Hiihtosauva

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puiset hiihtosauvat 1950-luvulta

Hiihtosauvat eli suksisauvat (tunnetaan myös joillakin murrealueilla keppinä tai porkkina) ovat pari kädessä pidettäviä hiihtämisen apuvälineitä, joita käytetään tasapainon hallintaan ja vauhdin antamiseen. Sauvan toisessa päässä on terävä kovametallikärki, joka pureutuu jäähän ja sen yläpuolella sompa eli kerkkä, tai suovero, joka estää sauvaa painumasta syvälle lumeen. Ennen sompa tehtiin rottinkirenkaasta (Calameae-palmujen sukua), joka oli kiinnitetty säteettäisesti nahkahihoilla sauvaan. Nyt sommat ovat polyeteenimuovivalua, joihin piikkiosa on integroitu. Porkka oli kauan sitten hiihtosauvan päässä somman tilalla oleva pahkasta tehty kuppimainen kappale, jota käytettiin metsästyksessä. Nykyisin porkkana pidetään nuottakalastuvälinettä, jossa sauvaan kiinniteltyllä kuppimaisella osalla tarvotaan ilmakuplia veteen, että kalat pysysisivät pyydystä nostettaessa sen perukoilla. Kainuussa porkka oli maidonsekoitus sauva. Suksisauvan varren toisessa päässä on kahva, joka ennen oli nahkaa, nykyisin muovia. Kahvaa on yleensä hieman muotoiltu eteenpäin taipuvaksi ja siinä on usein korkkipinta. Kahvaan kuuluu säädettävä rannehihnalenkki, tai ns. hansikas-hihna, joka kiinnittyy ranteen ympäri kätevästi tarranauhalla. Kahva ja sompa on kiinnitetty sauvaputkeen kuumaliimalla ja ne ovat vaihdettavia osia. Nykyisin sauvaputki valmistetaan hiilikuidusta, lasikuidusta tai niiden yhdistelmästä, tai myös alumiinista. Aiemmin materiaalina oli puu, vaneri ja sotien jälkeen aina jonnekin 1970-luvulle asti yleensä bambu (Pseudosasa amabilis, Tonkin Cane, Tea Stick Bamboo). Samaa bambumateriaalia käytettiin ennen myös hyppyseipäissä ja onkivavoissa. Sauvojen valmistuksessa ja suunnittelussa pyritään alhaiseen painoon, riittävään jäykkyyteen ja kestävyteen, vähäiseen ilmanvastukseen ja hyvään ergonomiaan.

FIS:n spesifikaatiot rajoittavat maastohiihtokipailuissa sauvan sallitun pituuden välille vyötärö - hiihtäjän pituus-10 cm. Molempien sauvojen tulee olla saman pituiset ja hiihtäjällä sauvat molempiin käsiin. Sauva ei saa olla teleskooppinen, eikä sen pituus saa muuttua, mutta sauvat saavat olla rakenteeltaan epäsymmetriset (o./v.).

Eri hiihtotyyleille ja -lajeille on omanlaisensa sauvat, joiden sopiva pituus riippuu hiihtäjän pituudesta ja hiihtolajista.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]