Helsingin Luistelijat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Seuran SM-senioritason muodostelmaluistelujoukkue ja moninkertainen maailmanmestari Marigold IceUnity.

Helsingin Luistelijat (HL) on helsinkiläinen taitoluisteluseura. Seura on perustettu vuonna 1908 ja se kuuluu sekä Suomen Taitoluisteluliittoon (STLL) että Suomen Liikunta ja Urheilu ry:een (SLU). Päävalmentajana toimii Tarja Sipilä.[1]

Helsingin luistelijoilla on toimintaa sekä yksinluistelussa, jäätanssissa että muodostelmaluistelussa. Muodostelmaluistelujoukkueet Marigold IceUnity ja Muskeeters ovat menestyneet kansainvälisellä tasolla. Myös jäätanssipari Juulia TurkkilaMatthias Versluis on viime vuosina noussut maailman huipulle.

Muodostelmaluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 2022-2023 Helsingin luistelijoilla oli 12 kilpailevaa joukkuetta kansallisella ja SM-puolella. Lisäksi seuralla olo aikuisten sarjassa miesten joukkue IceMen United sekä seuran tapahtumissa esiintynyt, kilpajäistä toistaiseksi haaveileva EXIT-joukkue. EXIT koostui entisistä SM-seniorijoukkue Marigold IceUnityn luistelijoista.[2]

Kauden 2022-2023 kilpailevat joukkueet
Joukkue Sarja Joukkue Sarja
Marigold IceUnity SM-seniorit All Stars Kansalliset seniorit
Musketeers SM-juniorit Moonlights Kansalliset juniorit
Moonshadows Kansalliset juniorit
Starlights SM-noviisit Silverlights Kansalliset noviisit
Sunlights Minorit Crème de Ments Aikuiset
Sunflowers Tulokkaat Ice Elegance Aikuiset
Ice Eclipse Masters

Menestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin luistelijat on menestyksekkäimpiä muodostelmaluisteluseuroja niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. SM-seniorijoukkue Marigold IceUnity on voittanut suomenmestaruuden yhteensä 15 kertaa ja maailmanmestaruuden viisi kertaa. [3] SM-juniorijoukkue Musketeersilta löytyy 11 suomen- ja kaksi junioreiden maailmanmestaruutta. [4] SM-noviiseissa Starlights on kolminkertainen suomenmestari.

SM-joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marigold IceUnity[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marigold IceUnity on vuonna 1987 perustettu Helsingin luistelijat ry:n SM-seniorijoukkue. Joukkueesta käytetään lyhennettä MIU ja epävirallisemmin pelkkää nimeä Marigold.

Marigold Iceunity on viisinkertainen maailmanmestari. Lisäksi joukkueella on seitsemän MM-hopeaa ja kolme -pronssia. Suomenmestari MIU on ollut 15 kertaa. Vuoden 2022 MM-kisoissa Marigold IceUnity oli Suomen toinen edustaja, FIN2, ja luisteli toiselle sijalle.

2022-2023[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 2022-2023 joukkueen lyhytohjelman teemana on Who's there? ja vapaaohjelman The Elements. Joukkueessa luistelee 22 luistelijaa.

Valmentajina toimivat päävalmentaja Anu Oksasen lisäksi Maikki Merilehto, Tiina Pesonen, Katariina Luotonen ja Maikki Uotila-Kraatz. Lisäksi valmennustiimiin kuuluvat tanssivalmentaja Harri Antikainen, fysiikkavalmentaja Henrik Burman, balettiopettaja Pirjo Kuha ja tanssiopettaja Sini Parkkinen.

Kilpailujen lisäksi Marigold osallistui vuonna 2022 Lumikuningatar-jääshowtuotantoon. Alun perin Lumikuningatar piti esittää ja vuosien 2021-2022 vaihteessa, mutta koronapandemian takia se siirtyi vuodella. Esitykset olivat Tampereen Nokia Areenalla.

Marigold IceUnitya ei valittu edellisvuoden tapaan Suomen edustajaksi maailmanmestaruuskilpailuihin.

Musketeers[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musketeers on Helsingin Luistelijat ry:n SM-juniorijoukkue.

Joukkueelta löytyy kaksi maailmanmestaruutta sekä yksi MM-pronssimitali. SM-kisoissa Musketeers on saavuttanut 11 suomenmestaruutta, seitsemän hopeaa ja neljä pronssia. Lisäksi Musketeers voitti "junioreiden epävirallisen MM-kisan" Junior World Challenge Cup:n eli JWCC:n neljä kertaa vuosina 2003-2006. Vuoden 2022 junioreiden MM-kisoissa Musketeers oli Suomen toinen edustaja, FIN2, ja luisteli neljännelle sijalle.

2022-2023[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhytohjelman teemana on Imagine ja vapaaohjelman Steampunk. Joukkueessa luistelee 26 luistelijaa.

Musketeersia valmentavat kaudella 2022-2023 päävalmentaja Anu Oksasen lisäksi Maikki Merilehto, Tiina Pesonen, Katariina Luotonen ja Maikki Uotila-Kraatz. Lisäksi valmennustiimiin kuuluvat tanssivalmentaja Harri Antikainen, fysiikkavalmentaja Henrik Burman, balettiopettaja Pirjo Kuha ja tanssiopettaja Sini Parkkinen.

Kilpailumenestys kaudella 2022-2023
Kilpailu Sijoitus Kokonaispisteet
1. SM-valintakilpailu Toinen 167.01
2. SM-valintakilpailu Kolmas 174.34
Riga Amber Cup Ensimmäinen 178.50
Aluemestaruuskilpailut (lyhytohjelma) Ensimmäinen 63.29
Loppi Ice (vapaaohjelma) Toinen 112.95
Mozart Cup Toinen 183.67
Junioreiden 3. kilpailu (MM-valinta) Kolmas 175.93
SM-kilpailu Neljäs 184.74

Jäätanssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurassa kilpailee kansainvälisestikin menestynyt jäätanssipari Juulia Turkkila – Matthias Versluis. Pari luisteli vuoden 2023 Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailuissa pronssille. Helsingin Luistelijoita edustavat myös Yuka Orihara ja Juho Pirinen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueet | Helsingin Luistelijat (hl.fi)

  1. Valmentajat - Helsingin Luistelijat ry 2014. Helsingin Luistelijat ry. Viitattu 14.3.2014. (suomeksi)
  2. EXIT | Helsingin Luistelijat hl.fi. Viitattu 4.3.2023.
  3. Marigold IceUnity, SM-Seniorit | Helsingin Luistelijat hl.fi. Viitattu 4.3.2023.
  4. MUSKETEERS MUSKETEERS. Viitattu 4.3.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]