Henri Désiré Landru
Henri Désiré Landru (12. huhtikuuta 1869 Pariisi, Ranskan toinen keisarikunta – 25. helmikuuta 1922 Versailles, Ranskan kolmas tasavalta) oli ranskalainen tuomittu huijari ja sarjamurhaaja, "Ranskan ritari Siniparta", joka muistetaan varakkaiden leskirouvien viettelemisestä ja murhaamisesta.[1][2] Uhreja tunnistettiin varmuudella 11, mutta heitä on saattanut olla jopa 72 lisää.[1]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Henri Landru syntyi pariisilaiseen työläisperheeseen, hänen isänsä Julien Landru oli uunimies ja myöhemmin tehtaanjohtaja ja äitinsä Flore Henriquel oli ompelijatar. Henri kävi École des Frérès katolista koulua, jossa häntä pidettiin tunnollisena ja suhteellisen älykkäänä oppilaana sen jälkeen mekaanikko-koulua ja oli töissä lyhyesti arkkitehtitoimistossa. Hän suoritti pakollisen nelivuotisen asepalveluksensa vuodesta 1889 lähtien Ranskan armeijassa edeten aliupseeriksi, meni naimisiin vuonna 1893 serkkunsa Marie-Catherine Remyn kanssa, jonka kanssa hänellä oli jo parivuotias lapsi ja ryhtyi sen jälkeen pikkuliikemieheksi. Hän kokeili onneaan rikollisena vuodesta 1900 lähtien ja toimeenpani pieniä huijauksia, joista oli vuodesta 1904 lähtien vankilassa seitsemään otteeseen.[1][2]
Vankilassa ollessaan hän pisti lilleläiseen sanomalehteen seuranhakuilmoituksen, jonka avulla hän huijasi vuonna 1909 40-vuotiaalta leskirouvalta 15 000 frangia ja sai kolme vuotta vankeutta. Vapauduttuaan hän huijasi vuonna 1913-1914 yhteensä 35 000 frangia useilta sijoittajilta kuvitteellisen autotehtaan perustamista varten. Landru tuomittiin heinäkuussa 1914 tästä petoksesta neljäksi vuodeksi pakkotyöhön ja elinkautiseen maanpakoon Ranskan vankilaan Uudessa-Kaledoniassa Tyynellämerellä. Hän kuitenkin onnistui pakenemaan ensimmäisen maailmansodan mobilisaation aiheuttaman kaaoksen vuoksi ennen karkotustaan ja asui kymmenillä eri salanimillä yli kymmenessä eri osoitteessa Pariisissa.[1]
Avioliitosta syntyi neljä lasta vuoteen 1900 mennessä,[1] liitto päättyi asumuseroon. Hänellä oli kahden vuoden ajan myös rakastajatar Fernande Segret, joka oikeudessa vakuutti Landrun todella rakastavan häntä ja aikovan mennä naimisiin hänen kanssaan.[1]
Murhat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1914 Landru alkoi julkaista pariisilaisissa sanomalehdissä yksipalstaisia kontakti-ilmoituksia. Hän esiintyi tavallisesti vakavaraisena keski-ikäisenä kahden lapsen isänä ja leskimiehenä joka halusi tavata leskirouvia "vakavin aikomuksin". Koska ensimmäinen maailmansota oli syttynyt ja rintamalla kaatui paljon ranskalaisia miehiä, kotirintamalla oli runsaasti leskiä Landrun huijattavaksi. Hän lajitteli saamansa sadat vastaukset huolellisesti eri pinoihin. Tavattuaan lupaavan, rikkaan leskirouvan Landru pyrki viettelemään tämän ja pääsemään käsiksi tämän varallisuuteen. Ensimmäiset neljä uhria surmattiin joulukuussa 1914 vuokratussa Villa Ermitagessa Vernouillet´ssa, 35 km Pariisista luoteeseen. Naapurit valittivat mustasta pahanhajuisesta savusta ja tulivat epäluuloisiksi.[1][2]
