Herman Sundwall
Herman Samuel Sundwall (17. marraskuuta 1892 Tammisaari – 29. tammikuuta 1985)[1] oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Tulikasteensa hän sai Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan komppanianpäällikkönä Valkoisen armeijan värvätyissä krenatöörijoukoissa.
Perhe ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sundwallin vanhennat olivat filosofian maisteri, seminaarinjohtaja Fredrik Vilhelm Sundwall ja Fanny Augusta Sjöman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Karin Valborg Heikelin kanssa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta vuonna 1912 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1913–1915 Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysismatemaattisella osastolla ja lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hän suoritti lääketieteen alkututkinnon vuonna 1914. Sotilaskoulutusta hän sai Sotakorkeakoulun komentajakurssilla vuosina 1929–1930.[2][3]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sundwall liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 9. maaliskuuta 1915 ja sijoitettiin 2. komppaniaan. Myöhemmin hänet siirrettiin 27. Jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella sekä Aa-joella.[2][3]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sundwall astui Suomen armeijan palvelukseen Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana yliluutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan komppanianpäälliköksi 2. Krenatöörirykmentin III Seinäjoen pataljoonan 1. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Länkipohjassa, missä hän haavoittui pahasti 16. maaliskuuta 1918. [2][3]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sundwall komennettiin sisällissodan jälkeen 22. heinäkuuta 1918 alkaen Suomen senaatin sota-asiaintoimituskunnan yleiseen sota-asiainosastoon, josta hänet määrättiin 21. lokakuuta 1918 alkaen komppanianpäälliköksi Suomen valkoisen kaartin 3. komppaniaan. Hän erosi armeijasta 5. tammikuuta 1919, mutta astui uudelleen palvelukseen jo 31. heinäkuuta 1919, jolloin hänet määrättiin patteriston komentajaksi Hyökkäysvaunurykmentin II patteristoon. Patteriston komentajan tehtävistä Sundwall siirtyi rykmentin talouspäälliköksi 1. toukokuuta 1920, mutta palasi patteriston komentajaksi 1. toukokuuta 1921 alkaen I patteristoon. Hän erosi toistamiseen armeijasta 25. elokuuta 1922. Hänet nimitettiin 1. lokakuuta 1922 alkaen Uudenmaan läänin III kutsuntapiirin päälliköksi ja 1. heinäkuuta 1923 alkaen Uudenmaan kutsuntapiirin päälliköksi. Myöhemmin hänet nimitettiin 10. syyskuuta 1924 alkaen pataljoonan komentajaksi Suomen valkoisen kaartin Vöyrin pataljoonaan, josta hänet siirrettiin 28. huhtikuuta 1927 alkaen komppanianpäälliköksi Porin rykmenttiin. Porin rykmentistä hänet komennettiin ja samalla siirrettiin 26. helmikuuta 1928 alkaen Erillisen hyökkäysvaunukomppanian päälliköksi. Hyökkäysvaunukomppaniasta hänet siirrettiin 18. syyskuuta 1930 alkaen päälliköksi Uudenmaan kutsuntapiiriin, josta hänet komennettiin 15. helmikuuta 1932 ja siirrettiin 1. tammikuuta 1933 alkaen Helsingin sotilaspiirin päälliköksi. Kolmannen kerran hän erosi armeijasta 24. heinäkuuta 1935 ja työskenteli sen jälkeen ylimääräisenä virkamiehenä Puolustusministeriössä. Hänet nimitettiin 11. syyskuuta 1937 kutsuntalaitoksen keskuslautakunnan puheenjohtajaksi, jossa tehtävässä hän toimi vuodet 1937–1951.[2][3]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sundwall toimi talvisodan aikana Kutsuntalaitoksen keskuslautakunnan puheenjohtajana. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Helsingin suojeluskuntapiirin komentajan apulaiseksi missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1942 saakka, jolloin hän siirtyi Kutsunta-asioiden tarkastajaksi Päämajaan. Päämajasta hänet siirrettiin vuonna 1944 Kotijoukkojen esikuntaan ja edelleen samana vuonna komentajan apulaiseksi Helsingin suojeluskuntapiiriin. Sotien jälkeen Sundwall jatkoi edelleen Kutsuntalaitoksen keskuslautakunnan puheenjohtajana. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1951.[3]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.