House of the Dragon
House of the Dragon | |
---|---|
![]() |
|
Tyyli | fantasia |
Luoja(t) | |
Perustuu | George R. R. Martinin kirjaan Fire & Blood |
Pääosissa | |
Alkuperämaa | Yhdysvallat |
Alkuperäiskieli | englanti |
Esitetty | 21. elokuuta 2022 – |
Tuotantokausia | 1 |
Jaksoja | 10 |
Tuotanto | |
Tuottaja(t) | |
Vastaava(t) tuottaja(t) |
|
Ohjaaja(t) |
|
Käsikirjoittaja(t) |
|
Säveltäjä(t) | Ramin Djawadi |
Tuotantoyhtiö(t) | HBO |
Edeltäjä | Game of Thrones |
Aiheesta muualla | |
IMDb |
House of the Dragon on yhdysvaltalainen fantasiasarja ja Game of Thrones -televisiosarjan esiosa. Sen ovat luoneet George R. R. Martin ja Ryan Condal.[1] Sarja perustuu Martinin kirjaan Fire & Blood, joka käsittelee kuvitteellista Targaryenin sukua, ja sijoittuu aikaan noin 200 vuotta ennen Game of Thronesin tapahtumia.[2] Kirjasta tehdään muitakin sarjoja.[3][4]
Sarja kertoo Targaryenin suvun raa’asta ja verisestä sisällissodasta, jonka aiheuttaa epäselvyys kuningas Viserys I:n perijästä. Martinin romaanissa vastakkain ovat kuninkaan tytär Rhaenyra Targaryen ja vanhin poika.[5] Edeltäjänsä tavoin House of the Dragon sisältää seksiä, alastomuutta, väkivaltaa ja juonittelua, mutta uudempana teemana nostetaan esiin naisen asema valtakunnassa. Tämä näkyy jo ensimmäisessä jaksossa, kun kuningas valitsee kruununperijäkseen poikkeuksellisesti tyttärensä.[6]
Televisiosarjaa alettiin esittää 21. elokuuta 2022. Sarjan tuottaa HBO ja pääosia esittävät Paddy Considine, Matt Smith, Olivia Cooke, Emma D’Arcy, Steve Toussaint, Eve Best, Fabien Frankel, Sonoya Mizuno ja Rhys Ifans. Sen pilottijakso oli vuoden 2022 katsotuin ja HBO:n kaikkien aikojen katsotuin ensi-iltaesitys.[7] Pian ensimmäisen jakson julkaisun jälkeen HBO ilmoitti, että sarjaa jatketaan toisella tuotantokaudella.[2] George R. R. Martinin mukaan House of the Dragonin tarina kokonaisuudessaan käsittää 40 jaksoa eli neljä tuotantokautta.[8]
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Game of Thrones[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Game of Thrones
Game of Thrones on vuosina 2011–2019[9] esitetty televisiosarja, joka perustuu George R. R. Martinin fantasiakirjasarjaan Tulen ja jään laulu. Sarja kertoo keskiaikaisen kuningaskunnan valtataistelusta vanhojen mahtisukujen, maanpakoon ajettujen entisten kruununperillisten ja myyttisten olentojen välillä. Sen pääosia esittävät muun muassa Peter Dinklage, Lena Headey, Emilia Clarke, Kit Harington, Nikolaj Coster-Waldau ja Maisie Williams.[10] Televisiosarja oli maailmanlaajuisesti yksi 2010-luvun katsotuimpia ja se oli vuonna 2019 eniten Emmy-palkintoja voittanut sarja.[11] Sarjasta on kehitteillä monia spin-offeja, joista House of the Dragon on ensimmäinen tuotantoon siirtynyt.[6]
Fire & Blood[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Fire & Blood
Fire & Blood on George R. R. Martinin kirjoittaman kaksiosaisen kirjasarjan ensimmäinen osa, joka julkaistiin vuonna 2018. Kirjasarja kertoo Targaryenin suvun historiasta Westerosissa ja on kirjoitettu arkkimestari Gyldaynin näkökulmasta.[12] Sarjan toista osaa ei ole julkaistu.[13] Ensimmäinen osa alkaa Aegon I Targaryenin valloituksesta noin 300 vuotta ennen Game of Thronesin tapahtumia. Kirjaan pohjautuvassa House of the Dragonissa kuitenkin ohitetaan Targaryenin valtaannousu ja keskitytään suvun lohikäärmetanssiksi kutsuttuun sisällissotaan, joka käydään noin sata vuotta valloituksen jälkeen.[14]
Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päärooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paddy Considine | … | Viserys I Targaryen |
