Huippuvuorten sopimus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Huippuvuorten sopimuksen ratifioineet maat

Huippuvuorten sopimus (virallisesti norj. Traktat angående Spitsbergen, ransk. Traité concernant le Spitsberg[1], engl. Treaty concerning Spitsbergenlähde?, suom. Sopimus koskien Huippuvuoria) on kansainvälinen sopimus[2], joka solmittiin Pariisissa 9. helmikuuta 1920. Sopimuksella määritellään Huippuvuorten saariston, mukaan lukien Karhusaaren asema, ja Norjan valtion ylivalta saarilla, kuitenkin tunnustaen tiettyjä oikeuksia kaikille sopijamaille. Sopimus tuli voimaan, kun Norja sääti 14. elokuuta 1925 Huippuvuorten lain.

Sopimusmaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimuksen alkuperäisiä allekirjoittajamaita oli neljätoista: Norja, Alankomaat, Italia, Japani, Ranska, Ruotsi, Tanska ja Yhdysvallat sekä Britannia ja sen dominiot Australia, Etelä-Afrikka, Intia, Kanada ja Uusi-Seelanti.[1] Tällä hetkellämilloin? sopimuksen ratifioineita maita on yhteensä 46.[1]

Maa Ratifiointi Huomioita
Afganistan 23.11.1929
Alankomaat 3.9.1920
Albania 29.4.1930
Argentiina 6.5.1927
Australia 29.12.1923 Ratifiointihetkellä Australia oli Britannian dominio.
Belgia 27.5.1925
Britannia 29.12.1923 Britannia ratifioi sopimuksen dominioidensa Australian, Etelä-Afrikan, Intian, Kanadan ja Uuden-Seelannin puolesta.
Bulgaria 20.10.1925
Chile 17.12.1928
Dominikaaninen tasavalta 3.2.1927
Egypti 13.9.1925
Espanja 12.11.1925
Etelä-Afrikka 29.12.1923 Ratifiointihetkellä Etelä-Afrikka oli Britannian dominio.
Intia 29.12.1923 Ratifiointihetkellä Intia oli Britannian dominio.
Irlanti 18.4.1949 Solmimishetkellä Irlanti kuului Britanniaan; Irlanti ilmoitti 15.4.1976, että se on sitoutunut sopimukseen itsenäistymisestään 18.4.1949 lähtien.
Islanti 31.5.1994
Italia 6.8.1924
Itävalta 12.3.1930
Japani 2.4.1925
Kanada 29.12.1923 Ratifiointihetkellä Kanada oli Britannian dominio.
Kiina 1.7.1925 Ratifiointihetkellä Kiinan tasavalta; sekä Kiinan kansantasavalta että Kiinan tasavalta eli Taiwan ovat julistautuneet seuraajavaltioksi tai valtiojatkumoksi,
mutta sopimuksen kaikki muut osapuolet tunnustavat ainoastaan Kiinan kansantasavallan.
Korea 11.9.2012
Kreikka 21.10.1925
Latvia 13.6.2016
Liettua 22.1.2013
Monaco 22.6.1925
Norja 8.10.1924
Pohjois-Korea 16.3.2016
Portugali 24.10.1927
Puola 2.9.1931
Romania 10.7.1925
Ranska 6.9.1924
Ruotsi 15.9.1924
Saksa 16.11.1925 Itä-Saksa (1949-1990) ilmoitti sitoutuneensa sopimukseen 7.8.1974 lähtien.
Saudi-Arabia 23.9.1932 Hijaz liittyi sopimukseen 2.9.1925; Saudi-Arabia on seuraajavaltiona sitoutunut sopimukseen muodostumisestaan 23.9.1932 lähtien.
Slovakia 1.1.1993 Tsekkoslovakia liittyi sopimukseen 9.7.1930; Slovakia ilmoitti 21.2.2017, että se on seuraajavaltiona sitoutunut sopimukseen itsenäistymisestään 1.1.1993 lähtien.
Suomi 12.8.1925
Sveitsi 30.6.1925
Tanska 24.1.1924
Tšekki 1.1.1993 Tšekkoslovakia liittyi sopimukseen 9.7.1930; Tšekki ilmoitti 21.6.2006, että se on seuraajavaltiona sitoutunut sopimukseen itsenäistymisestään 1.1.1993 lähtien.
Unkari 29.10.1927
Uusi-Seelanti 29.12.1923 Ratifiointihetkellä Uusi-Seelanti oli Britannian dominio.
Venetsuela 8.2.1928
Venäjä 21.12.1991 Neuvostoliitto liittyi sopimukseen 7.5.1930; Venäjä ilmoitti 27.1.1992 jatkavansa sitoutumistaan sopimukseen.
Viro 7.4.1930
Yhdysvallat 2.4.1924

Myös Jugoslavia liittyi sopimukseen 6.7.1925, mutta yksikään sen seuraajavaltioista ei ole ilmoittanut sitoutuneensa sopimukseen.

Sopimuksen pääkohdat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huippuvuoret ovat osa Norjaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimus tunnustaa Norjalle täyden ja jakamattoman määräämisoikeuden Huippuvuorten saariin. Huippuvuoret ovat jakamaton osa Norjan kuningaskuntaa, joka säätää saariryhmää koskevat lait, ratifioi ne ja huolehtii niiden täytäntöönpanosta. Sopimus tunnustaa kuitenkin tiettyjä oikeuksia sopijamaiden kansalaisille ja yrityksille, joten Norjan viranomaisten on huolehdittava, että lait ja säädökset ovat sopusoinnussa sopimuksen kanssa.

Syrjintäkielto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimusmaiden kansalaisilla ja yrityksillä on yhtäläiset oikeudet päästä ja asettua Huippuvuorille. Oikeus kalastukseen, metsästykseen tai osallistua mihin tahansa merenkulku-, kaivos- tai kauppatoimintoihin on myönnettävä kaikille yhtäläisin oikeuksin. Kaikkien toimijoiden tulee noudattaa Norjan säätämiä lakeja ilman, että kansalaisuuden perusteella myönnettäisiin etuoikeuksia.

Verotusoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimuksen 8. artikkeli määrittelee, että kaikkien verojen, tullien ja maksujen tulee hyödyttää ainoastaan Huippuvuoria. Norjan valtion voi kerätä verotuloja vain sen verran mitä tarvitaan Huippuvuorten hallintoon. Tämän vuoksi Huippuvuorilla on muuta Norjaa pienempi tuloveroprosentti, joka on tällä hetkellä 15,8%. Huippuvuorilla ei ole arvonlisäveroa eikä muita veroja lukuun ottamatta tuloveroa.

Sotilaallinen läsnäolo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimuksen yhdeksännen artiklan mukaisesti Norjan on huolehdittava siitä, että saariryhmälle ei rakenneta linnoituksia eikä laivastotukikohtia. Norjan puolustusvoimien läsnäolo saariryhmällä on vähäistä, rajoittuen lähinnä rannikon tarkkailuun. Ulkomaisten sotavoimien läsnäolo on kiellettyä.

Ympäristönsuojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimus velvoittaa Norjaa suojelemaan Huippuvuorten luontoa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Traktat angående Spitsbergen Lovdata. Viitattu 3.1.2020. (norjaksi) (ranskaksi)
  2. Finlex, Valtiosopimukset: 15/1925 Huippuvuoria koskeva kansainvälinen sopimus

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]