Henrik II Pyhä
Henrik II Pyhä (6. toukokuuta 973 tai 978 Bad Abbach tai Hildesheim – 13. heinäkuuta 1024 Grona) oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari vuosina 1002–1024. Sitä ennen hän oli vuodesta 995 Baijerin herttua nimellä Henrik IV. Hän oli saksilaisen suvun viimeinen hallitsija. [1]
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henrik II oli Otto Suuren nuoremman veljen, Baijerin herttuan Henrik I:n pojan, herttua Henrik II Toraisan (Heinrich der Zänker) ja Burgundin kuninkaan Konradin tyttären Giselan vanhin poika. Nuoruutensa Henrik vietti Hildesheimissa, jossa hän sai katedraalikoulussa hengellisen peruskoulutuksen. Hän jatkoi opintoja Regensburgissa piispa Wolfgangin johdolla. Henrik ehti hallita Baijeria isänsä kanssahallitsijana muutaman vuoden ennen tämän kuolemaa, jonka jälkeen Baijerin aatelisto valitsi Henrikin Baijerin herttuaksi Henrik IV -nimisenä.
Noin vuonna 1000 Henrik avioitui Luxemburgin kreivin Sigfridin tyttären Kunigunden kanssa. Avioliitto oli Henrikille erittäin hyödyllinen, sillä näin hän pääsi valtakunnan merkittävimpään sukuun.
Saksan kuninkaaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keisari Otto III kuoli Italiassa lapsettomana, jolloin Henrik hänen pikkuserkkunaan oli lähin perillinen. Kuningas valittiin kuitenkin vaalikokouksessa. Siinä oli äänioikeus ylimmällä aatelistolla ja ensi kertaa myös kirkollisilla ylimyksillä.[1] Vaimonsa suvun ja saksilaisten kannattajiensa avulla Henrik valittiin Saksan kuninkaaksi Mainzissa 7. kesäkuuta 1002. Kuninkaaksi kruunaamisen suoritti arkkipiispa Willigis.
Heti kruunajaisten jälkeen Henrik II teki vanhan, jo pitkään unohduksessa olleen merovingiläisen tavan mukaan, puoli vuotta kestäneen kiertomatkan valtakunnassaan: Thüringeniin, Saksiin, Schwabeniin, Baijeriin ja Lothringeniin. Jo matkansa alussa hän joutui välienselvittelyyn kruunua tavoitelleen Schwabenin herttuan Hermann II:n kanssa. Padebornissa hän kruunasi vaimonsa kuningattareksi, Merseburgissa Saksin lääninherrat vannoivat uskollisuutta uudelle kuninkaalle, Duisburgissa Lothringenin papisto otti vastaan uuden kuninkaan. Aachenissa hänen kuninkuutensa sai viimesilauksen hänen istuuduttuaan Kaarle Suuren valtaistuimelle.
Henrik II tarvitsi myös Italian kuninkaan arvon. Veronan piispa Otbert kutsui Henrik II Italiaan. Hän teki ensin vuonna 1004 sotaretken Pohjois-Italiaan, jossa Ivrean maakreivi Arduin oli Otto III:n kuoltua julistautunut Lombardian kuninkaaksi merkittävien piispojen tuella. Sotaretken aikana Henrik II kruunattiin Paviassa 14. toukokuuta 1004 Lombardian kuninkaaksi (Rex Langobardorum). Keisarin kruunua Henrik ei vielä saavuttanut, sillä paavi Johannes XVIII oli hänen tiukka vastustajansa. Vuoden lopussa Henrik palasi pohjoiseen.[1]
Puolan sotaretket[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henrikin hallitustoimissa oli sama ristiriita kuin hänen edeltäjällään: kiihkeä uskonnollisuus ja toisaalta kuoleman ja hävityksen aiheuttaminen sotarekillä.[1]
Vuosien 1004 ja 1018 välillä Henrik II teki kolme pitkää sotaretkeä Puolan herttuaa Boleslawia vastaan. Boleslaw oli 25. kesäkuuta 1002 käynyt vakuuttamassa uskollisuuttaan juuri valitulle kuningas Henrik II:lle Merseburgissa. Heidän välilleen tuli kuitenkin kiistaa Thüringenin herttuan Ekkehardin, Boleslawin velipuolen, kuoltua. Boleslaw joutui attentaattiin, jossa lukuisia hänen seurueensa puolalaisia sai surmansa. Boleslaw väitti Henrik II:n järjestäneen väijytyksen. Kiista eskaloitui sodaksi.
Boleslawin oli äitinsä kautta perinyt Böömin, mikä teki Puolasta Itämereltä Karpaateille ulottuvan valtion, joka alkoi kilpailla Henrik II:n valtakunnan kanssa. Henrik II suuntasikin ensimmäisen sotaretkensä Prahaan, josta Boleslaw oli kuitenkin ehtinyt jo poistua. Böömin herttua vahvisti vasallisuhteensa Henrik II:een.
Elokuussa 1005 Henrik II lähti uudelle sotaretkelle Magdeburgista Elben ylitse kohti itää edeten Oderille ja Poseniin, jossa Henrik II ja Boleslaw solmivat sittemmin rauhan.
Vuonna 1007 Henrik II irtisanoi rauhansopimuksen, minkä seurauksena Boleslaw ryösti Magdeburgin ja tappoi ja vangitsi sen väestön. Vihollisuudet saatiin ratkaistuksi vuonna 1013 Merseburgin rauhassa, jossa Boleslaw tunnusti Henrik II:n lääninherrakseen, vastapalvelukseksi hän sai pitää läänityksenään Meissenin ja osia Ostmarkista.
Keisariksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toisin kuin Henrik II:n edeltäjät Otto II ja Otto III, hän keskittyi hallinnossaan enemmän Alppien pohjoispuolisten alueitten asioihin, eikä hän vaikuttanut edeltäjiensä lailla paavin valintaan, mikä oli nyt lähes täysin italialaisen aateliston käsissä. Paavi Benedictus VIII:n valinta vuonna 1012 oli hajottanut Italian aateliston rivejä, ja uusi paavi suhtautui Henrik II:een suopeasti. Henrik II perusti Bambergin hiippakunnan ja Benediktus VIII vahvisti perustamisen ja tarjosi samalla keisarin arvoa Henrikille.
Henrik II saapui helmikuussa 1013 Roomaan, jossa hänet otettiin juhlallisesti vastaan ja kruunattiin Pietarinkirkossa 14. helmikuuta 1013 keisariksi yhdessä puolisonsa kanssa.[1]
Neljäs sotaretki Boleslawia vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keisariksi kruunauksen jälkeen Henrik II aloitti neljännen sotaretkensä Boleslawia vastaan. Henrik II oli pyytänyt vasalliltaan tukea Rooman-matkalleen, mutta Boleslaw ei ollut sitä antanut, koska ei pitänyt ajatuksesta kruunata Henrik II:n keisariksi. Lisäksi jännitystä heidän välilleen oli aiheuttanut skisma Kiovan kruununperimyksestä. Vuonna 1015 Henrik II varusti suuren armeijan ja ylitti Oderin yhdessä Saksin herttuan Bernhard von Sachsenin ja Böömin ruhtinaan Udalrich Süden armeijoiden kanssa. Taistelut olivat kovia ja aiheuttivat puolalaisille suuria tappioita, mutta saksalaisten tappiot olivat myös niin suuria, että Henrik II:n oli vedettävä armeijansa 1016 takaisin Merseburgiin. Vuonna 1017 Henrik II teki viimeisen yrityksen kukistaa Boleslawin. Keisarilliset joukot saivat Puolan armeijan ajettua Niemczan linnaan, jota ne alkoivat piirittää, mutta piiritys epäonnistui saksalaisjoukkojen keskuudessa raivonneen taudin takia. Henrik II vetäytyi jälleen Merseburgiin.
Keisari Henkrik II solmi 30. tammikuuta 1018 Bautzen rauhan Puolan herttuan, myöhemmin kuninkaan, Boleslaw Chrobryn kanssa. Hän joutui tunnustamaan Puolan tasavertaiseksi kumppaniksi ja luovuttamaan Boleslawille läänityksenä Lausitzin ja Milzenerlandin.
Suhteet Bysanttiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henrikin kruunaaminen keisariksi toi väistämättä vaikeuksia suhteissa Bysanttiin, joka piti hallussaan Etelä-Italiaa. Bysantin keisari Basileios II rakensi linnoja ja linnoituksia Etelä-Italiaan vahvistaakseen Bysantin vaatimuksia alueesta. Paavin pyynnöstä Henrik II teki vuonna 1021 sotaretken Pohjois-Apuliaan, jossa hän piiritti Bysantin vahvaa Troian linnaketta. Piiritys ei tuottanut tuloksia, ja Henrik joutui vetäytymään, mutta Bysanttikaan ei pystynyt hyödyntämään Henrik II:n vetäytymistä, koska keisari Basileios II kuoli jo 1025 ja hänen suunnitelmansa Etelä-Italian suhteen kariutuivat.
Henrik II:n kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henrik II kuoli Göttingenissä sijainneessa palatsissaan Pfalz Gronassa vuosia vaivanneisiin munuaiskiviongelmiin. Hänet haudattiin Bambergin tuomiokirkkoon. Henrik II:n avioliitto oli lapseton, mikä aiheutti jälleen kuninkaan- ja keisarinkruunuun kohdistuneen valtakamppailun.
Henrik II hallitsijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henrik II oli reaalipoliitikko, joka jatkoi edeltäjänsä Otto III viitoittamalla tiellä rakentaen keisarikuntaa, joka koostui sekä saksalaisesta että italialaisesta osasta. Itään tehtyjen sotaretkien kohteena oli puolalaisten lisäksi pakanalliset lutizenit, jotka Henrik II yritti saada kristillisen kirkon pariin. Idänpolitiikassa Henrik II ajoi vahvistuvan Puolan pysyttämistä keisarin vasallina.
Henrik II:n kirkkopolitiikalle oli olennaista vahva luostareiden tukeminen ja uusien perustaminen. Se ei ollut pelkkää hurskaan hallitsijan hyväntahtoista toimintaa, vaan taustalla oli pyrkimys saada tukea keisariudelle vaikutusvaltaisilta kirkkoruhtinailta ja päästä itse vaikuttamaan kirkkopolitiikkaan. Vuonna 1146 paavi Eugenius III julisti Henrik II:n pyhimykseksi kiitoksena länsislaavien käännyttämisestä ja Bambergin hiippakunnan perustamisesta. Henrik II:n puoliso Kunigunde julistettiin pyhäksi vuonna 1200.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Henrik II Pyhä Wikimedia Commonsissa
 |
Edeltäjä: Otto III |
Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsija 1014–1024 |
Seuraaja: Konrad II |
| ||||||||||||||||||||||||||