Tämän jälkeen Landru vuokrasi joulukuussa 1915 noin 60 km Pariisin eteläpuolella Gambais'ssa (Yvelines) sijaitsevan Villa Triciin (lempinimeltään L'Érmitage), johon hän vei naiset ostaen itselleen meno-paluulipun ja vieraalleen vain menolipun.[1] Hän oli hankkinut heti muutettuaan taloon uuden, suuren lieden keittiöön sekä ison määrän koksia. Onnistuttuaan tässä hän tappoi naisen todennäköisimmin kuristamalla ja poltti tämän pilkotun ruumiin uunissaan. Vaikka lähin talo oli 300 metrin päässä, naapurit valittivat mustasta, pahanhajuisesta savusta.[2]
Vuosina 1914–1918 välillä Landrun uhriksi joutui kymmenen leskeä sekä yhden naisen teini-ikäinen poika.[1] Hän vaihtoi henkilöllisyyttään niin usein, että virkavalta ei kyennyt pääsemään hänen jäljilleen, ja hänen uhrinsa merkittiin kadonneiksi poliisin kirjoihin. Huhtikuun 12. päivä 1919 Landru viimein vangittiin, kun kahden hänen uhrinsa itsepintaiset sisaret onnistuivat johdattamaan poliisit hänen jäljilleen.[1]
Tammikuussa 1919 Anna Collombin sisar Victorine Pellat yritti paikantaa kadonneen sisarensa liikkeitä. Hän kirjoitti Gambaisin pormestarille ja pyysi apua sisarensa löytämiseksi, ja pormestari käski hänen ottaa yhteyttä Célestine Buissonin sisareen Marie Lacosteen, joka myös oli kadonnut vierailullaan Villa Érmitagessa. Naiset tapasivat ja alkoivat vertailla keskenään tietojaan. Poliisi suoritti etsintöjä huvilassa ja antoi pian pidätysmääräyksen miehestä, jonka kuvaus sopi Henri Désire Landruun. Marie Lacoste tunnisti Landrun Rue de Rivolilla Pariisissa ostoksilla tämän 27-vuotiaan rakastajattaren Fernande Segretin kanssa. Rouva Lacoste ilmoitti poliisille, ja Landru pidätettiin Rue de Rochecouartin osoitteessa 12. huhtikuuta 1919. Hänen taskussaan oli mustakantinen irtolehtinen muistikirja, jonka hän yritti pitää itsellään. Kävi ilmi että se sisälsi muistiinpanoja hänen yhdestätoista uhristaan.
Kiinnijääminen ja rikostutkinta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aluksi Landrua syytettiin ainoastaan kavalluksesta. Hän ei suostunut puhumaan poliiseille, eikä hänen uhriensa ruumiita pitkällisistä etsinnöistä huolimatta löydetty. Todisteita, jotka osoittaisivat Landrun kiistattoman syyllisyyden, ei koskaan löydetty. Poliisi löysi kuitenkin palaneita ihmisen luunpalasia ja naisten vaatteiden palasia lehtikasan alta Landrun vajasta sekä lieden tuhkasta. Vaikka tämä materiaali oli erittäin raskauttavaa, sitä ei voitu yhdistää suoraan naisiin, joiden tappamisesta häntä syytettiin Gambaisissa.[1]
Mutta tärkein johtolanka oli hänen muistikirjansa, johon hän oli omille riveilleen merkinnyt kymmenen kadonneen naisen ja yhden 17-vuotiaan nuoren miehen nimet sekä tarkat muistiinpanot ajoista, paikoista sekä kellonajoista, jolloin hän tapasi, vei joitakin heistä mukanaan tai ehkä murhasi[1] sekä myös sahojen määrän, joita hän oli ostanut.[2]
Tämän lisäksi poliisi löysi joidenkin naisten omaisuutta Landrun vuokraamasta autotallista Clichyssä, kuten henkilöllisyystodistuksia, peruukkeja, hiuspinnejä ja kenkiä. Hänen nähtiin myös nostavan rahaa naisten tileiltä, ja joissakin tapauksissa hänen vaimonsa esiintyi kahtena kadonneista naisista väärentämällä näiden allekirjoitukset.[1]
Myös silminnäkijöiden todistuksia oli olemassa, mutta juuri tässä asiassa asiat menivät pieleen. ”Lääkäri Jean Monteilhet'n antaman todistuksen ongelma”, sanoo Landrusta vuonna 2018 kirjan kirjoittanut Richard Tomlinson, ”on se, että tämä tapaus sattuu suoraan Landrun nimiluettelossa olleen kahden [naisten] katoamisen välille. ”Monteilhet'n todistukset eivät yksinkertaisesti sovi listan aikajärjestykseen”, hän sanoo.[1]