Matt Smith | … | Daemon Targaryen |
Emma D’Arcy | … | Rhaenyra Targaryen |
Milly Alcock | … | nuori Rhaenyra Targaryen |
Olivia Cooke | … | Alicent Hightower |
Emily Carey | … | nuori Alicent Hightower |
Rhys Ifans | … | Otto Hightower |
Steve Toussaint | … | Corlys Velaryon |
Eve Best | … | Rhaenys Velaryon |
Fabien Frankel | … | Criston Cole |
Sonoya Mizuno | … | Mysaria |
Graham McTavish | … | Harrold Westerling |
Matthew Needham | … | Larys Strong |
Jefferson Hall | … | Tyland ja Jason Lannister |
Sivurooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tom Glynn-Carney | … | Aegon Targaryen |
Ty Tennant | … | nuori Aegon Targaryen |
Phia Saban | … | Helaena Targaryen |
Evie Allen | … | nuori Helaena Targaryen |
Ewan Mitchell | … | Aemond Targaryen |
Leo Ashton | … | nuori Aemond Targaryen |
Harry Collett | … | Jacaerys Targaryen |
Leo Hart | … | nuori Jacaerys Targaryen |
John Macmillan | … | Laenor Velaryon |
Theo Nate | … | nuori Laenor Velaryon |
Nanna Blondell | … | Laena Velaryon |
Savannah Steyn | … | nuori Laena Velaryon |
Wil Johnson | … | Vaemond Velaryon |
Bethany Antonia | … | Baela Targaryen |
Phoebe Campbell | … | Rhaena Targaryen |
Ryan Corr | … | Harwin Strong |
Jaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen tuotantokausi alkoi 21. elokuuta 2022, ja uusi jakso julkaistiin joka sunnuntai. Kauden päätösjakso esitettiin 23. lokakuuta 2022.[15]
# | Σ # | Nimi | Ohjaus | Käsikirjoitus | Alkup. esityspäivä |
---|---|---|---|---|---|
1 | 1 | The Heirs of the Dragon | Miguel Sapochnik | Ryan Condal | 21. elokuuta 2022 |
2 | 2 | The Rogue Prince | Greg Yaitanes | Ryan Condal | 28. elokuuta 2022 |
3 | 3 | Second of His Name | Greg Yaitanes | Ryan Condal ja Gabe Fonseca | 4. syyskuuta 2022 |
4 | 4 | King of the Narrow Sea | Clare Kilner | Ira Parker | 11. syyskuuta 2022 |
5 | 5 | We Light the Way | Clare Kilner | Charmaine DeGraté | 18. syyskuuta 2022 |
6 | 6 | The Princess and the Queen | Miguel Sapochnik | Sara Hess | 25. syyskuuta 2022 |
7 | 7 | Driftmark | Miguel Sapochnik | Kevin Lau | 2. lokakuuta 2022 |
8 | 8 | The Lord of the Tides | Geeta Vasant Patel | Eileen Shim | 9. lokakuuta 2022 |
9 | 9 | The Green Council | Clare Kilner | Sara Hess | 16. lokakuuta 2022 |
10 | 10 | The Black Queen[16] | Greg Yaitanes | Ryan Condal | 23. lokakuuta 2022 |
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sarjaa kuvattiin huhtikuusta 2021 helmikuuhun 2022[17][18] pääasiassa Englannissa, jossa kuvauspaikkoja olivat muun muassa Peak District, Aldershot, Cornwall ja Leavesden Studios.[19][20] Kuninkaansatamaan sijoittuvia kohtauksia kuvattiin espanjalaisissa kaupungeissa Cáceres ja Trujillo, joista jälkimmäistä käytettiin myös Game of Thronesin seitsemännellä tuotantokaudella.[20] Myös portugalilaista kylää Monsantoa ja siellä sijaitsevaa keskiaikaista linnaa käytettiin kuvauspaikkana.[20][21] Ensimmäisen kauden budjetti oli miltei 20 miljoonaa dollaria jaksolta.[22][23]
Käsikirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sarjan ensimmäistä kautta kirjoitti kokonaisuudessaan kahdeksan käsikirjoittajaa. Tuotantokauden tahti on showrunner Ryan Condalin mukaan tarkoituksellisen hidas, jotta hahmot tulevat katsojille tutuiksi ”ennen kuin heidät heitetään sotaan”.[24] George R.R. Martin ei käsikirjoittanut jaksoja, mutta Condalin mukaan kirjailija oli mukana tuotannossa ikään kuin neuvonantajana.[25] Martin olisi tahtonut aloittaa tarinan 40 vuotta lopullista versiota varhaisemmasta ajasta: ensimmäinen jakso olisi tuolloin kertonut Jaehaerys Targaryenin kahdesta pojasta.[26]
Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Game of Thrones -televisiosarjan säveltänyt Ramin Djawadi vastaa myös House of the Dragonin musiikista. Televisiosarjoissa käytetään samaa tunnusmusiikkia.[27] Ensimmäisen tuotantokauden soundtrack-albumi julkaistiin 23. lokakuuta 2022.[28]
Toinen tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisen kauden showrunner ja kolme jaksoa ohjannut Miguel Sapochnik on ilmoittanut jättäytyvänsä pois sarjan tuotannosta ensimmäisen kauden jälkeen.[29] Ryan Condal, toinen showrunnereista, jatkaa kuitenkin vetäjänä ja käsikirjoittajana. Tekijätiimiin liittyy myös Game of Thrones -jaksoja ohjannut Alan Taylor.[30] George R.R. Martin ei liittynyt toisen kauden käsikirjoittajiin, sillä hänen ”huomionsa on The Winds of Winter -kirjassa”.[25]
Toisen kauden oletetaan saavan ensi-iltansa vuoden 2024 aikana.[24][31][32] Kuvaukset alkoivat huhtikuussa 2023.[30] Kausi on pituudeltaan kahdeksan jaksoa, vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa jaksoja oli kymmenen. HBO:n mukaan jaksomäärää ei vähennetty taloudellisista vaan tarinallisista syistä.[33]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sarja on saanut hyvän vastaanoton.[34][35][36] Myös George R.R. Martin on ilmaissut tyytyväisyytensä tuotantoon ja kehunut sen käsikirjoittajia ja näyttelijäkaartia.[37][38] Paddy Considinen esittämä kuningas Viserys Targaryen on Martinin mukaan parempi hahmo kuin hänen alun perin Fire & Blood -romaaniin kirjoittamansa.[39]
Kritiikkiä sarja on saanut muun muassa niin kutsutuista aikahypyistä jaksojen välissä ja liian hämärästä valaistuksesta.[40][41] Kaikkia henkilöitä ja heidän välisiä suhteitaan ei arvostelijoiden mukaan käsitellä ensimmäisen tuotantokauden aikana tarpeeksi.[42] George R.R. Martinin mukaan aikahypyiltä olisi voitu välttyä ja päähenkilöiden suhteita sivuhahmoihin käsitellä enemmän, mikäli HBO olisi mahdollistanut ensimmäiselle tuotantokaudelle 10 jakson sijaan 13 jaksoa.[43]
Palkinnot ja ehdokkuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palkinnot ja ehdokkuudet | |||||
---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Palkinto | Kategoria | Kenelle | Tulos | Lähde |
2022 | Golden Trailer Awards | Paras draamasarjan traileri | House of the Dragon | Voitto | [44] |
People’s Choice | Vuoden televisiosarja | Ehdokkuus | [45] | ||
Vuoden scifi-/fantasiasarja | Ehdokkuus | ||||
2023 | Golden Globe | Paras draamasarja | Voitto | [46] | |
Paras naispääosa draamasarjassa | Emma D’Arcy | Ehdokkuus | |||
Critics’ Choice | Paras draamasarja | House of the Dragon | Odottaa | [47] | |
Paras miessivuosa draamasarjassa | Matt Smith | Odottaa | |||
Paras naissivuosa draamasarjassa | Milly Alcock | Odottaa |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- House of the Dragon (jakson työryhmä näkyy klikkaamalla jakson nimeä) HBO Max. Warner Bros. Discovery. Viitattu 13.9.2022.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Hatchett, Keisha: House of the Dragon: Everything We Know About HBO's Game of Thrones Prequel TV Guide. 28.5.2020. CBS Interactive. Viitattu 9.6.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Adams, Timothy: House of the Dragon Renewed for Season 2 at HBO ComicBook.com. 26.8.2022. Paramount Global. Viitattu 28.8.2022. (englanniksi)
- ↑ HBO kuoppasi Game of Thrones -esiosan käytettyään hurjat 30 miljoonaa sen pilottijaksoon Episodi. 4.12.2021.
