Hilmar Oddsson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hilmar Oddsson (s. 1957 Reykjavík) on islantilainen elokuvaohjaaja.

Hilmar Oddson ei ole yhtä tunnettu elokuvaohjaaja Islannin ulkopuolella kuin hänen kollegansa Baltasar Kormakur ja Friðrik Þór Friðriksson, mutta heidän tavoin hänenkin elokuviaan on levitetty jonkin verran ulkomaille. Hänen ensimmäinen elokuvansa on Eins Og Skepnan Deyr (1986). Se on tarina nuoresta kirjailijasta, Helgistä, joka matkustaa tyttöystävänsä kanssa maalle kuvitellen voivansa siellä paremmin kirjoittaa. Lapsuuden traumat kuitenkin kummittelevat Helgin mielessä, ja pikkuhiljaa Helgi vajoaa yhä syvemmälle hulluuteen. Elokuvassa on vahvaa symboliikkaa, joka rinnastaa ihmiset ja pedot toisiinsa. 1980-luvulla elokuva oli videolevityksessä suomessa nimellä Peto.

Seuraavan elokuvan ohjaustyötä Hilmar saikin sitten odottaa yhdeksän vuotta. Tár úr steini (1995) eli "kiven kyyneleet" on elämäkertaelokuva säveltäjä Jón Leifsistä. Elokuva keskittyi erityisesti hänen ja hänen vaimonsa vaiheisiin natsiajan Saksassa. Sporlaust (1998) oli puolestaan mustaa huumoria hyväksi käyttävä elokuva nuoresta kilpauimarista, joka menestyneen kisan jälkeen päättää pitää pienet juhlat ystävilleen. Lopulta yksi juhlijoista löytyy kuolleena, ja ystävysten yrittäessä piilottaa ruumista ajautavat he vain yhä suurempiin vaikeuksiin. Elokuvaa on levitetty myös pienimuotoisesti Suomessa englanninkielisin tekstityksin ja englanninkielisellä nimellä No Trace (1998).

Hilmarin tunnetuin elokuva Kaldaljós (2004) kertoo tarinan 40-vuotiaasta miehestä, joka Pedon Helgin tavoin on kokenut jotakin traumaattista lapsuudessaan. Tämä trauma on johtanut hänet emotionaaliseen eristykseen muusta maailmasta. Elokuvaa on esitetty muun muassa Canal+-kanavalla englanninkielisellä nimellä Cold Light. Elokuvan pääosaa esittää Ingvar Eggert Sigurðsson, joka on yksi tämän hetken tunnetuimmista islantilaisista näyttelijöistä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]