Hugo Montenegro

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Frank Rodowicz ja Hugo Montenegro (oikealla)

Hugo Montenegro (2. syyskuuta 19256. helmikuuta 1981) oli New Yorkissa syntynyt säveltäjä, sovittaja ja orkesterinjohtaja, joka parhaiten muistetaan hänen elokuvamusiikkisävellyksistään 60-luvulla ja erityisesti hänen versioistaan Ennio Morriconen sävellyksistä Sergio Leonen spagettiwesterneihin.

Montenegro aloitti musiikkiuransa Yhdysvaltain laivastossa, jossa hän muun muassa sovitti musiikkia erilaisille kokoonpanoille. Laivaston jälkeen hän opiskeli Manhattan Collegessa, jonka jälkeen hän toimi New Yorkissa Columbia Records –levy-yhtiössä henkilöstöpäällikkönä André Kostelanetzin alaisuudessa. Tämä johti lopulta hänet toimimaan orkesterinjohtajana ja sovittajana monille levy-yhtiön artisteille, nimekkäimpänä Harry Belafonte.

50-luvun puolivälissä Montenegro teki jo omia levytyksiä viihdeorkesterin kanssa. 60-luvun puolivälissä Montenegro muutti Kaliforniaan ja alkoi säveltää musiikkia elokuviin, aloittaen Otto Premingerin elokuvassa Hurry Sundown vuonna 1967.

The Good, the Bad and the Ugly[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1967 Montenegro levytti version Ennio Morriconen sävellyksestä samannimiseen elokuvaan The Good, the Bad and the Ugly (Hyvät, pahat ja rumat). Singlelevy oli suuri hitti, joka nousi sijalle 1 Britanniassa ja sijalle 2 Yhdysvalloissa. Yhteensä kansainvälisesti sitä myytiin yli miljoona kappaletta. Sovituksen erikoisuuksia ovat siinä käytetyt soolosoittimet eli okariina ja piccolotrumpetti.

Samoihin aikoihin Sergio Leonen elokuvan Yhdysvaltain ensi-illan kanssa vuodenvaihteessa 1967-1968 julkaistiin Hugo Montenegron ja orkesterin vinyylilevy Music from "The Good, the Bad and the Ugly" & "A Fistful of Dollars" & "For a Few Dollars More". Kokoelma Ennio Morriconen sävellyksistä Sergio Leonen ohjaamiin elokuviin nousi vuoden 1968 keväällä Yhdysvaltojen Top Teniin. For a Few Dollars More elokuvan pääteema oli julkaistu aikaisemmin myös singlenä.

Hugo Montenegron versiot em. elokuvien kappaleista mielletään yleensä elokuvien soundtrackeiksi. Elokuvien ”oikeakin” soundtrack-levy ilmestyi muun muassa Italian ensi-illan jälkeen v. 1966, mutta ne eivät ole olleet Hugo Montenegron versioihin verrattavia kaupallisia tai taiteellisia menestyksiä.lähde?

Myöhemmin samana vuonna Montenegro julkaisi singlen perustuen Ted Postin ohjaaman lännenelokuvan Hang ’Em High tunnusteemaan. Single ja samanniminen albumi eivät olleet edellisten levyjen kaltaisia hittejä.

Elokuvamusiikin säveltämisen ohella HM:n levytystuotanto jatkui monipuolistuen musikaalikappaleista elektroniseen musiikiin. Hugo Montenegro sävelsi ja levytti kuolemaansa asti v. 1981. Hän kuoli keuhkolaajentumaan, jota hän sairasti useita vuosia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • [1] (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) Stephen Thomas Erlewine, All Music Guide www.musicmatch.com
  • Music from "The Good, the Bad and the Ugly" & "A Fistful of Dollars" & "For a Few Dollars More - Hugo Montenegro and his Orchestra, RCA Victor LSP-3927, 1968, lp-levy

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]