Poliisitutkinnassa oli selvinnyt, että Landru oli ottanut yhteyttä 283 naiseen, joista useimmat "yksinäisten sydämien" ilmoitusten kautta, mutta ensimmäisen maailmansodan aiheuttaman kaaoksen ja ahdistuksen ilmapiirin sekä poliisivoimien yleisen työvoimapulan vuoksi kymmenien naisten olinpaikka pysyi tuntemattomana.[1] "Poliisi ei jäljittänyt kaikkia naisia. Landrun autotallissa säilyttämät tiedostot ja Pariisin poliisiarkiston tiedot osoittavat varsin selvästi, että he eivät jäljittäneet 72 naista", elämäkerturi Tomlinson sanoo. "Se ei tarkoita, että Landru tappoi nuo 72 naista, mutta se tarkoittaa, että poliisi ei tehnyt perusteellista tutkintaa."[1]
Uhrit, ikä kadotessa:
- Jeanne Cuchet (39)
- André Cuchet (17), edellisen poika
- Thérèse Laborde-Line (46)
- Marie-Angélique Guillin (52)
- Berthe Héon (55)
- Anna Collomb (44)
- Andrée Babelay (19)
- Célestine Buisson (47)
- Louise Jaume (38)
- Anne-Marie Pascal (37)
- Marie-Thérèse Marchadier (37)
Poliisi sai haltuunsa Landrun muistiinpanoja, joihin tämä oli listannut uhriensa nimiä, ja niiden perusteella Landrua vastaan voitiin nostaa syyte yhdestätoista murhasta.[1][2]
Oikeudenkäynti ja tuomio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tohtori Jean Monteilhet ilmoitti oikeudenkäynnissä, joka pidettiin yli kaksi vuotta Landrun pidätyksen jälkeen vuonna 1919, nähneensä "paksua, pahanhajuista savua" tulevan Villa Tricin savupiipusta pyöräillessään siitä ohi. Muutaman mailin päässä, kun hän jatkoi metsän läpi ja ohitti siellä olevan lammen, hänen renkaansa puhkesi ja hän pysähtyi korjaamaan sitä. Hetken kuluttua Landru ilmestyi lava-autollaan, pysähtyi, veti esiin "painavan paketin" ja pudotti sen veteen.[1]
Oikeudessa Henri Landru sanoi valamiehistölle: "Älkää välittäkö näistä kotkottavista kanoista, älkää välittäkö näistä naisista, koska he ovat naisia." Hän yritti pelotella todistajat hiljaisiksi.[1] Landru kiisti kaikki syytteet ja vaati: "Näyttäkää minulle ruumiit!"[2]
Hän sai vankilaan lahjoina tupakkaa, makeisia, yli 4 000 ihailijakirjettä ja 800 avioliittotarjousta. Vuoden 1919 vaaleissa noin 4 000 äänestäjää kirjoitti äänestyslappuun Landrun nimen.[1][2]
Kolmen viikon valtavasti yleisöä ja julkisuutta keränneen oikeudenkäynnin jälkeen oikeus totesi hänet syylliseksi ja tuomitsi kuolemaan. Henri Désiré Landru teloitettiin giljotiinissa Versailles'n Saint-Pierren vankilan porttien ulkopuolella varhain aamulla 25. helmikuuta 1922.[1][2]
Populaarikulttuurissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Landru oli myös esikuvana Charles Chaplinin elokuvan Ritari Siniparta (1947) päähenkilölle monsieur Verdoux'lle sekä Claude Chabrolin elokuvalle Landru (1963) ja Christophe Chaboutén sarjakuvalle vuodelta 2006.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chaplin, Charles: Oma elämäkertani (WSOY 1964)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tomlinson, Richard: Landru's Secret: The Deadly Seductions of France's Lonely Hearts Serial Killer, Pen & Sword, Yorkshire and Philadelphia, 2018. ISBN 978-1-52671-529-6
Aiheesta lisää
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
