naapurikansansa. Vuonna 1996 eräs makedonialainen kielitieteilijä yritti jopa osoittaa yhteyden burušaskin ja modernin makedonian kielen (joka on vain kaukaista sukua Aleksanteri Suuren ajan muinaismakedonialle) välillä, minkä jälkeen tuolloinen Makedonian valtio järjesti vuonna 2008 hunzaruhtinas Ghazanfar Ali Khanin ja prinsessa Rani Atiqan valtiovierailun maahan Aleksanteri Suuren armeijan jälkeläisinä. Toinen tarina puolestaan kertoo, että hunzien esivanhemmat olisivat paenneet aikoinaan arjalaisia valloittajia Luoteis-Intiasta Pakistaniin.

Myytti pitkäikäisyydestä

Hunzien on uskottu olevan yksi maailman pitkäikäisimmistä kansoista. Syytä on etsitty milloin hunzien perusravinnosta aprikooseista ja terveellisestä vuoristoilmasta, milloin taas yksinkertaisesta ruokavaliosta ja hunzien juomasta vuoristopurojen vedestä. Hunzanaisten on kerrottu voivan synnyttää vielä 60–90-vuotiaina, ja hunzien keskimääräisen eliniän on kuviteltu olevan jopa 100–120 vuotta. Hunzien on myös väitetty olevan "maailman onnellisin kansa". Laajemmin nämä uskomukset levisivät länsimaissa 1920-luvulla, kun englantilainen lääkäri ja ravitsemustieteilijä Robert McCarisson julkaisi heidän parissaan tekemiensä seitsenvuotisten tutkimuksien tulokset. Koko aikana hän ei ollut tavannut yhtään potilasta, jolla olisi ollut vatsahaava, syöpä, paksusuolen tulehdus tai tuberkuloosi. Myös hunzilla itsellään oli sama käsitys, ja sananparsi väittääkin, että hunzan elämä päättyy vain jos hän sattuu putoamaan rotkoon tai koskeen.

Nykyisin väite hunzien huomattavasta pitkäikäisyydestä on pääosin kumottu pitkäikäisyysmyyttinä. Hunzamiesten elinajanodotteen on vuonna 1986 tutkittu olevan vain 53 vuotta ja naisten 52, vaikkakin suurella keskihajonnalla. Terveimmät ihmiset asuivat tuolloin nykyaikaisemmissa kylissä lähellä ulkomaailmaan johtavia teitä, vaikka hunzat itse uskoivat vakaasti, että modernin sivilisaation levittäytyminen lyhentää elämää. Ei ole näyttöä siitä, että hunzien elinajanodote olisi huomattavasti korkeampi kuin Pakistanin muiden köyhien ja eristyneiden alueiden keskiarvo. Väitteet kansan terveydestä ja pitkästä elämästä perustuivat lähes yksinomaan paikallisen kuninkaan (mir) lausuntoihin. Osaltaan myyttiin on todennäköisesti vaikuttanut myös syntymärekisterien puuttuminen: lukutaidottomat vanhukset eivät tienneet omaa ikäänsä ja saattoivat hyvinkin arvioida itsensä vuosikymmentä tai paria todellista vanhemmiksi, mikä on voitu todistaa vertailemalla heidän antamiaan tietoja tunnettujen historiallisten tapahtumien ajankohtiin.

