Henrik VII Luxemburgilainen
Henrik VII Luxemburgilainen (saks. Heinrich VII) ; (n. 1269/1274 Valenciennes, Hainaut, nyk. Belgia — 24. elokuuta 1313 Buonconvento, Siena, Italia) oli Luxemburgin kreivi, Saksan kuningas vuodesta 1308 lähtien sekä Italian kuningas ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari vuosina 1312–1313.[1]
Suku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Henrikin vanhemmat olivat Luxemburgin kreivi Henrik VI (n. 1240–1288) ja Beatrice d'Avesnes (k. 1321). Hän oli viidestä lapsesta vanhin.
Hän seurasi isäänsä Luxemburgin kreivinä vuonna 1288. Hänet valittiin Saksan kuninkaaksi marraskuussa 1308 Frankfurt am Mainissa ja kruunattiin puolisonsa Margaret Brabantilaisen kanssa Aachenin tuomiokirkossa 6. tammikuuta 1309, jolloin hänestä tuli Luxemburg-suvun ensimmäinen Saksan kuningas.
Hallitsija
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Henrik pyrki palauttamaan keisarikuntansa loistokkuuden valtaamalla hajaantuneen Italian. Dante Alighieri tuki ajatusta ja muun muassa mainitsi hänet Jumalaisen näytelmän Paratiisi-osassa.
Hän vahvisti Luxemburg-sukunsa asemaa hankkimalla pojalleen Böömin kuninkaan valtaistuimen. Vastineeksi keisarikunnan avusta lankonsa Kärntenin herttua Henrikiä vastaan, Böömin 14-vuotias kruununperijä, Přemysl-uvun prinsessa Elisabet tarjoutui puolisoksi Henrikin pojalle Juhana Luxemburgilaiselle. Avioliiton solmimisen jälkeen Speyerin tuomiokirkossa 30. elokuuta 1310 aviopari lähti Böömiin saksalais-böömiläisen armeijan kanssa, joka valloitti Prahan 19. joulukuuta 1310 ja asetti Juhanan Böömin kuninkaaksi.[1]
Henrik kuitenkin epäonnistui yrityksessään sitoa Italia lujasti Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan.[1] Henrik aloitti sotaretken Italiaan ja kävi sotaa muun muassa Napolin kuningas Robertia vastaan. Tänä aikana paavi Klemens V kruunasi hänet keisariksi ja Italian kuninkaaksi. Valloitus jäi kuitenkin kesken ja yhdistetyt alueet hajosivat hänen kuolemansa jälkeen.
Henrik matkasi joukkoineen Italiaan ja otti Lombardian rautakruunun haltuunsa Milanossa tammikuussa 1311. Piemonten ja Lombardian kaupungit alistuivat hänelle, ja hänen julistamansa rauhan ja puolueettoman oikeudenmukaisuuden ohjelman mukaisesti hän sovitti sotivat osapuolet ja palautti maanpakolaiset koteihinsa. Mutta koska useimmat heistä olivat keisarikunnan kannattajia, firenzeläisten ja heidän guelfiläisten keisarikunnan vastaisten liittolaistensa keskuudessa Toscanassa ja Romagnassa heräsi epäluuloa ja tyytymättömyyttä. Levottomuudet puhkesivat helmikuussa 1311 ja johtivat Brescian kapinaan toukokuussa 1311, jota Henrik ei joukkoineen onnistunut kukistamaan ennen syyskuuta.[1]
Elokuussa Henrik lähti joukkoineen Roomasta sotaretkelle Toscanan guelfijoukkoja vastaan. Vaikka hän alisti useita Toscanan kaupunkeja, hän ei onnistunut valloittamaan Firenzen tasavaltaa, Toscanan johtavaa guelfikaupunkia. Vietettyään jonkin aikaa Pisassa, joka oli hänen asialleen suotuisa, hän lähti joukkoineen kaupungista elokuussa 1313 sotaretkelle Napolin kuningaskuntaa vastaan.[1]
Epäonnistuneen yrityksen jälkeen valloittaa Sienan kaupunki Henrik Luxemburgilainen sairastui matkalla malaria kuumeeseen ja kuoli 38-vuotiaana elokuun 1313 lopulla lähellä Sienaa. Hänet on haudattu Pisan katedraaliin.[1][2]
Avioliitto ja jälkeläiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Henrik avioitui Tervurenissa heinäkuussa 1292 Brabantin herttuatar Margaretan (1276–1311) kanssa, joka oli Brabantin herttua Johannes I:n (1252/1253–1294) ja Flanderin herttuatar Margaretan vanhin tytär.
Heille syntyi kolme lasta:
- Juhana Luxemburgilainen Sokea (1296–1346), avioitui 1310 Böömin kuningas Venceslaus II:n ja Judith (Guta) von Habsburgin tyttären ja perijättären, prinsessa Elisabet Böömiläisen (1292–1330) kanssa ja hänestä tuli Böömin kuningas.
- Maria Luxemburgilainen (1304–1324), avioitui 1322 Ranskan kuningas Kaarle IV:n kanssa; heille syntyi kaksi pieninä kuollutta lasta, joista toisen ennenaikaiseen synnytykseen kuningatar Marie kuoli noin 20-vuotiaana.
- Beatrix Luxemburgilainen (n. 1306–1319), avioitui 1318 Unkarin kuningas Kaarle Robertin kanssa; heille syntyi kuolleena syntynyt lapsi, jonka synnytykseen kuningatar Beatrix kuoli noin 14-vuotiaana.
Jälkimaine
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Henrik VII:n hauta avattiin ja tutkittiin uudelleen vuonna 2013, 700 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Jäännökset oli kääritty 3 metriä pitkään suorakaiteen muotoiseen värikkääseen kuviosilkkiseen käärinliinaan, jota vuoden 1921 tutkimuksessa kuvailtiin "hienoista langoista kudotuksi käärinliinaksi". Se otettiin arkusta analyysia varten ja siirrettiin myöhemmin näytteille Opera del Duomon museoon.[3][2]
Luuranko koottiin uudelleen, ja sen analyysi johti arvioon, että Henrik VII oli eläessään 1,78 metriä pitkä.[3] Luita tutkittiin myös röntgendiffraktiolla, infrapunaspektroskopialla ja pyyhkäisyelektronimikroskopialla keskiaikaisten hautaamiskäytäntöjen tutkimiseksi.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 6 Henry VII | German King, Holy Roman Emperor | Britannica Encyclopedia Britannica. Viitattu 24.6.2026. (englanniksi)
- 1 2 3 Medieval Histories: Magnificent Silk Medieval Histories. 25.10.2013. Viitattu 24.6.2026. (englanniksi)
- 1 2 Redazione Web: A medieval treasure in the tomb of Enrico VII old.unipi.it. 19.5.2014. Viitattu 24.6.2026.
- ↑ Scorrano, Gabriele & Mazzuca, Claudia & Valentini, Federica & Scano, Giuseppina & Buccolieri, Alessandro & Giancane, Gabriele & Manno, Daniela & Valli, Ludovico & Mallegni, Francesco & Serra, Antonio (2017). "The tale of Henry VII: a multidisciplinary approach to determining the post-mortem practice". Archaeological and Anthropological Sciences. 9 (6): 1215–1222. Bibcode:2017ArAnS...9.1215S. doi:10.1007/s12520-016-0321-4. S2CID 163989438.
- Otavan Iso Tietosanakirja III. (Palsta 630) Otava, 1962.
 |
Edeltäjä: Albrekt I Itävaltalainen |
Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsija 1308–1313 |
Seuraaja: Fredrik III Kaunis |
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
