Howen ristikko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Howen ristikko

Howen ristikko on puinen kaideansasristikko, jossa paarteina on tavallisesti kolme rinnakkaista pelkkaa, näihin osaksi upotettuina poikittaiset nurkkapölkyt, joita vastaan ristikkopuut sysäävät. Ristikkopuista oikealle nousevat ovat kaksinkertaisia, ja niiden välistä menee vasemmalle nouseva ristikkopuu. Nurkkapölkkyjen välitse menevillä rautakangilla, joiden pää on varustettu ruuvikierteillä ja mutterilla, kiristetään paarteet niin kokoon, että vasemmalle nousevissa ristikkopuissa syntyy samansuuruinen puristusjännitys kuin suurimman kuorman aiheuttama vetojännitys niissä olisi. Tämän kuorman alla ne siis jäävät jännityksettömiksi.[1]

Howen ristikkoa käytettiin ennen hyvin paljon sekä maantie- että rautatiesiltojen kannattajiksi hyvinkin pitkillä jännemitoilla, jolloin ne olivat korkeita ja ristikot useampiosaisia. Ristikkopuut toisin sanoen risteilivät useampaan kertaan. Varsinkin Amerikassa on aikoinaan ollut paljon puisia ristikkosiltoja, ja Suomessakin olivat Kymin rautatiesillan rantajänteet Howen ristikoita, kunnes ne 1880 vaihdettiin rautaisiin. Sittemmin rautaiset palkit ja ristikot syrjäyttivät Howen ristikot niin, ettei niitä käytetty muulloin kuin joskus telinesilloissa. Howen ristikoilla on se vika, että niiden liitokset varsinkin vanhemmiten puiden kuivaessa löystyvät, jolloin kantavuus vähenee ja ne painuvat riipuksiin.[1][2]

Ristikkotyyppi on nimetty yhdysvaltalaisen arkkitehdin William Howen mukaan, joka patentoi rakenteen 1840.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Howen-ristikko, Tietosanakirja osa 3, palsta 600–601, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1911
  2. Korian rautatiesilta > Historia, Kouvola, Kymenlaakso, Kyppi. Viitattu 24.5.2020
  3. National Register of Historical Places Inventory, United States Department of the Interior, National Park Service, viitattu 24.5.2020 (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]