Helsingin Psykoterapiainstituutti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Helsingin Psykoterapiainstituutti (HPI) on yksityinen psykoterapeuttikoulutusta antava yritys. Se aloitti toimintansa vuonna 2006 ja sen toimitusjohtaja on John Pihlaja. Pihlajan ohella toinen omistaja on Arja Pihlaja.

HPI:n koulutus kestää kolme vuotta ja maksaa noin 18 000–20 000 euroa.[1]

Valvira on aiemmin myöntänyt yli 300:lle HPI:n kouluttamalle psykoterapeutille ammattipätevyyden.[1]

Vuonna 2012 voimaan tulleella asetuksella psykoterapeuttien koulutus siirrettiin yliopistojen vastuulle. Toimitusjohtaja kertoo, että Valvira on ilmoittanut 2012 kirjallisesti, että uusi asetus ei tee eroa suomalaisen ja ulkomaisen koulutuksen välillä. HPI aloitti yhteistyön brittiläisen UWE-Bristolin kanssa vuonna 2013. Valvira on ilmoittanut 2016 taannehtivasti, että se ei hyväksy ulkomaista yhteistyöyliopistoa.

Valvira teki yrityksen toiminnasta tutkintapyynnön vuonna 2017. Valviran mukaan opetuksen laatua alettiin tutkia, kun kolme opiskelijaa oli ilmoittanut epäpäteväksi katsomastaan koulutuksesta. Mediassa koulutusyhteisöä on sittemmin luonnehdittu jopa uskonlahkoksi.[2] HPI on Pihlajan mukaan tehnyt tutkintapyyntöjä ja kanteluja Valviran toiminnasta mm. eduskunnan oikeusasiamiehelle. Myös EU:n komissioon on tehty kantelu. [3] [4]

Yksi hyväksyntä ehdittiin myöntää vuonna 2017, mutta Valvira on myöhemmin hakenut hyväksymispäätökselle purkua. Koulutuksen hylkäämisen taustalla on se, että Valviralla on eri käsitys koulutuksessa sovellettavasta pedagogiikasta kuin koulutuksen laadusta vastaavalla yliopistolla.

Asetustekstiä on muutettu vuonna 2018, sen mukaiseksi, että yksinoikeus psykoterapeuttikoulutuksen järjestämiseen olisi suomalaisilla yliopistoilla. HPI:n käsityksen mukaan muutos joudutaan perumaan, koska perustuslaki ei salli täydennyskoulutusta järjestävien yliopistojen asettamista eriarvoiseen asemaan niiden kotipaikan perusteella. [4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b HPI: Psykoterapeuttikoulutus Psykoterapeuttikoulutus. 15.4.2014. Viitattu 22.9.2019.
  2. SK Suomen Kuvalehti. Viitattu 22.09.2019.
  3. https://www.eu-uutiset.fi/2017/11/06/ammattipatevyysdirektiivin-tulkinta-aiheuttaa-riitaa-valviran-ja-helsingin-psykoterapiainstituutin-valille/
  4. a b Terapeuttitehdas tekee kantelun EU-komissiolle STT. 6.11.2018. Viitattu 22.09.2019.