Kulttuuri

Vahvasti linnoitetut hunzakylät on tavallisesti rakennettu kalliohyllyille jopa 2500–3000 metriä merenpinnan yläpuolelle. Yleisin rakennusmateriaali on kivi tai savi, kun taas ovet, katot ja tukipylväät on valmistettu puusta. Talojen alakerrat jakautuvat kahteen osaan, eläimille varattuun katolliseen sisäpihaan ja ihmisille tarkoitettuun asuintilaan. Yleisiä kotieläimiä ovat nauta, jakki, vuohi ja lammas; lintuja metsästetään ravinnoksi korppikotkia myöten. Pääelanto saadaan maataloudesta, ja viljelykasveja ovat peruna, valkosipuli, papu, herne, porkkana, tomaatti, erilaiset lehtivihannekset, mulperit, omena, saksanpähkinä, manteli, luumu, päärynä, kirsikka, viiniköynnös, hirssi, vehnä, ohra, ruis, tattari ja riisi sekä ei-ravintokasveista tupakka ja pellava. Viljelykset on pengerretty vuorenrinteisiin ja niitä kastellaan monimutkaisella kastelujärjestelmällä. Peltotöihin osallistuvat yhtäläisesti sekä miehet että naiset. Kaupankäynti muiden kansojen kanssa on kautta aikain ollut vähäistä. Ruokavalion perustana on aprikoosi sekä raa'at hedelmät ja vihannekset. Lihaa syödään melko vähän, vain kerran viikossa.

Hunzat jakautuvat neljään suureen heimoon ja lukuisiin pienempiin. Suurimmat heimot ovat keskittyneet Baltitin kaupunkiin, kun taas pienemmät ovat hajallaan muissa asutuskeskuksissa. Yhteisön ulkopuolelle avioituminen on harvinaista eikä lapsiavioliittoja tunneta. Järjestetyt avioliitot ovat kuitenkin yleisiä, ja vanhemmilla on periaatteessa täysi valta päättää lapsensa aviopuolisosta. Suvut määräytyvät patrilineaarisesti. Kansa harjoittaa myös polygamiaa. Avioero on sallittua vain miehille ja silloinkin vain aviorikoksen perusteella. Hunzien yhteiskunta jakautuu viiteen luokkaan, ja sen ehdoton hallitsija on mir-nimellä tunnettava kuningas; lisäksi jokaisella kylällä on oma päällikkö, arbob.

Perinteisesti hunzat ovat tunnustaneet animistista luonnonuskontoa, mutta nykyisin heidän pääuskontonsa on ainakin nimellisesti islam. Eri laaksojen hunzaryhmät kuuluvat eri islamin suuntauksiin; suurin osa on ismaililaisia, mutta joukossa on myös šiioja ja sunneja. Uskonnollisilla seremonioilla ei ole juurikaan merkitystä hunzien jokapäiväisessä elämässä.

Hunzilla on elävä tarinankerrontakulttuuri, mutta heidän kieltään on käytetty lähinnä suullisesti aivan viime aikoihin asti.^lähde? Nykyisin hunzien lukutaito on kuitenkin naapurikansoihin verrattuna suhteellisen korkea.

Genetiikka

Geenitutkimusten perusteella yleisimpiä hunzien Y-DNA-haploryhmiä ovat R1a1 ja R2a, jotka liittyvät indoeurooppalaisten kansojen ja kurgaanikulttuurin levittäytymiseen Etelä-Aasiaan noin 3000 eaa. ja ovat todennäköisesti saaneet alkunsa joko Etelä- tai Keski-Aasiassa. Erittäin harvinaisesta esimuodostaan R2:sta poiketen haploryhmä R2a:ta esiintyy nykyään melkein pelkästään Etelä-Aasiassa. Muutamasta näytteestä on löydetty myös kahta muuta tyypillisesti eteläaasialaista kehityslinjaa, haploryhmiä H1 ja L3.

Muita hunzilla yleisiä haploryhmiä ovat neoliittisessa Lähi-idässä syntynyt ja maanviljelyksen myötä levittäytynyt haploryhmä J2 ja siperialaisperäinen haploryhmä C3, jota Tšingis-kaani mahdollisesti edusti. Harvinaisempia ovat itäeuraasialainen haploryhmä O3 sekä haploryhmät Q, P, F ja G. DNA-tutkimuksessa hunzat yhdistetään toisinaan pamirkielten puhujien ja joidenkin romaniryhmien kanssa, koska kaikille näille on ominaista M124-markkerin taaja esiintyvyys. Väitettyä kreikkalaista komponenttia hunzien perimässä ei ole tutkimuksissa havaittu.