Hillel

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hillel (hepr. ‏הלל‎) oli johtava rabbi ja patriarkka juutalaisten toisen temppelin kaudella. Hän vaikutti Jerusalemissa, jonne hän perusti juutalaisen lain tulkinnan koulukunnan. Hänen vaikutusvaltansa oli huipussaan noin vuonna 40 eaa.[1]

Hillel sai koulutuksensa Babyloniassa ja muutti Palestiinaan voidakseen opiskella Jerusalemissa. Hän saavutti siellä huomattavan maineen ja perusti lain määräysten tulkintaan keskittyvän koulun, jonka kilpailija oli Šammain koulu. Näistä kahdesta rabbista Hillel oli määräyksissään lempeämpi. Hän puolusti köyhiä ja korosti tasa-arvoisuutta opiskelussa, ja Hillelin ajalla oppineisuuden tavoittelusta alkoi tulla juutalaisille tapa palvella Jumalaa. Hillelin aikana myös rabbien arvovalta ja asema vahvistuivat merkittävästi juutalaisuudessa.[1]

Hilleliä pidettiin paitsi suurena oppineena, joka sitoutui aina Tooraan, myös esikuvana kärsivällisyydessä ja nöyryydessä. Hillelin tunnettu juutalaisuuden määritelmä oli: ”Älä tee muille sitä, mikä sinusta on pahaa; kaikki muu on kommentaaria.”[1]

Hillelin seuraajat jatkoivat Palestiinan juutalaisyhteisön patriarkan asemassa aina 400-luvulle jaa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Smart, Ninian: Uskontojen maailma, s. 259. Otava, 2005. ISBN 951-1-18137-8.