Heli Kajo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heli Kajo
Henkilötiedot
Syntynyt26. lokakuuta 1983 (ikä 40)
Helsinki
Ammatti laulaja
Muusikko
Laulukielet suomi
Aktiivisena 2009–
Levy-yhtiöt Warner Music Finland (2010–)

Heli Kajo (s. 26. lokakuuta 1983 Helsinki) on suomalainen laulaja ja lauluntekijä.[1] Hän osallistui Suomen euroviisukarsintoihin vuonna 2010.

Kajon albumi Elämäsi suloisin virhe julkaistiin toukokuussa 2012.[2][3] Kajo oli myös keväällä 2012 Sub-televisiokanavalla esitetyssä Iholla-sarjassa, jossa kuusi toisilleen tuntematonta naista kuvasi elämäänsä puolen vuoden ajan.

Euroviisuissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajo osallistui Suomen euroviisukarsintoihin 2010 kappaleella ”Annankadun kulmassa”. Kajo lähetti kappaleensa alun perin avoimeen kilpailuun mutta pääsikin kutsuartistien joukkoon. Kappale kilpaili toisessa alkukarsinnassa numerolla 3. Kappale selviytyi finaaliin, jossa se sijoittui kuudenneksi. Kappale kuitenkin palkittiin euroviisufanien jakamalla Viisukuppilan fanipalkinnolla.[4]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jos mä kuolen nuorena (Ohj. Matti Ahopelto)[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Laukia, Marjut: Heli Kajo: ”Välillä haluaisin olla punavuorelaisen cool” Me Naiset. 30.4.2012. Viitattu 12.5.2012.
  2. Iholla sarjasta tuttu Heli Kajo julkaisee albumin Warner Music Finland. 28.3.2012. Arkistoitu 29.4.2014. Viitattu 28.3.2012.
  3. Heli Kajo City. Viitattu 14.4.2012.
  4. Levyarvostelu: Heli Kajo – Elämäsi suloisin virhe (Warner Music 2012) 31.5.2012. Viisukuppila. Viitattu 31.5.2012.
  5. OMFV 2013 - Kansanäänestys Oulun Musiikkivideofestivaalit. Viitattu 1.8.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.