Tämä on lupaava artikkeli.

Henki ja kirjain

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Henki ja kirjain
De spiritu et littera
Alkuperäisteos
Kirjailija Augustinus
Kieli latina
Genre teologia
Julkaistu 412
Suomennos
Suomentaja Jukka Thurén
Kustantaja SLEY-kirjat
Julkaistu 1982
Ulkoasu nidottu
ISBN 978-952-230-193-2
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Henki ja kirjain (lat. De spiritu et littera, "Hengestä ja kirjaimesta") on kirkkoisä Augustinuksen kirjoittama kristillinen teologinen teos, joka käsittelee pelastusoppia. Augustinus esittelee siinä näkemyksensä laista, armosta ja vanhurskauttamisesta.[1] Teoksella on ollut suuri merkitys uskonpuhdistuksen teologiassa, ja se on vaikuttanut muun muassa Martti Lutheriin ja Jean Calviniin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinus kirjoitti teoksen vuonna 412.[1] Hän osoitti sen ystävälleen tribuuni Marcellinus Karthagolaiselle. Tämä oli lukenut kaksi Augustinuksen kirjaa, joista toinen käsitteli lapsikastetta (De baptismo parvulorum) ja toinen ihmisen vanhurskautta (De perfectione iustitiae hominis).[2] Hän oli kuitenkin halunnut tietää enemmän siitä Augustinuksen ristiriitaiselta kuulostavasta väitteestä, että ihminen voi olla Jumalan avulla täydellisen synnitön ja vanhurskas, vaikka kukaan ei olekaan ollut eläessään näin vanhurskas, eikä tule olemaankaan.[3]

Augustinus kirjoitti teoksen Henki ja kirjain vastaukseksi Marcellinuksen kysymyksiin. Samalla teos on suunnattu pelagiolaisuutta vastaan. Pelagiolaisuudessa armon merkitys oli hyvin vähäinen, koska ihmisellä katsottiin olevan luonnollinen kyky elää synnittömästi ja ansaita vanhurskaus oman kilvoituksen kautta.[1] Augustinus sanoo itse käyneensä teoksessa "kaikella Jumalan antamalla kiivaudella niiden kimppuun, jotka vastustavat sitä Jumalan armoa, joka vanhurskauttaa jumalattoman".[4]

Ajatuksiinsa Augustinus sai paljon vaikutteita apostoli Paavalilta. Henki ja kirjain vaikutti suuresti Martti Lutheriin ja uskonpuhdistuksen teologiaan. Luther sanoi itse löytäneensä teoksesta vahvistuksen omalle julistukselleen, jonka mukaan ihminen vanhurskautuu Jumalalta lahjaksi saadun armon kautta.[1] Teos vaikutti paljon myös muun muassa Jean Calviniin.[5]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinuksen teos koostuu 36 luvusta. Sisältö on jaettu myös toisella tavalla yhteensä 66 numeroituun tekstinosaan, niin että lyhyimmät luvut sisltävät yhden osan, pidemmät useita.

Augustinus katsoo, että ihmiselle on vaarallista kieltää armon välttämättömyys pelastukselle. Armo on ihmiselle annettu Pyhän Hengen lahja, kun taas laki ilman eläväksi tekevää Henkeä on tappava kirjain. Teoksen nimi on peräisin tästä ajatuksesta. Augustinus tukee näkemyksiään Paavalin kirjeillä: laki suorastaan suurentaa synnin tuomalla sen esille.[6]

Tämän jälkeen Augustinus käsittelee pelagiolaisten käsitystä vanhurskauttamisesta sekä sitä, mitä Vanhan testamentin (Mooseksen) laki ja profeettojen kirjat todistavat Jumalan vanhurskaudesta; mitä varten laki on annettu ihmisille; ja mitä Raamattu tarkoittaa "Jumalan vanhurskaudella". Laista Augustinus siirtyy armoon sekä vanhan ja uuden liiton väliseen eroon lain ja armon suhteen. Augustinuksen mukaan Jumalan ja ihmisten välille tarvittiin uusi liitto, koska vanhan liiton laki ei pystynyt parantamaan ihmisiä; siksi tarvittiin uusi Henki, joka parantaa uuden ihmisen vanhan ihmisen syyllisyydestä.[7]

Augustinus katsoo, että Jumalan kuva ei ole kokonaan hävinnyt ihmisestä. Armon tehtävänä on uudistaa tämä ihmisen luonnossa oleva kuva. Augustinus lainaa Paavalia esittäessään, että vaikka uskovat kokevatkin muutoksen jo eläessään, he tulevat täydellistymään vasta Kristuksen palatessa. Jumala itsessään on oleva palkkio, päämäärä ja täydellinen autuus.[8]

Lopuksi Augustinus korostaa, että vanhurskaus on Jumalan antama lahja. Armo ei kuitenkaan tee ihmisen vapaata tahtoa tyhjäksi, vaan vahvistaa sen; aivan samoin kuin armo ei tee lakia tyhjäksi vaan vahvistaa sen. Lain voi täyttää vain ihmisen vapaan tahdon tekemän ratkaisun kautta. Laki kuitenkin herättää synnintunnon. Tämän taas parantaa armo. Näin armo tekee terveeksi ihmisen vapaan tahdon, joka valitsee vanhurskauden rakastamisen ilman pakkoa. Myös usko on ihmisen omassa vallassa, niin että jokainen voi uskoa vapaasta tahdostaan.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kiviranta, Simo: "Johdanto: Augustinuksen teologian ydin". Teoksessa Augustinus 1982, s. 7–17.
  2. Augustinus: Henki ja kirjain 1.
  3. Augustinus: Henki ja kirjain 35.62.
  4. Augustinus: Peruutuksia (Retractationes) II.37. Teoksessa Augustinus 1982, s. 143–144.
  5. Fitzgerald, Allan & Cavadini, John C. (toim.): Augustine Through the Ages: An Encyclopedia, s. 117. 2. painos. Wm. B. Eerdmans Publishing, 1999. ISBN 080283843X. Teoksen verkkoversio.
  6. Augustinus: Henki ja kirjain 1–6.
  7. Augustinus: Henki ja kirjain 7–21.
  8. Augustinus: Henki ja kirjain 22–28.
  9. Augustinus: Henki ja kirjain 29–36.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Augustinus: Henki ja kirjain. (De spiritu et littera liber unus, 412–13.) Latinasta suomentanut Jukka Thurén. 2. painos (1. painos: SLEY-kirjat, 1982). Kristikunnan klassikkoja 2. Arkki-kirja. Helsinki: Aurinko, 2011. ISBN 978-952-230-193-2.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]