- ↑ Avard, Alex & Gerblick, Jordan: House of the Dragon: release date, cast, and more about the Game of Thrones prequel GamesRadar+. 16.3.2021. Future US. Viitattu 2.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Chitwood, Adam: What Is ‘House of the Dragon’ About? How HBO’s Prequel Series Connects to ‘Game of Thrones’ The Wrap. 20.8.2022. Viitattu 28.8.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Lippu, Anna-Maija: IL-arvio: Game of Thronesiin perustuva House of the Dragon tarjoaa seksiä ja väkivaltaa kuin edeltäjänsä, mutta woke-twistillä Iltalehti. 22.8.2022. Alma Media. Viitattu 28.8.2022.
- ↑ Kujanpää, Lauri: Game of Thronesin spin-off-sarja teki ensi-iltanaan ennätystuloksen Voice. 23.8.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Baum, Tyler: Will House Of The Dragon Season 2 Have Time Jumps? Showrunner Responds Screen Rant. 24.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Finn, Natalie: What the World Looked Like When Game of Thrones Premiered E! Online. 17.4.2021. Viitattu 30.8.2022. (englanniksi)
- ↑ McKinney, Kelsey: Everything you need to know to start watching Game of Thrones today Vox. 16.4.2015. Vox Media. Viitattu 30.8.2022. (englanniksi)
- ↑ Koblin, John: ‘Game of Thrones’ Changed TV. Let Us Count the Ways The New York Times. 5.4.2019. The New York Times Company. Viitattu 30.8.2022. (englanniksi)
- ↑ Larman, Alexander: Fire and Blood by George RR Martin review – not for the average fan The Guardian. 26.11.2018. Viitattu 30.8.2022. (englanniksi)
- ↑ Kain, Erik: ‘House of the Dragon’ Has Two Massive Advantages Over ‘Game of Thrones’ Forbes. 29.8.2022. Viitattu 30.8.2022. (englanniksi)
- ↑ Johnson, Allyson: Here’s How House of the Dragon Diverges from the Book’s Timeline Bustle. 19.8.2022. Viitattu 30.8.2022. (englanniksi)
- ↑ Mullen, Amanda: ‘House of the Dragon’ Episode 1 Release Date and Time: Watch the Premiere Showbiz Cheat Sheet. 21.8.2022. Viitattu 31.8.2022. (englanniksi)
- ↑ House of the Dragon: Season 1 Rotten Tomatoes. Fandango. Viitattu 31.8.2022. (englanniksi)
- ↑ White, Peter: ‘House Of The Dragon’: HBO Reveals ‘Game Of Thrones’ Prequel In Production, Will Debut In 2022 Deadline. 26.4.2021. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Sharf, Zack: George R.R. Martin Confirms ‘House of the Dragon’ Wrapped Filming: ‘I’m Loving’ the Rough Cuts Variety. 18.2.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Grater, Tom: Warner Bros Leavesden Opens Virtual Production Stage; HBO’s ‘House Of The Dragon’ Set As First Shoot Deadline. 30.6.2021. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ a b c Hibbs, James: Where was House of the Dragon filmed? Radio Times. 22.8.2021. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Juuti, Mikko: Tältä näyttää Game of Thronesin maailmaan sijoittuvan House of the Dragon -sarjan kuvauspaikalla Ilta-Sanomat. 10.10.2021. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ House of the Dragon: TV critics give verdicts on Game of Thrones prequel BBC. 19.8.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Maas, Jennifer: How HBO Kept ‘House of the Dragon’ Costs Under $20 Million per Episode Variety. 22.4.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ a b Tassi, Paul: Everything We Know About ‘House Of The Dragon’ Season 2 Forbes. 24.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ a b Singh, Raveena: George R.R. Martin's House of the Dragon Involvement Explained Screen Rant. 24.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Singh, Raveena: George R.R. Martin's House of the Dragon Involvement Explained Screen Rant. 24.10.2022. Viitattu 5.11.2022.
