Siirry sisältöön

Henriette d’Angeville

Wikipediasta
Henriette d’Angeville
Henriette d’Angeville
Henriette d’Angeville
Henkilötiedot
Syntynyt10. maaliskuuta 1794
Semur-en-Auxois, Ranska
Kuollut13. tammikuuta 1871
Lausanne, Sveitsi

Henriette d’Angeville (10. maaliskuuta 179413. tammikuuta 1871) oli historiaa tehnyt vuorikiipeilijä. Hän oli toinen nainen, joka kiipesi Mont Blancille, ja ensimmäinen nainen joka kiipesi sinne omin jaloin ilman avustajaa. Tällä tarkoitetaan, että hänelle osoitettiin oikea reitti, mutta häntä ei autettu vaikeimpien kohtien yli esimerkiksi kantamalla, kuten huipulle ensimmäiseksi päässyttä naista kannettiin.[1]

Henriette d’Angeville syntyi ranskalaiseen aristokraattiseen sukuun. Ranskan vallankumouksen jälkeen hänen isänsä vangittiin ja isoisänsä mestattiin giljotiinilla.[1][2]

D’Angeville kiipesi Mont Blancille vuonna 1838 ollessaan 44-vuotias. Hän oli ajatellut Mont Blancille kiipeämistä jo yli kymmenen vuoden ajan. Mont Blancille oli kiivetty ensimmäisen kerran 52 vuotta aiemmin. Moni oli yrittänyt valloittaa vuorenhuippua senkin jälkeen, mutta kaikki eivät siihen kyenneet ja ajoittain matkalle kuoli ihmisiä, yleensä kiipeilyohjaajia. D’Angeville suunnitteli ja aloitti retkensä kuukauden kuluttua päätöksen tehtyään.[1][2]

D’Angevillellä oli mukanaan kuusi kiipeilyopasta ja kuusi portieeria. Hänen kiipeilyvarustuksensa herätti huomiota. Hänen kiipeilyvaatteensa painoivat seitsemän kiloa. Kiipeilyvarustuksiin kuului muun muassa höyhenpuuhka, peili jotta hän voisi oikaista hattunsa, pieni viuhka itsensä viilentämiseen, isompi viuhka jolla muut voisivat viilentää häntä, kolme kiloa suklaata, 24 valmistettua kanaa, kaksi lampaanjalkaa ja vasikankylkeä, viiniä sekä kirjekyyhky.[1][3]

Huipulle päästyään ja palattuaan Chamonix’hin d’Angevillelle järjestettiin juhlat. Juhliin osallistui myös Marie Paradis, paikallinen talonpoikaisnainen, joka oli ensimmäinen huipulla käynyt nainen.[1][2][3]

D’Angeville jatkoi vuorikiipeilyä 69-vuotiaaksi asti, valloittaen vielä 21 vuorenhuippua. Hän ei mennyt koskaan naimisiin.[1][2][3]

D’Angeville on sittemmin inspiroinut naisia vuorikiipeilyn pariin. Lise Wortley, (tunnettu myös nimellä Woman with Altitude) on päättänyt toisintaa d’Angevillen kuuluisan matkan Mont Blancille 1800-luvun vaatetuksessa.[4][5]

  1. a b c d e f The First Woman to Summit Mont Blanc: Henriette d' Angeville or Marie Paradis? HubPages. 5.6.2024. Viitattu 7.3.2025. (englanniksi)
  2. a b c d d'Angeville, Henriette (1795–1871) www.encyclopedia.com. Encyclopedia.com. Viitattu 8.3.2025.
  3. a b c Angela Benavides: A Ladies' Tale: The First Women up Mont Blanc Explorersweb. 8.3.2021. Viitattu 8.3.2025.
  4. Hold my spritzer – Henriette D’Angeville climbs Mont Blanc with 18 Bottles of wine Miles to Go.. 15.5.2024. Viitattu 8.3.2025. (englanniksi)
  5. Woman with Altitude Woman with Altitude. Viitattu 8.3.2025. (englanniksi)