- ↑ Bowie, Desiree: “House of the Dragon” Composer Ramin Djawadi on Rhaenyra’s Themes, the “Epic” Season 1 Finale and the Possibility of a Live Show Grammy Awards. 23.10.2022. The Recording Academy. Viitattu 2.1.2023. (englanniksi)
- ↑ House of the Dragon: Season 1 (Soundtrack from the HBO® Series) WaterTower Music. Viitattu 2.1.2023. (englanniksi)
- ↑ Leppilampi, Markku: House of the Dragon menettää tärkeän palasen – kausi 2 näyttää seuraukset Episodi. 29.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ a b Kuva: House of the Dragonin toisen kauden kuvaukset ovat alkaneet Muropaketti. 12.4.2023. Viitattu 13.4.2023.
- ↑ Patches, Matt: All the House of the Dragon season 2 news we’ve heard so far Polygon. 23.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ HBO-pomo pilasi juuri Game of Thrones -fanien viikonlopun – ja ehkä koko ensi vuoden Muropaketti. 28.10.2022. Viitattu 5.11.2022.
- ↑ Vuotila, Lauri: House of the Dragonin kakkoskausi tulee olemaan lyhyempi kuin ensimmäinen Episodi. 29.3.2023. Viitattu 8.4.2023.
- ↑ Virtanen, Linnea: Game of Thronesin maailma avasi taas porttinsa – näin kriitikot ovat ottaneet uuden House of the Dragon -sarjan vastaan Yle Uutiset. 22.8.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Kanerva, Arla: House of the Dragon keskittyy enemmän naisten asemaan, mutta veri virtaa yhä: Tällainen on jo nyt katsojaennätyksiä rikkonut sarja Helsingin Sanomat. 23.8.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Laajalahti, Helinä: Arvostelu | House of the Dragon on paikoin jopa alkuperäistä Game of Thronesia parempi tv-sarja Muropaketti. 19.8.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Christopherson, David: George R.R. Martin Shares His Thoughts on House of the Dragon: Its 'All I Hoped It Would Be' MovieWeb. 15.8.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Pacheco Muñoz, Daniel: George RR Martin Praises The Cast Of House Of The Dragon Game Rant. 16.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Pacheco Muñoz, Daniel: House Of The Dragon: George RR Martin Loves Paddy Considine's Viserys Game Rant. 15.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Bardini, Julio: There Are Too Many Damn Time Jumps on 'House of the Dragon' Collider. 24.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Pacheco Muñoz, Daniel: House Of The Dragon Fans Complain Episode 7 Is Too Dark, HBO Responds Game Rant. 5.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Eltell, Christian Colby: House Of The Dragon Fans Complain Episode 7 Is Too Dark, HBO Responds Game Rant. 8.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Schimkowitz, Matt: George R.R. Martin takes a break from work to blog about House Of The Dragon’s time jumps The A.V. Club. 11.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
- ↑ Winners of the 22nd Annual Golden Trailer Awards (pdf) Golden Trailer Awards. Viitattu 18.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Piña, Christy: People’s Choice Awards: ‘Doctor Strange 2,’ ‘Don’t Worry Darling’ Take Top Prizes The Hollywood Reporter. 6.12.2022. Viitattu 18.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Horton, Adrian: Golden Globes 2023 – the full list of winners The Guardian. 11.1.2023. Viitattu 11.1.2023. (englanniksi)
- ↑ Television Nominations Announced for the 28th Annual Critics Choice Awards 6.12.2022. Critics Choice Association. Viitattu 18.12.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta House of the Dragon Wikimedia Commonsissa
- House of the Dragon Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
|